lauantaina, marraskuuta 25, 2006

Aivoero (siinä ei ole kirjoitusvirhettä)

"Naisten ja miesten aivoero on satua", otsikoi Aamulehti 25.11.2006. Samaan hengenvetoon se leimaa kaiken asiaan liittyvän nettikeskustelun suureksi pupuksi ja kuvittaa tarinaa piirroskuvalla aivoista. Väitteeille on löytynyt monta vahvistavaa argumenttia, joissa väitetään, ettei aivoilla ole eroa. Sanomalehden järjestämälle estraadille astelee mm. dosnetti Hannnu Lauerma Turun vankimielisairaalasta.

Psykologit voisivat tutustua tietokoneohjelmiin. Saman asian voi toteuttaa usealla eri tavalla ohjelmoimalla. Toiset toteutukset ovat tehokkaampia ja toiset muuten huonompia, vaika softa toimii. Päältäpäin eroa ei huomaa, varsinkin kun se koodi on kuorrutettu käyttöliittymällä.

"Osaavathan naiset keskittyä moneeen asiaa yhtäaikaa, mutta keskittymisen taso on matalalampi. Tiedä sitten johtuuko tuosta naisten huono ymmärrys teknisten laitteiden toiminnasta." (AL 25.11)

Olen lukenut joskus Gleitmaninin ja kumppaneiden teoksen Psychology. Sen lisäksi, että kirjassa selitetään kauniisti havainnolistaen aivojen (yksikössä, ottamatta kantaa sukupuoleen) rakenne, siinä on huomattavasti uhrattu sivuja älykkyydelle ja persoonallisuudelle. Tuosta teoksesta voi oppia ainakin sen, että myös muilla tekijöillä kuin aivojen rakenteella on vaikutusta "naiseuteen " ja "mieheyteen".

"Kaiken takana on aivokurkiainen. Se on naisilla suurempi, joten naisten aivopuoliskot voivat keskustella keskenään nopeammin kuin miesten." (AL 25.11). Selitys tosiseikalle olisi hyvä, mutta Aamulehdehden psykologi pystyy vakuuttamaan lukijan, ettei näin ole. Jossainhan eron on kuitenkin oltava. Naisen aivojen koodi on siis sellaista, että samaan aikaan pystytään suorittamaan useita aliohjelmia tehokkaasti. Optimointi on päivän sana.

Koska koneen rakenne on sama, naisen aivoissa on siis parempi softa. Kyseinen ohjelma on rakennettu ottaen huomioon tiettyjen elämän reaaliteettien ja lainalaisuuksien vaatimukset. Ikävä tosiasia on myös se, että käyttöliittymäkin on yleensä parempi. Naisen käyttöliittymäsuunnittelun on tehnyt designer, miehellä sen toteutti teknillisen yliopiston insinööri.

sunnuntaina, marraskuuta 19, 2006

Maailma on renki

Lauri pelasti Sellaisen päivän illan. Juuri nyt en kykene analysoimaan asiaa sen paremmin. En ole edes alkujaan pohojalaane, mutta silti kolisee. Ja maailma on renki.

lauantaina, marraskuuta 18, 2006

Sellainen päivä kruunaa Sellaisen viikon

Leena kirjoitti maanantaina Sellaisesta päivästä. Tänään sitten kohtasin sen. Kohtaaminen ei ollut mukava. Ikävintä on se, että se sattui juuri lauantaiksi. Jos aikoo kohdata Sellaisen päivän, suosittelen tekemään sen maanantaina tai jonakin muuna työpäivänä.

Tämä Sellainen päivä on vasta alussa. Se tuli kruunatakseen Sellaisen viikon (katso edellinen kommentti). Sellaiseen viikkoon kuuluu se, että useampi kuin yksi ihminen on jostakin kumman syystä saanut aiheen kysyä: oletko stressaantunut.

Tämä Sellainen päivä alkoi kahvipaketista, joka oli tyhjä. Myös leipäpussi oli poistunut. Tunnustan julkisesti olevani aamukahvista riippuvainen. Onneksi hätätilanne ei ollut vielä kovin paha, sillä olin joka tapauksessa menossa töihin tekemään kaikkia Sellaisen viikon aikana rästiin jääneitä asioita. Ajattelin juovani aamukahvit rattoisasti työpaikalla. Kahvikupin kuva silmissäni ajelin kaupungin läpi. Parkkeerattuani auton ryhdyin kaivamaan avaimia esille. Niitä ei löytynyt. Ei tietenkään, koska olin tarvinnut illalla samassa nipussa olevaa muistitikkua, joka siis oli kotona kiinni tietokoneessa.

Se siitä, odottakoot työasiat maanantaita. Ajelin kauppaan ostamaan kahvia. Siellä oli kummallinen väenpaljous. Hullut ihmiset, lähtevät vapaaehtoisesti kauppaan kello yhdeksältä lauantaiaamuna. Ilmeisesti on aika joululahjaostosten, vaikka lämpömittari näyttää +6 astetta. Sain kaipaamani kahvipaketin ja ajelin takaisin kotiin. Vasta k0lme tuntia pystyasennossa. Kohta voin herätä, kunhan kahvi on valmista.

(Lisätty myöhemmin: jäi kirjoittamatta, kuinka ko. reisuulla kauppaan muuttanut lintu roiskaisi ulosteensa noin viiden sentin päähän kädestäni. Tällainen tapaus kuuluu kuitenkin Tavalliseen päivään. Sellaiseen päivään olisi kuulunut se, että shit happens eli osuu ja uppoo.)

perjantaina, marraskuuta 17, 2006

Ostetaan ja myydään

Kirpputorit ovat ihania paikkoja. Niin paljon tavaraa, jota joku ei tarvitse. Olen joskus joutunut pelastamaan kirjoja ja CD-levyjä joutumasta huonoihin koteihin. Aikomukseni ei nyt kuitenkaan ollut kirjoittaa kirpuista tai muista elukoista, vaan julkaista sekä osto- että myynti-ilmoitus.

Ostetaan
Hinnalla ei niin väliä:
- Kaksi tuntia jokaiseen yöhön.
- Yksi päivä jokaiseen viikkoon.
- Viikko jokaiseen kuukauteen.
- Yksi lisäkuukausi meneillään olevaan vuoteen (ja seuraavaankin kaiken varalta, jos jollakulla on ylimääräisiä).

Myydään
Ajanpuutteen vuoksi hyvään kotiin:
- Opiskelupaikka: lopputyötä ja paria raporttia vaille valmis.
- Harrastuksia: urheiluseuratoiminta ja lenkkikengät.
- Käyttöoikeus hevosenkokoiseen eläimeen.
- Vähän käytetty blogi.

PS: Sukset ajattelin vielä pitää, mutta tarvittaessa annan ne vaihdossa kuukauteen.

keskiviikkona, marraskuuta 15, 2006

Kyllä Kummolaa nyt viiksettää

Harvoin sattuu sellaista, että uutinen Suomen jääkiekkomaajoukkueen uudesta päävalmentajasta jää toiseksi illan urheilu-uutisissa. Ei jääkiekkojoukkueelle sentään jatkuvasti uutta päämiestä nimitellä. Joka tapauksessa Suomi-Armenia -jalkapallomatsi meni tänään etusijalle Urkkaruudussa.

Oli muuten varsin jännitävä peli, joku saattaisi jopa sanoa, että uskomatonta ryssimistä, mutta tulos onneksi ratkaisee. 1-0 on yhtä hyvä tulos kuin 5-0, ainakin pisteiden näkökulmasta. Finnair Stadiumilla saattoi olla hieman viileä seurata peliä, mutta sää ei näyttänyt tv:stä tarkasteltuna yhtä lumiräntäiseltä kuin Tampereella.

Mistäpä Kiekko-Kummola olisi tuon arvannut, että samalle illalle sattuu muutakin uutisen aihetta, kun hän tiedottaa valmentajavalinnasta. Tämä ei kuitenkaan ole ainoa asia, joka häntä viiksettää. Se toinen on se, että typerät toimittajat olivat etukäteen arvanneet, kenet valitaan. Toimittajat kertoivat asiasta kaikelle kansalle jo hyvissä ajoin ja pilasivat näin Kalen yllärin. Valinta kohdistui siis kanadan leijona Doug Sheddeniin.

Katsomalla tiedotustilaisuutta Ylen www-sivuilta, pääset selville siitä, mitä tarkoitan sillä, että Kummolaa viiksettää: http://www.yle.fi/urheilu/mediasali/video/id56964.html.

sunnuntaina, marraskuuta 05, 2006

Sukset jalkaan ja menox

Ärsyttäviä asioita osa 1 201 078: x-kirjain sanan lopussa. Mix kukaan viitisii mennä ulos ja hiihtään? Tänään pistin pipon päähäni, tietokoneen käsivarteeni ja sukset jalkoihini. Luisti mainiosti ja tuntui siltä, kuiin mitään kesää ei tässä välissä olisi ollutkaan. Edellisestä hiihtolenkistä ehti kuitenkin kulua seitsemän kuukautta ja kaksi viikkoa.

Pääni kaipaa sitä. Ei ehkä välttämättä pakkasen piiskaa keuhkoissa, vaan adrenaliinin (C9H13NO3) virtaa verisuonissa. On monta tapaa tappaa stressiä, hiihto on niistä eräs parhaista. Muistelen joskus lukeneeni, että adrenaliini on stessihormoni. Tästä herääkin mielenkiintoinen kysymys: miten hormoni, jota elimistö tuottaa stessitilanteessa, voi lievittää stressiä. Luultavasti luulen taas jotakin, mutta en tiedä. Täytynee ryhtyä opiskelemaan aihetta ja palata siihen myöhemmin.

torstaina, marraskuuta 02, 2006

Saluti di Italia!

Olen joutunut valtavan painostuksen kohteeksi. Minulta on pyydetty ja vaadittu (kukaan ei tietenkään tunnusta tätä) pientä matkaraporttia Italiasta. Tässä se tulee. Yleisön pyynnöstä:

Saluti di Italia!

Olen siis aikeissa kirjoittaa siitä, millaista oli Italiassa, tarkasti ottaen Venetsia-nimisessä paikassa (21.10-25.10.). Juttelin muutama päivä sitten mukavan italialaisen opiskelijapojan kanssa. Hän kertoi, ettei pidä Venetsiasta pätkääkään. Olen hänen kanssaan hieman toista mieltä, varmasti löytyy huonompiakin paikkoja matkailla. Lapsiperheille en kuitenkaan suosittele ennen kuin lapset ovat vähintään 14-15-vuotiaita.

Netissä on lukuisia palveluja, joissa matkailijat voivat kertoa matkoistaan ja esimerkiksi arvioida hotelleja. Ennen reissuja on tullut joskus vilkaistua Trip Advisor -palvelua. Osoitteesta löytyy kasapäin kauhutarinoita maailman hotelleista. Venetsialaisissa hotelleissa tuntui ennakkoon olevan paljon parantamisen varaa – pääasiassa ilmastoinnissa ja henkilökunnassa. Mielestäni on pääasia, että on hotellihuone. Se tarkoittaa sitä, että on illalla tai yöllä paikka, mihin itsensä voi asettaa vaakatasoon. Bonusta tietenkin on, jos paikka on suhteellisen miellyttävä. Tällä kertaa oli wc, tv ja minibaarikin, eikä ilmastointia kaivattu. Lisäpeittokin löytyi kaapista ihan tarpeeseen. Kylpyhuonekalusteiden suunnittelussa voisivat ottaa oppia suomalaisista ja pientä vinkkiä saattaisi olla myös ikkunoiden toteutukseen. Sitä en tiedä, mihin henkilökuntaa tarvitaan, kunhan joku keittää aamukahvit.

Venetsiassa on kaunista ja romanttista, kaikki sen tietävät tai vähintäänkin arvaavat. Lokakuussa siellä ei ole kylmä eikä kuuma. Nähtävyydet täytyy nähdä: Pyhän Markuksen tori ja kirkko sekä Huokausten silta. Kyllä Canal Grandella kelpaa seilata vaporetilla ja katsella lukuisia entisajan loistonsa kadottaneita palatseja. Muranon-saarella pääsee tutustumaan lasin ihmeelliseen maailmaan ja Buranolaiset hankkivat (ainakin joskus ennen) elantonsa pitsistä. Ruoka on hyvää ja viini edullista, joten mikä siinä sitten viettäessä turistielämää kyseisellä saarella. Toisin kuin usein luullaan, Venetsia ei ole uppoamassa, sillä sen vajoaminen lakkasi vuonna 1983. Kooltaan saari on perin pieni, noin New Yorkin Central Parkin kokoinen (pituus 5 km, leveys 2 km). Se on siis melko helposti ja nopeasti nähty. Turisteja siellä riittää. Kesällä meno on luultavasti aivan mahdotonta.

Jäikö reissusta ”lapsille kerrottavaa”, kuten joskus on tapana todeta? Viiden vuoden kuluttua muistan vielä sillat, kapeat kujat, kanavat ja pulut. Kymmenen vuoden kuluttua mielessä ovat kanavat ja pulut. Viidentoista vuoden päästä Venetsia tuo mieleen yhden asian, se on ”Acqua alta”.

keskiviikkona, marraskuuta 01, 2006

Tarina lumisateesta

Ehdin jo juhlia lumisadetta ja esittää kainon toivomuksen siitä, että VR kykenisi kuljettamaan matkustajansa pienestä lumisateesta huolimatta. Toive oli turha ja taas näimme, kuinka yhteiskuntamme on haavoittuvainen. Kaikki vain pienen lumisateen tähden. Päivästä olisi voinut tulla täydellinen katastrofi.

Kirjoitettuani lumisateen ihanuudesta lähdin tarpomaan myräkän läpi kohti bussipysäkkiä matkatavaroitani raahaten. Määränpää ei ollut sen kauempana kuin Oulussa, jonne matka Tampereelta kestää yleensä kuitenkin kauemmin kuin Keski-Eurooppaan. Kahlattuani bussipysäkille ja seisottuani siellä palelemassa noin 40 minuttia, tulin siihen tulokseeen, että kumpikaan odotetuista busseista ei ole aikeissa saapua niin, että vielä rautatieasemalle ehtisin. Ajattelin, että Pendolino 47 kello 11 Tampereelta pohjoiseen ei odota, vaikka tuskin on aikataulussaan moisessa säässä.

Suunnittelin liftin ottamista, mutta ainuttakaan autoa ei näkynyt. Huolestuneena lähdin raahaamaan kamojani kohti kotipihaa aikomuksenani soittaa mittari hakemaan minut sieltä. Matkalla lähettelin yläkertaan pieniä toivomuksia siitä, että edes joku suhari olisi uskaltautunut liikenteeseen ja vielä sattuisi aikanaan vapaana olemaan.

Päästyäni pihaan saakka havaitsin naapurin kaivelevan autoaan esille lumikinoksista. Hetkeäkään epäröimättä tiedustelin, että mihinkähän suuntaan mahtaa olla matka. Upeaksi yllätyksekseni hän sattui olemaan matkalla rautatieaseman ohitse, joten sain kyydin perille asti.

Matka kesti tuskastuttavan kauan, koska kaistat olivat täynnä lunta ja ruuhkakin oli jonkinlainen. Tosin autojen määrä ei vetänyt vertoja "normaalille" arkiaamulle. Paasikiven-Kekkosen baana oli pohjoisen suuntaan varsin hyvin tukossa. Toinen kaista ainoastaan veti ja toisella oli siellä täällä lumihankeen juuttuneita autoja. Rekat olivat hyytyneet mäkiin ja koko Tampere näytti olevan uskomattomalla tavalla talvesta sekaisin - sillä negatiivisella tavalla.

Hitaasta matkanteosta huolimatta taitava kuskini puikkelehti aseman lähistölle ja ehdin asemahalliin 15 minuuttia ennen lähtöaikaa. Pientä ihmetystä aiheuttivat saapuvien ja lähtevien junien tyhjät taulut asemahallin seinällä. Taulussa käskettiin ainoastaan seurata kuulutuksia. No, kuulutukset annettiin pienellä, vaihtelevasti heiveröisellä tai piipittävällä äänellä, joista ei selvää saanut. Tämä aiheutti lievää närkästystä, mutta mielestämme kuulutukset koskivat lähinnä suuntaa etelään.

Pohjoisen junaa ei sis kuulunut. Kello 11.20 nappasin jonotuslapun ja odottelin parin, kolmenkymmenen asiakkaan jonon etenemistä. Tiskille päästyäni ystävällinen virkailija totesi, että "Pendoliinoa ei ole tulossa, kun annat lippusi, niin vaihdetaan se seuraavaan junaan. Sinne ei toisin ole istumapaikkoja tarjolla." Mitä sitä hunolla säällä italialaisilla vehkeillä ajamaan - jättävät vielä välille. Koska olin jättänyt tavarani työkaverilleni, eikä lippuni ollut käsillä, jouduin nappaamaan uuden jonotuslapun. Uuden jonottelun jälkeen pääsin vaihtamaan lippumme seuraavaan junaan, jonka lähtöaika oli jo kello 12. Mikä tuuri, ainoastaan tunti myöhemmin matkaan ja noin tunnin pitempi matka-aika.

Myös asemahallin näyttötaulut heräsivät henkiin ja kertoivat, että juna on myöhässä puoli tuntia. Hieman myöhemmin taululle arvottiin uuudet lukemat. Vain 22 minuuttia myöhässä. Keräsimme kipsumme ja kampsumme ja siirryimme kohti laituria. Päästyämme asematunneliin oli myöhästyminen arvottu jälleen uusiksi. Tällä kertaa 37 minuuttia. Aika kului kuitenkin nopeasti ja juna saapui suurin piirtein viimeisen arvonnan mukaisesti laituriin. Pääsimme liikenteeseen mukavasti.

Matkustajat olivat iloisia ja junassa soi lentävä kalakukko (ainakin melkein). Kyyti oli ensiluokkaista ja kuski formulatasoa, sillä Oluun päädyimme vain hivenen myöhässä. Tavalsimme matkan hotellille hiljaisuuden vallitessa ja kirpeän pakkassään nipistellessä korvia ja poskipäitä. Lunta oli merkittävästi vähemmän kuin Tampereella!

Tarina oli päättymässä erittäin onnellisesti, kunnes meille kerrottiin, että hotellihuoneemme katto vuotaa. Tässä vaiheessa emme jaksaneet ottaa asiasta stressiä ja hotellin tarjoama pieni hyvitys otettiin vastaan.

Lisää mielenkiintoisia matkatarinoita löytyty Aamulehden verkkosivuilta: http://www.aamulehti.fi/teema/myrsky/

Se on täällä tänään

Nyt se sitten tuli. Ilman suurempia odotelematta. Samassa paketissa tuli myös hiihtokeli.

Talvi yllätti autoilijat. Toisaalta, noin puoli metriä lunta aamulla yllättäisi kenet tahansa. Myös Aamulehden jakaja joutui tänään yllätetyksi. Tulevaisuus on taas askeleen lähempänä, sillä söin aamiaisen tietokoneen ääressä. Lehti löytyi verkosta.

Juhlikaamme marraskuun alkua! Samalla on syytä toivoa, että VR pystyy hoitamaan hommansa talvisäästä huolimatta.

Juuri äskettäin kirjoitin, että mihin hävisi syyskuu. Myöskään lokakuusta ei jäänyt erityisiä muistijälkiä.

sunnuntaina, lokakuuta 29, 2006

Onni on olla tuntematon

Pitkä blogihiljaisuus on päättynyt. Asiaa olisi taas ollut, mutta bloggaamisriippuvuus ei ole yltynyt vielä sellaisiin mittasuhteisiin, että ulkomailla viitsisi asiasta tehden ryhtyä internet-kahvilaa etsimään. Postikorttien kirjoittaminen ja lähettäminen on turistikohteissa tehty huomaatavan helpoksi.

Väsyneenä, mutta virkistyneenä (kylmässä vedessä kahlailusta) ryhdyin paluumatkalla pohtimaan julkisuudenhenkilönä olemisen olemusta. Tämä siksi, että Frankfurtin lentokentällä onnistuin bongaamaan Sauli Niinistön. Jos itse olisin lukenut Helsinkiin matkaavan koneen lähtöä odotellessa ranskankielistä LeMonde-sanomalehteä puoliääneen, tuskin kukaan olisi kiinnittänyt asiaan sen kummempaa huomiota. Aika moni suomalainen taisi kuitenkin "bongata julkkiksen", koska unohtui tuijottamaan huulien liikettä. Olisi ollut mukava tietää, mitä kanssamatkustajien päissä liikkui, sillä nimenomaan ranskankielisen lehden lukeminen saksalaisella lentokentällä saatetaan tulkita kierosti. Samaan tapaan kierosti, kuin jos joku "lukisi" aamubussissa Tuntematonta sotilasta osoittaakeen olevansa erittäin kultivoitunut herrasmies. Vertaus vähän ontuu, mutta en keksi tähän hätään parempaa.

Jatko-osa bongaa julkkis -osastolla nähtiin eilen niinkin kulturellissa ja mielenkiintoisessa paikassa kuin Citymarket. Julkkiksetkin näemmä käyvät ruokaostoksilla. Tosin kyse oli niin marginaalisesta julkkiksesta, jonka kännykkäkameralla otetusta shoppailemassa-kuvasta ei Viikonpäivät lehtikään maksaisi lantin lanttia eikä sentin senttiä. Heikki Salo on siis tavis, vaikka musiikilliset ja riimilliset ansiot ovatkin vähintään loistavat. Jossain määrin Salo muistutti etäisesti BB:n Ollia. Hiustyylikin oli lähes identtinen.

Vain sellaiset julkkikset kelpaavat bongattavaksi, jotka tulevat luokse. Tilanteesta, jossa itse etsiytyy paikoille, joissa julkkikset liikkuvat, ei saa bongauspisteitä. Sehän olisi aivan sama asia kuin menisi eläintarhaan bongaamaan harvinaisia lintuja.

maanantaina, lokakuuta 16, 2006

Kaikki (hauska) loppuu aikanaan

Nyt se sitten on ohi. Suunnituskausi 2006 on pistetty pakettiin. Mitä jäi käteen? Kahdet rikkinäiset ja haisevat suunnistustossut. Yllättäen kilpailumenestystä ei tullut, eikä nimeäkään näkynyt lehdessä iltarastien jäljiltä. Jos ja kun menestys jatkuu näin vaisuna, on varmasti syytä ryhtyä toimenpiteisiin. Jääkiekkojoukkueet vaihtavat valmentajaa pienemmästäkin syystä.

Tänään sai nauttia viimeisen kerran iltarasteilla nastareiden rapinasta kiveä vasten. Syksy on tuonut tullessaan tyhjän aukon viikonloppuihin. Enää ei olekaan selvää, että viikonloppu starttaa automatkalla keskelle ei mitään, jotta pääsee kiduttamaan itseään ilkeän ratamestarin rakentamiin ansoihin. Vain suunnistaessaan ihminen joutuu usein elämän peruskysymyksien äärelle: Mitä ihmettä minä täällä teen? Se toinen elämän (ja suunnistuksen) peruskysymys on tietenkin Missä ihmeessä minä olen?

Suunnistukseen perehtymättömät jaksavat ihmetellä, että miksi ihmeessa aikuiset ihmiset menevät ihan huvin (ja urheilun) vuoksi metsään rämpimään. He repivät vaatteensa ja säärensä saamattoman metsurin aikaansaamaan hakkuujätteeseen ja uivat kerran tai kaksi kesässä suomudassa. Kaiken lisäksi väitetään, että suunnistus on akateemisten ihmisten laji, koska siinä on käytettävä jalkojen lisäksi päätä.

Suunnistuksen paras osuus ei olekaan itse suoritus (eihän sitä kukaan näe siellä metsässä), kuten useimmissa muissa lajeissa, vaan lajin suola on jälkipelissä. Siinä oleelliset välineet ovat kartta ja tarina (täältä minä löysin itseni). Uudempi osa-alue on teknologia. Ensin tuli elektroninen leimausjärjestelmä (emit), joka lahjomattomasti paljastaa rastien välillä käytetyn ajan ja tietenkin myös kilpailijoiden käyttämän ajan. Internetin ihmemaassa suunnistaja poikkeaa väliaikojensa lisäksi tietenkin myös reittihärvelissä.

Viimeisin villitys on FRWD-urheilutietokone: pummin (suomeksi harhareitti, kadoksissa olevan rastin etsimiseen käytetty aika) täydellinen mittaaminen on nyt mahdollista. On turha väittää, että etsi rastia 10 minuuttia (hävitty aika), jos satelliittipaikantimen reitti näyttää sunnistajan koukanneen noin kymmenen metrin matkan.

Uuden iltarastikauden alkuun noin 174 päivää. Sitä odotellessa satsataan hikipallon MM-turnaukseen.

lauantaina, lokakuuta 14, 2006

Kummallisia ajatuskulkuja

Perjantai kolmastoista päivä tuli ja meni. Se ei osoittautunut mitenkään erityiseksi ja päättyi erittäin mukavasti. Lähes koko eilisen päivän mieltäni vaivasi (tähän asiaan heräsin myös tänä aamuna) kysymys nitojan niiteistä. Tai ei edes niistä, vaan niihin liittyvistä luonnonvaroista.

Lukemastani artikkelista (katso 11.10.) puuttuu nimittäin kokonaan tieto siitä, onko kyseessä uusiutuvat vai uusiutumattomat luonnonvarat. Varsinaisen niittipaketin valmistamiseen tarvitaan tietenkin puuta (uusiutuva) ja koko hela valmistusprosessiin sähköä (uusiutuva). Sitten olemme tärkeän kysymyksen edessä: miten sähkö on saatu punnittua? Kummankaan näistä käyttäminen ei ole kovin epäeettistä.

Jos kyse on uusiutumattomista luonnonvaroista, silloin kyse on metallista. Prosessissa saattaa tietenkin kulua myös fossiilisia polttoaineita, mutta mistäpä sen tietäisi. Pakkaus ei suostu kertomaan, mistä metallista niitit on valmistettu. Tuoteseloste toteaa ainoastaan "het enige nietje dat tegelijkertijd voor permanente en tijdelijke hechting geschikt is. Voor tijdelijke hethting zie onderzijde van het doosje". Pahoittelen mahdollisia kirjoitusvirheitä, mutta hollanti ei kuulu kaikkein parhaiten hallitsemiini kieliin. Paikallisella murteella tuo kuitenkin tarkoittanee suurin piirtein, että kyseessä on ainoa nitojan niitti, joka mahdollistaa samaan aikaan sekä pysyvän että väliaikaisen kiinnityksen. Ohjeet väliaikaiseen kiinnitykseen löytyvät pakkauksen päältä. Tiesitkö muuten, että kyseessä on ruotsin sukulaiskieli?

Haa. Lensitkö lankaan? Kuvittelitko, että hollannin taitoni on aivan kohtuullista? Hollantilaiset ystävät ovat opettaneet, että Baabelin kala voi oikeasti joskus ratkaista elämän suuria kysymyksiä. Tänään oli elämäni ensimmäinen kerta, kun oikeasti tarvitsin sen palveluksia. Adamsin Baabelin kalassa on ideaa. Sellaisen kun kerran saisi korvaansa. Myös AltaVista saakoon kunniaa kyseisen palvelun nimeämisestä, siinä on idea jalostettu. Kun on yhteydessä hollantilaisten kanssa, se käy ajoittain galaksien välisestä kommunikaatiosta.

AltaVistasta (1995) muistin yhtäkkiä, millaista Internet-elämä oli ennen Googlea (1998). Miksi aina pitää mennä virran mukana? Jonakin päivänä minäkin vain lakkasin käyttämästä AltaVistaa ja ryhdyin vannomaan Googlen nimiin. Jonakin päivänä tulevaisuudessa kyseinen yritys liimaa jokaiseen hakuun hintalapun. Siinä sitten ihmetellään, kun kyseessä on webin ainoa (toimiva) hakukone, jota on suorastaan pakko käyttää. Koululaisten ja opiskelijoiden eriarvoisuus kasvaa: on niitä, joiden vanhemmat maksavat googlauksen ja niitä joilla ei ole siihen varaa. Varattomat eivät selviä koulutehtävistään kunnialla, saavat huonoja arvosanoja ja loppujen lopuksi syrjäytyvät yhteiskunnasta. Synkkää.

perjantaina, lokakuuta 13, 2006

Hukatut minuutit - 15.

Bussi oli myöhässä.

keskiviikkona, lokakuuta 11, 2006

Päivän paha

Paluu todellisuuteen aamulla kello 6.30: luin lehdestä, että noin sata grammaa painavan niittipaketin (siis niitä paperinitojaan laitettavia piikkejä) valmistamiseen tarvitaan noin 27 kiloa (!) luonnonvaroja. Taas yksi hyvä syy olla tulostamatta.

sunnuntaina, lokakuuta 08, 2006

Metsätekniikkaa ja -teknologiaa

Nyt se on tehty. Olen ottanut jälleen yhden askeleen (tai aika monta, jos tarkkoja ollaan) kohti eläkeikää. Kävin elämäni ensimmäistä kertaa hiihtämässä ilman suksia. Siis pohjoismainen kävelylenkki, you know. Ensimmäiselle ulkoilulleen pääsivät Retki-merkkiset sauvat, jotka menneenä kesänä olivat palkintona Kokemäen Kova-Väki -nimisen suunnistusseuran kilpailuissa.

Rehvakkaasti tartuin sauvojen kahvoihin ja pyyhkäisin metsäpolulle. Eihän sitä ilkeä ihmisten ilmoilla viuhtoa menemään. Terhakas eteneminen vaatii keskittymistä. Vasen jalka - oikea käsi, oikea jalka, vasen käsi… Oli ihailtavaa seurata, kuinka jalat ja kädet tekivät saumatonta yhteistyötä. Mikähän lienee oikea tekniikka? Ulkoistin itseni ja tarkkailin tilannetta: sekä suorana, rivakasti ja kädet tasaisesti liikkuen eteen ja taakse. Metsäpolulle oli erehtynyt muitakin sauvojaan ulkoiluttavia. Vastaan raahusti kaksikin miespuolista sauvakävelijää. Ensimmäisellä olkapäät osuivat korviin. Liian pitkät sauvat, tulkitsin. Toinen kaveri piti toista kättään ylempänä ja toisen sauvan liike suuntautui vinoon. Tunnistin virheen, sillä hiihtäessäni sukset jalassa sorrun samanmoiseen tekniikkaan. Tänään kulki kuitenkin hienosti. Netistä piti vielä tarkistaa, että sattumalta sauvatkin olivat minulle sopivaa mittaa, 115 senttiä.

Koska tekniikka oli kohdallaan, saatoin päästää ajatukset harhailemaan. Havaitsin, että metsässä haisi. Olisin voinut kirjoittaa tuoksui, mutta en tiedä voiko mätänemisestä syntyvää hajua hyvällä tahdollakaan kutsua tuoksuksi. Yleensä pidän syksyn hajusta, joka enteilee talven tuloa. Hajun vuoksi ryhdyin pohtimaan, miltähän tuntuisi löytää metsästä ruumis. Juuri kyseisellä hetkellä kuljin pahasti heinittynyttä polkua suon reunassa, joten ajatus sinänsä ei tuntunut lainkaan mahdottomalta. Kännykkäkään ei tullut mukaan, joten onneksi mietteeni ei käynyt toteen. Ajatuskulun päätteeksi tulin siihen tulokseen, että minun on hankittava mp3-soitin. Musiikin kuuntelu pitää vilkkaan mielikuvituksen aisoissa ja riittävä rytke (elämässä pitää olla rokkia) vauhdin kunnollisena.

Sellainen suoritus ei ole mistään kotoisin, mitä ei ole mahdollista mitata. Nyky-yhteiskunnassa kaikesta on haettava tehoja. Siksi kaikkea on pystyttävä mittaamaan, myös vapaa-aikana. Sauvakävelyllä ylsi tänään sykekeskiarvoon 124, jonka tehokkuus oli noin 67%. (Hrmax 184), mikä on riittävä aerobiseen, kuntoa ylläpitävään tasoon. Kalorioita paloi vajaat 600. Nyt on nälkä. Yhdessä kalapuikossa on kaloreita noin 50, joten voin huoletta syödä niitä 12.

Seuraavalla kerralla keskityn yhä enemmän sauvakävelyteknologiaan.

perjantaina, lokakuuta 06, 2006

Mittasuhteet (lue oikein!)

- Minusta eräs pahimpia juttuja on, että kun avaa paahtoleipäpussin, huomaa vain päätypalojen olevan jäljellä.
- Minusta eräs pahimpia juttuja on, kun ei ole enää mitään syötävää.
- Älä viitsi laittaa minun elämääni oikeisiin mittasuhteisiin... Se on todellla ärsyttävää.
(Aamulehti: Helmiä sioille 5.10.2006.)

X on maailman ärsyttävintä, on fraasi, jota olen viljellyt tällä viikolla erityisen paljon. Ehkä olenkin ollut joka kerta väärässä. On nimittäin maailman ärsyttävintä olla väärässä. Onneksi sitä sattuu meikäläiselle hyvin harvoin. Jatkuva vesisade on maailman ärsyttävintä. Toisaalta, ei ole ihme että sataa. Tätähän sitä on koko kesä pyydetty ja itketty. Siinä teille vettä, kyllä heinä taas kasvaa.

sunnuntaina, lokakuuta 01, 2006

Aikaerorasitus (jet lag)

Minulla on juuri nyt pahanlaatuinen jet lag. Olen ollut muutaman päivän ajan äärimmäisen väsynyt, epäsosiaalinen ja epäinnovatiivinen. Tilanne näyttää pahalta. Huolestuttavinta tässä on se, etten ole käynyt lentelemässä Atlantin yllä. Poikkesin ainoastaan Oulussa, jossa yritin kyllä parhaani mukaan välttää kaikenlaista stressiä.

Mielestäni tottelin myös suomenkielisen Wikipedian ohjetta jet lagista selviämiseen: "Runsas liikunta ulkoilmassa auttaa aikaeroon sopeutumisessa. Heräämisen jälkeen onkin suositeltavaa käydä kävelyllä tai juoksulenkillä ulkoilmassa. Pitkien päiväunien nukkumista on vältettävä. Hotelliin ei saa jäädä, vaan on mentävä mukaan paikan elämään."

Aikaerorasituksesta täytyy olla kyse myös siitä syystä, että syyskuu hävisi jonnekin. On aika iso ero siinä, siirrytäänkö elokuusta suoraan lokakuuhun vai kuljetaanko syyskuun kautta. Voisipa todeta, etten ehtinyt edes kissaa sanoa. Ei ole ihme, että väsyttää. Lokakuu on täällä tänään, mutta ei onneksi sekään tullut jäädäkseen. Tulis jo lunta.

lauantaina, syyskuuta 23, 2006

Autoton päivä

Eilen vietetty autoton päivä sai runsaasti huomiota medioissa. Päivän kunniaksi järjestettiin kilpailuja ja vallattiin katuja. On se niin hienoa, että ihminen voi tuntea olevansa jollakin tavalla erinomainen, kun jättää autonsa kotiin yhtenä päivänä vuodessa. Sen jälkeen vo surutta hurauttaa yksin autollansa muut noin 200 työpäivää edestakaisin.

Saman tien voidaan perustaa muitakin hyvän mielen päiviä. Tässä pari vastaavaa ideaa: Pysähdy suojatien eteen -päivä, Älä aja ylinopeutta -päivä ja Väistä oikealta tulevaa -päivä. Ilmaston ja ihmisten hyvinvoinnin kannalta huomattavasti parempi vaihtoehto olisikin Myy autosi -päivä. Tämän haastekampanjan voittanut työpaikka voisi jo jossain määrin väittää vaikuttavansa asioihin.

Mielenosoituksellisesti ja käytännön syihin vedoten ajelin eilen autolla ympäriinsä. Ja liikenteessä oli kyllä muitakin ihmisiä. Sen sijaan käytin bussia koko alkuviikon. Olen silti huono ihminen.

keskiviikkona, syyskuuta 20, 2006

Elämä on TV:tä ihmeellisempää

Otsikko ei ole oma keksintö, sillä (lähes) kaikki asiat on jo keksitty aikaisemmin. Lainasin otsikon toteamuksen mediasta, tällä kertaa bisnes.fi –lehdestä. Elämä on tosiaan ihmeellistä. Sen mielenkiintoisimpiin hetkiin kuuluu se, kun aamuruuhkassa Kekkosentiellä näkee yhden poliisin, sitten näkee toisen ja kolmannenkin. Mielettömän jännäksi elämä muuttuu, kun yhtäkkiä kaikki liikennevalot heitetään vilkkumaan keltaista. Turvallisuuden tunne valtaa mielen. Onneksi meistä autoilijoista pidetään huolta poliisivoimin. Ihmiset myös kunnioittavat auktoriteettia niin paljon, että hidastavat ihan kaiken varalta auton nopeutta reilusti alle sallitun. Lisäksi on samalla syytä vaihtaa hetimiten oikeanpuoleiselle kaistalle, ettei vahingossa aja kaistojen välisellä korokkeella seisovan sedän varpaille.

Toisena päivänä elämä on niin ihmeellistä, että aamulla myöhästyy töistä, koska bussi ei tullut ajallaan ja bussin ikkunasta näkee risteyskolarin. Joku viisas on tutkinut, että ihminen kaipaa suurempaa elämänmuutosta viimeistään viiden vuoden välein. Toisille muutokset tulevat itsestään, toisten on ne tehtävä itse. Nyt on tullut se tilanne, että mitään muutosta ei tapahdu, vaikka kuinka toivoisi. Jotkut kutsuvat tämän tyyppistä ilmiötä 30- tai 40-kriisiksi tai 50-villitykseksi. Tähän asti muuutokset ovat tulleet minulle tilaamatta ja melkein mitään tekemättä. Muutokseksi lasketaan esimerkiksi asunnon, auton, alan tai ammatin vaihtaminen. Toiset aloittavat uuden (aikaa vievän) harrastuksen tai opinnot. Jotkut keräävät kamansa kassiin ja muuttavat ulkomaille. Ihailen kaikkien näiden ihmisten rohkeutta. Mitähän sitä keksisi? Auttaisiko kriisiin viikko tai pari maailmalla?

Otsikon teemaan palatakseni, millä tavalla elämä on muka TV:tä ihmeellisempää. Näin väittää BigBrother-ohjelman mainos alussa mainitussa aikakauslehdessä. Mainostaja ei taida olla katsonut CSI:tä tai edes Teho-osastoa. Mainos puhuu osaltaan kuitenkin totta, sillä eihän kukaan viitsi katsoa BB:tä. Kenen tahansa elämä on ihmeellisempää kuin elämä BB-talossa. On se muuten hyvä juttu, että Hena saatiin pihalle. Kukahan lähtee seuraavaksi? Ovatkohan alpakat peräisin Särkänniemestä?


keskiviikkona, syyskuuta 13, 2006

Hengenpelastaja

Mikä on sellaista, jota jokaisella ihmisellä on sukupuoleen tai sosiaaliseen asemaan katsomatta? Kolmen pisteen vihje: se on elintärkeää jokaiselle. Kahden pisteen vihje: sitä on noin 4,5 litraa. Yhden pisteen vihje: se on punaista.

Tänään liityin hengenpelastajien suureen joukkoon ja luovutin verta elämäni ensimmäisen kerran. Annan jollekin jotakin elintärkeää ja silti se ei ole minulta varsinaisesti pois. Tai siis on, tänään minussa on 450ml vähemmän verta. Tuo tila ei kuitenkaan ole pysyvä, vaan saan kaiken takaisin ihan itsestään ja ilmaiseksi.

Suosittelen kaikille. Kokemus oli myönteinen ja jälkeenpäin fiilis on upea. Hengenpelastajaksi ryhtyminen ei ollut tätä suuremman tuskan takana, kunhan pääsin yli kriittisen kynnyksen. Siihen taas meni aikaa noin kymmenen vuotta. Älä enää odota vaan etsi sinäkin lähin luovutuspaikkasi: www.veripalvelu.fi.