Ehdin jo juhlia lumisadetta ja esittää kainon toivomuksen siitä, että VR kykenisi kuljettamaan matkustajansa pienestä lumisateesta huolimatta. Toive oli turha ja taas näimme, kuinka yhteiskuntamme on haavoittuvainen. Kaikki vain pienen lumisateen tähden. Päivästä olisi voinut tulla täydellinen katastrofi.
Kirjoitettuani lumisateen ihanuudesta lähdin tarpomaan myräkän läpi kohti bussipysäkkiä matkatavaroitani raahaten. Määränpää ei ollut sen kauempana kuin Oulussa, jonne matka Tampereelta kestää yleensä kuitenkin kauemmin kuin Keski-Eurooppaan. Kahlattuani bussipysäkille ja seisottuani siellä palelemassa noin 40 minuttia, tulin siihen tulokseeen, että kumpikaan odotetuista busseista ei ole aikeissa saapua niin, että vielä rautatieasemalle ehtisin. Ajattelin, että Pendolino 47 kello 11 Tampereelta pohjoiseen ei odota, vaikka tuskin on aikataulussaan moisessa säässä.
Suunnittelin liftin ottamista, mutta ainuttakaan autoa ei näkynyt. Huolestuneena lähdin raahaamaan kamojani kohti kotipihaa aikomuksenani soittaa mittari hakemaan minut sieltä. Matkalla lähettelin yläkertaan pieniä toivomuksia siitä, että edes joku suhari olisi uskaltautunut liikenteeseen ja vielä sattuisi aikanaan vapaana olemaan.
Päästyäni pihaan saakka havaitsin naapurin kaivelevan autoaan esille lumikinoksista. Hetkeäkään epäröimättä tiedustelin, että mihinkähän suuntaan mahtaa olla matka. Upeaksi yllätyksekseni hän sattui olemaan matkalla rautatieaseman ohitse, joten sain kyydin perille asti.
Matka kesti tuskastuttavan kauan, koska kaistat olivat täynnä lunta ja ruuhkakin oli jonkinlainen. Tosin autojen määrä ei vetänyt vertoja "normaalille" arkiaamulle. Paasikiven-Kekkosen baana oli pohjoisen suuntaan varsin hyvin tukossa. Toinen kaista ainoastaan veti ja toisella oli siellä täällä lumihankeen juuttuneita autoja. Rekat olivat hyytyneet mäkiin ja koko Tampere näytti olevan uskomattomalla tavalla talvesta sekaisin - sillä negatiivisella tavalla.
Hitaasta matkanteosta huolimatta taitava kuskini puikkelehti aseman lähistölle ja ehdin asemahalliin 15 minuuttia ennen lähtöaikaa. Pientä ihmetystä aiheuttivat saapuvien ja lähtevien junien tyhjät taulut asemahallin seinällä. Taulussa käskettiin ainoastaan seurata kuulutuksia. No, kuulutukset annettiin pienellä, vaihtelevasti heiveröisellä tai piipittävällä äänellä, joista ei selvää saanut. Tämä aiheutti lievää närkästystä, mutta mielestämme kuulutukset koskivat lähinnä suuntaa etelään.
Pohjoisen junaa ei sis kuulunut. Kello 11.20 nappasin jonotuslapun ja odottelin parin, kolmenkymmenen asiakkaan jonon etenemistä. Tiskille päästyäni ystävällinen virkailija totesi, että "Pendoliinoa ei ole tulossa, kun annat lippusi, niin vaihdetaan se seuraavaan junaan. Sinne ei toisin ole istumapaikkoja tarjolla." Mitä sitä hunolla säällä italialaisilla vehkeillä ajamaan - jättävät vielä välille. Koska olin jättänyt tavarani työkaverilleni, eikä lippuni ollut käsillä, jouduin nappaamaan uuden jonotuslapun. Uuden jonottelun jälkeen pääsin vaihtamaan lippumme seuraavaan junaan, jonka lähtöaika oli jo kello 12. Mikä tuuri, ainoastaan tunti myöhemmin matkaan ja noin tunnin pitempi matka-aika.
Myös asemahallin näyttötaulut heräsivät henkiin ja kertoivat, että juna on myöhässä puoli tuntia. Hieman myöhemmin taululle arvottiin uuudet lukemat. Vain 22 minuuttia myöhässä. Keräsimme kipsumme ja kampsumme ja siirryimme kohti laituria. Päästyämme asematunneliin oli myöhästyminen arvottu jälleen uusiksi. Tällä kertaa 37 minuuttia. Aika kului kuitenkin nopeasti ja juna saapui suurin piirtein viimeisen arvonnan mukaisesti laituriin. Pääsimme liikenteeseen mukavasti.
Matkustajat olivat iloisia ja junassa soi lentävä kalakukko (ainakin melkein). Kyyti oli ensiluokkaista ja kuski formulatasoa, sillä Oluun päädyimme vain hivenen myöhässä. Tavalsimme matkan hotellille hiljaisuuden vallitessa ja kirpeän pakkassään nipistellessä korvia ja poskipäitä. Lunta oli merkittävästi vähemmän kuin Tampereella!
Tarina oli päättymässä erittäin onnellisesti, kunnes meille kerrottiin, että hotellihuoneemme katto vuotaa. Tässä vaiheessa emme jaksaneet ottaa asiasta stressiä ja hotellin tarjoama pieni hyvitys otettiin vastaan.
Lisää mielenkiintoisia matkatarinoita löytyty Aamulehden verkkosivuilta: http://www.aamulehti.fi/teema/myrsky/
