Mainoksen uhri

Blogini mainosti minulle, että jaa nyt kätevästi ja nopeasti (+ muita mainosadverbiaaleja) Google Docs & Spreadsheets dokumenttisi myös blogiisi. Koska olen niin vaikeasti ylipuhuttava, päätin heti kokeilla. Jaan matkamuistoni Ranskasta kaikkein luettavaksi.

Erityisesti matkalta jäi mieleen paikallinen mieshenkilö, joka opasti minua ystävällisesti metron käyttämisen saloihin. Eihän meillä täällä pikkukaupungissa sellaisiin vempeleisiin pääse tutustumaan. Tämä mukava mieshenkilö kysyi minulta paikallisella murteella, jotakin. (Kysymysmerkin päättelin hänen ilmeestään). Vastasin hänelle englanniksi, etten valitettavasti osaa ranskaa, mutta englantia voisimme puhua. Ystävällinen mies kertoi sen jälkeen, ettei hän valitettavasti osaa englantia, mutta hänen vaimonsa osaa hyvin englantia, sillä vaimo on töissä yliopistossa. Vaimosta, joka ei siis ollut paikalla, sain kuulla pitkän kuvauksen. Tämän jälkeen mies neuvoi, mihin metroon minun kannatta nousta ja missä vaihtaa päästäkseni tiettyyn paikkaan. Hyvästelimme metroni saapuessa ja hän toivotti mukavaa vierailua Pariisissa.

Mies ei puhunut englantia ja minä ymmärrän kaksi sanaa ranskaa. Miten tämä keskustelu oli mahdollinen? Minulle se on arvoitus.

Outous 5: Oman elämän projektit

Outouksien listaaminen on päässyt unohtumaan. Siitä ei siis ole kyse, etteikö minusta niitä löytyisi. Outous numero viisi liittyy läheisesti myös blogiini, jota voidaan katsella projektina, vaikka sillä ei ole loppua tiedossa. Jossakin projektin perusmääritelmässä mainitaan, että sellainen, ei-arkipäiväinen toiminta on projekti, jolla on selkeä aloitus ja lopetus. Projektilla täytyy olla myös päämäärä. Katsohan lisää asiheesta täältä.

Oman elämän projekteja on tietenkin kaikilla. Kohdallani ne tekee oudoksi se, että monet niistä ovat muuttuneet tai uhkaavat kovasti muuttua ikuisuusprojekteiksi. Niitä ovat esimerkiksi blogissani olevat draftit eli kesken jääneet kirjoitukset. Myös tämänhetkinen opiskelu uhkasi jäädä sellaiseksi projektiksi. Vaikuttakin siltä, että omat projektini tarvitsivat lisää väkeä. Puutarha-projektiin voisin palkata projektisuunnittelijan, Ikkunanpesu-projekti kaipaisi paria työmyyrää ja työhuoneeseen voisin ottaa arkistoassistentin.

Oman eleämän projekteja on varmasti kaikilla, mutta minulla on niitä selvästi liikaa. Bisnes vaikuttaa huonosti hoidetulta ja toimitusajat ovatkin venyneet merkittävästi. Opiskeluprojektin kohtalosta tiedotan muutaman viikon päästä tarkemmin. Tarjolla voi olla kahvia ja pakastekakkua, sillä olemme toistaiseksi lopettaneet Leipomus-projektien vastaanottamisen.

Nyt täytyy siirtyä toisen projektin kimppuun. Joitakin ikuisuusprojekteja voi muuten kutsua harrastuksiksi...

Mansikoita ja mustikoita

Ei ole vielä marja-aika, jos ajattelit minun kirjoittavan marjoista ja marjanpoiminnasta, vaikka tehdäänhän jälkimmäistä talvellakin ainakin jääkiekkokaukaloissa. Otsikko viittaa oma maa –osastoon ja sisältää myös henkilökohtaisen näkemyksen siitä, että mansikat ovat mustikoita parempia.

Mustikka on São Paolo. Sinne on Tampereelta matkaa noin 26 tuntia. Eli se on aika kaukana. Ilmaisjakelulehti Metro kirjoitti 10.5.2007 samasta paikasta otsikolla Vastakohtien sekoitus. On syytä olla ylpeä siitä, että kerrankin olen käynyt kaukaisessa paikasssa, jossa matkailusivun toimittajakin on poikennut. Lisäksi olen ihan samoilla linjoilla – vastakohtia kaupunki tarjosi runsaasti ihmetyksen aiheita pienelle pohjoisen tytölle.

Ennakkotieto (internet) kertoi, että on muutama asia, joita São Paolossa ei kannata tehdä. Yksi niistä on uskaltautua auton rattiin. Ei sitten tehnyt mieli pätkääkään yrittää. Kaupungissa, jossa on asukkaita noin 15 miljoonaa, tuntuu olevan yhtä paljon autoja. Tyhmä turisti myös hengailee pimeän aikaan (eli klo 18 jälkeen) tai muuhinkaan aikaan korut, kellot, kamerat ja kännykät kilisten kadulla. Hiukan tämä jälkimmäinen huolestutti siinä vaiheessa, kun paikalliset toimittivat muutaman jääkaapinkokoisen saattajan 15 minuutin kävelymatkan takia. Hotellimme sijaitsi sentään kaupungin turvallisella business-alueella.

Suomalaisia ja Brasilialaisia yhdistää kaksi asiaa. Kahvi ja urheilu. Keskustelu formuloista ja jalkapallosta sujui portugalia puhuvien kanssa erinomaisesti lähinnä elekielellä. Kimi Räikkönen on paikallisten asiantuntijoiden mukaan ihan hyvä kuski, mutta ajon jälkeen suu on liian supussa. Felipe Massa puhuu sentään portugalia! Suomi on ikävä kyllä hieman tuntematon jalkapallomaa Atlantin toisella puolella, mutta onneksi suomalainen blondikin tietää Pelén ja Ronaldinhon. .- Jees, jees, erittäin hyviä potukupalloilijoita… Kahvi erittäin hyvää suomalaiseen makuun. Etelä-Eurooppalaiset olivat sen suhteen huomattavasti nirsompia. Eivät ole tainneet saada kahvia Suomessa.

Musiikin saralla Suomea arvostetaan Brasiliassa. Melkoista ylpeydentunnetta aiheutti se, että paikallisella tv-juontajalla oli kameran edessä Nightwish-paita päällä. Eipä São Paoloa suotta kutsuta kunnollisen musiikin tyyssijaksi. Monet pitävät myös suomalaisesta Björkistä, minulle kerrottiin.

São Paolossa kaikki on suurta tai hyvin pientä. Siis vastakohtaista. Hassua on se, että keskiluokka asuu pilvenpiirtäjissä ja köyhät ”omakotitaloissa”. Ruoka on halpaa ja sitä saa riittävästi, vaikkei kieltä osaakaan. Ravintolassa toimii hyvin punnitse ja säästä –meininki. Voit vapaasti poimia lautasellesi mieluisat muonat ja parhaan osuuden eli pihvin saa suoraan paistinpannulta kohteliaasti osoittamalla. Brasiliaan ei kasvissyöjien kannata vaivautua ellei ole laihdutusaikeita. Sitten on vielä se suklaa(kakku)… Onneksi lentokoneeseen mennessä ei punnita matkustajia, olisi voinut paluumatkalla tulla lisämaksua.

Vastakohdista vielä muutama rivi. São Paolossa:
- Iltaisin on sysipimeää.
- Päivisin on kamalan kuuma.
- Vesi haisee järkyttävän pahalle.
- Vettä sataa saavista kaatamalla.
- Ilma on täynnä pakokaasuja.
- Talot ovat uskomattoman korkeita.
- Köyhät ovat järkyttävän köyhiä.
- Ruoka on mielettömän hyvää.
- Kerjäläisiä on tolkuttoman paljon.
- Pihvit ovat maailman parhaita.
- Ihmiset ovat äärimmäisen ystävällisiä (rötöstelijät eivät ole ihmisiä).

Matka meni erinomaisesti ja plussan puolelle jäätiin, sillä kokemusosasto karttui merkittävästi. Mitään ikävää tai kamalaa ei sattunut ja kaikki tuliaiskahvitkin tulivat Helsinki-Vantaalla samasta koneesta kuin itsekin. Mansikkaa olla kotona juomassa kahvia.

Tekeekö Word hyvän kirjoittajan?

Luin Suomen laajalevikkisimmästä aikakauslehdestä, että maanantaina 9.4. tulee kuluneeksi 450 vuotta kirjakielemme isän, Mikael Agricolan kuolemasta. Edelleen eläessään Agricola olisi varmasti onnellinen siitä, kuinka julkaisukynnys on madaltunut ja kaikki voivat saada sanasensa koko kansan luettavaksi maailmanlaajuisilla yleisönosastoilla, blogeissa. Sen sijaan Agricola olisi ihmeissään nykyteknologiasta. Sulkakynää tai yleensä ottaen mitään kynää pitkien tekstien kirjoittamiseen käyttää vain harva. Tietokoneella kirjaimet ilmestyvät ruudulle helposti ja nopeasti sekä vienosti naputtaen tai kovasti kopsautellen, jos sanottava on erityisen painavaa.

Kieliopin sääntöjä ei monikaan nykynuori viitsi opetella. Näppäimen virhepainalluksesta ilmoittaa punainen kihara viiva sanan alla. Vihreän käherryksen tarkoituksena on huolehtia siitä, että lauseen jäsenet ovat kutakuinkin mukana, jotta sisältö pysyisi ymmärrettävänä. Valitettavasti ohjelmat eivät toistaiseksi ymmärrä sitä oleellisinta, nimittäin sisältöä. Koneen mielestä voit huoleti ilmaista itsesi vaikkapa seuraavasti: ”Keväässä sulaneet olisivat luminen tali tintti ja laulu kiva.”

Suurin ongelma, joka sattuu suomenkielikorvaan blogeja lukiessa, on yhdyssanojen kirjoitustaito. Tässä asiassa tieto kone ei osaa ohjata. Microsoftkin suosittelee kaikkien suomenkielisten sanojen kirjoittamista erikseen. Ohjelmistojättiä parempi asiantuntija on kuitenkin löydettävissä, verkostakin.

Olen nähnyt Internetin erikseen kirjoitettuna. Siis Inter net. Kyseessä ei edes ollut satunnainen ongelma, vaan tapa. Toinen tuota lainasanaa koskeva ongelma onkin lähes yhtä vanha kuin itse sanakin: kirjoitetaanko se isolla vai pienellä. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus on aikaisemmin suosittanut, että Internet isolla alkukirjaimella kirjoitettakoon. Suomen kielen lautakunta joutui kuitenkin kokouksessaan 12.3.2007 toteamaan Suomen kansan tahdon liian voimakkaaksi. Nyt sen sitten saa virallisesti kirjoittaa myös pienellä, sen internetin. Lautakunta myös toteaa, että isollakin saa edelleen aloittaa. Nettiin liittyvien yhdyssanojen kanssa pitää tulevaisuudessakin olla tarkkana. Isolla alkukirjaimella Internet-sivusto ansaitsee yhdysmerkin, kuten muutkin erisnimet. Jos taas tykkää pienestä internetistä, on se kirjoitettava yhteen sivuston kanssa. Siis internetsivusto.

Wordin hankkiminen ei tee kenestäkään kirjailijaa. Ei edes hyvää kirjoittajaa, sillä sisältö on tärkein. Vaikka sanottava ratkaisee, asetan tulevan viikon teemaksi kielenhuollon. Pyrkikäämme bloggaamaan kauniilla ja värikkäällä kielellämme niin, ettei Agricolan tarvitse hävetä. Keksihän hän käyttöömme esimerkinkin.

Sementtitautiako?

Mielessäni oli erinomainen aihe blogikeskusteluun. Kirjoitin ja ajattelin koko tekstin lähes valmiiksi päässäni. Avasin juuri tietokoneen ulostaakseni aatokseni koko maailman suomenkieliselle vähemmistölle. Ja kas, samalla hetkellä pääni on tyhjentynyt kaikista ajatuksista. En edes muista, mistä aiheesta suunnittelin kirjoittavani.

Perhepiirissä tätä ilmiötä on joskus kutsuttu sementtitaudiksi siksi, että on olemassa hieno, mutta lapsen vaikeasti lausuttava lääketieteellinen termi ikäihmisen kyvylle unohtaa kaikki epäoleellinen, kuten esimerkiksi ihmisten nimet. Ehkäpä minulla on juuri tänään hyvä syy tuntea itseni äärimmäisen vanhaksi, mutta samalla niin uskomattoman tyhmäksi.

Se kuitenkin tiedän, että aiheet, josta en aikonut kirjoittaa ovat
- Hullut ihmiset, jotka menivät niille päiville kalliiseen keltaiseen kauppaan.
- Ilveksen ja Tapparan mainio menestys jääkiekkoliigassa.
- Kevään eteneminen, lämpimät säät, sitruunaperhoset, leskenlehdet ja joutsenet.
- Oikeus ruikuttaa tai olla ruikuttamatta asioiden tolasta huolimatta siitä, onko äänestänyt tai ei.
- Näkemys tv:n suositun laulu- tai tanssiohjelman järkevyydestä, juontajista, tuomareista tai todellisesta voittajasta.
- Stressistä tai steressittömyydestä ja sen hoitamisen keinoista.
- Mukavasta ja ongelmattomasta matkustamisesta aina ajoissa -liikelaitoksen ikiomilla teillä.
- Sekä vielä niistä muutamasta asiasta, jotka onnistuin jo unohtamaan.

Onnellinen on kaikesta ympärillä tapahtuvasta tietämätön ja piittaamaton.

Hakametsä-ilmiö

Näin tässä sitten kävi. Hakametsä-ilmiö sulatti jäät ja hikipallon MM-kisat saattavat jäädä haaveeksi. Hakametsä-ilmiö on sukua kasvihuonesellaiselle. Käytännössä se tarkoittaa olosuhdetta, jossa veden pysyminen jäänä on täysin mahdotonta. (Lue vanhoja tekstejäni, jos kaipaat lisätietoja.)

Talitintit pelehtivät puissa ja aamuisin on suorastaan miellyttävä herätä, kun aurinko kurkkii ikkunoista sisään (vaikka en ole nukkunut luvattoman pitkään). Voisinpa julistaa kevään tulleeksi, mutta se olisi turhaa optimismia. Se tietäisi uutta talvea.

Outous numero 6: muutos

Lievän painostuksen johdosta aloitan outouksieni purkamisen tänään.

Outous 6: pidän muutoksista ja uusista asioista

Pidän muutoksista ja osaan yleensä suhtautua niihin niiden edellyttämällä mielenkiinnolla. Muutoksia tapahtuu jatkuvasti kaikkialla ympäristössämme. Uusia asioita ilmaantuu sinne ja tänne. Toiset muutokset ovat hyvin pieniä ja toiset suuria, mutta pääasia on, että tapahtuu. Kaikki muutokset eivät aina tunnu positiivisilta kyseisellä hetkellä, mutta todellisuudessa on vaikea arvioida, millainen merkitys niillä on ns. pitkässä juoksussa. Suurimmalla osalla muutoksista on joka tapauksessa vaikutusta, haluamme tai emme.

Sana, jota vihaan on muutosvastarinta. Minkään asian ei voi olettaa olevan ikuisesti pysyvä eli paikoilleen jähmettynyt. Sanotaan, että myös kehitys kehittyy, mikä kuvaa asiaa hyvin. Kehitys voidaan nähdä muutoksen synonyyminä. Kaikesta muutoksesta voi oppia jotakin.

En jaksa keskittyä tarinoihin, jotka alkavat sanoilla "ennen kaikki oli niin paljon paremmin". Todellisuudessa moni asia on muuttunut sen entisen jälkeen. Vanhojen aikojen haikailu on oman elämänsä tuhlaamista. Uusista asioista ja ilmiöistä on turha stressata, varsinkaan ennen kuin niiden kanssa pääsee sinuiksi ja silloin nuo asiat eivät ole uusia. Ihmisluontoon kuuluu ajoittainen epävarmuuden tunne ja ärsytys, joka johtuu muutoksen aiheuttamasta turvattomuuden tunteesta, mutta tuosta tunteestä on syytä hankkiutua nopeasti eroon. Mitä nopeammin sen parempi. Vanhoja hyviä aikoja ei ole olemassakaan, sillä aika kultaa muistot.

Motto: Carpe diem ja uskalla kohdata uusi päivä

Haaste otettu vastaan

Leena haastoi minut kertomaan kuusi outoa asiaa itsestäni. Ilmeisesti tämä on yritys saada minut heräämään talviunestani. Otan haasteen vastaan jääden miettimään kaikkia outouksiani ja yritän listata niitä lähitulevaisuudessa. Haasteen heitän heti edelleen Mayalle ja Kisulle sekä blogittomille ystävilleni, joiden on välittömästi ryhdyttävä korjaamaan kyseinen puute. Eli suuri haloo kohdistuu nyt kuuteen blogiin, joista neljä on vielä perustamatta.

Vistossa vara parempi vai onko?

The "Wow" starts now, mainostaa suurehko softafirma. Jopa Kemin mummokin sen taitaa tietää, että nyt se on julkinen. Jos mainoksiin on uskominen, kaikki on taas paljon paremmin kuin koskaan ennen. Sen nimi on Vista.

Uniikki tai muuten mielikuvituksellinen nimi ei ole. Tiedätkö, mitä vista tarkoittaa suomeksi? Se meinaa kutakuinkin näkymää tai näköalaa. Nimestä puuttuu kuitenkin kohde. Lukijalle jää podittavasti, mitä näkymässä näkyy ja millainen näköala mahtaa olla kysymyksessä. Googlessa sana antaa 362 000 000 hakutulosta (luku on pyöristetty). Suomalaiset sivut jäävät jonkin verran jälkeen, sillä hakutuloksia napsahtaa ruudulle vain 866 000. Aiheesta lisätietoja vaikkapa Wikipediasta hakusanalla Windows Vista.

Jos huonosti käy, tuo nimi voi helposti muuntua vistoksi. Onko sana tuttu? Visto on suomalainen sukunimi. Visto on myös yritystoimintaa sekä Suomessa että maailmalla. Hakutuloksena visto mainitaan kunnioitettavat 116 000 000 kertaa, mutta Suomessa vain 22 800 kertaa. Edellä mainittujen asioiden lisäksi visto on adjektiivi. Epäluotettavien nettilähteiden perusteella kyseessä on murresana, joka on kirjoittajien näkemysten mukaan peräisin esimerkiksi Tornionjokilaaksosta tai Rovaniemeltä. Mielestäni sana visto maistuu ja tuntuu suussa juuri siltä, mitä kyseinen adjektiivi tarkoittaa. Se on inhottavaa inhottavampi asia, sellainen liki ällöttävä tai iljettävä, mutta kuitenkin erilainen. Omaan sanavarastooni visto sopii paremmin kuin vista ja on siihen kauemmin myös kuulunut.

Tässä kohti tarvitaan esimerkejä. Humalaisen kersan oksennus bussissa on yököttävä, koiran kakka kengän pohjassa on ällöttävä ja avomurtuma polkupyöräilijän sääressä on iljettävä. En sano, että kaikki edelliset asiat kuuluisivat kokemuspiiriini, mutta tuollaiset esimerkit tulivat juuri nyt mieleen. Mutta se visto sitten. Uusi elämä ruoka-astiassa on usein erittäin visto asia. Vistoon liittyy nimittäin vahva mielikuva tulevasta tilanteesta (joutukohan tämän astian vielä pesemään ja saattaakohan tätä astiaa vielä käyttää...). Visto on on myös erittäin hyvin mädäntynyt haava ihmisessä tai eläimessä. Kuka siis antaa yritykselle nimeksi Visto?

Visto Windows parempi, toivottavasti.

Lukemisia 2006

Ala-asteella (silloin oli olemassa vielä instituutio, joka tunnettiin tällä nimellä) opetettiin lukemisen jalo taito. Ensimmäisen oikean romaanin, joka tosin oli nuorille lukijoille suunnattu ja varsin isolla tekstillä varustettu, sain luettua ensimmäisellä luokalla lokakuussa. Sen jälkeen on tullut lukuisia luettuja ja lukemattomia kirjoja.

Nuortenkirja-aikoina pidin tarkkaa kirjaa sitä, mitä kirjat olen lukenut. Tavoitteeni oli lukea sivukirjastomme nuortenosaston kaikki lukemisen arvoiset kirjat. "Kaikki lukemani kirjat" -otsikolla varustettu, väripaperista itse kyhätty vihkonen on ikävä kyllä kateissa ja kirjakirjanpitokin loppui jossakin vaiheessa.

Nykyisin tulee luettua aika vähän Kirjallisuutta (isolla K:lla). Ylimääräistä aikaa on muka niin hirvittävän vähän ja ns. ammattikirjallisuuttakin pitäisi jaksaa kahlata läpi. Kaksi vuotta sitten päätin aloittaa kirjakirjanpidon uudelleen. Vuonna 2005 tuli luettua 35 oikeaa kirjaa ja 2006 listalla näyttää olevan jo 41 kirjaa. Nämä siis kaunokirjallisuutta. Uuden vuoden lupaukseni on, että tänä vuonna 2007 nautin vähintään 50 kaunokirjallista teosta.

Kirja-arvosteluja en ryhdy laatimaan, mutta päätin valita listalta 2006 kolme teosta, joita voisin suositella luettavaksi muillekin. Kirjat ovat satunnaisessa järjestyksessä. Kirja-alessa näytti olevan Aino Kontulan Rexi on homo ja opettajat hullui!, joka on varsin hauskaa ja helppoa lukemista. Heinäkuun rennosta lomalukemistosta löytyi Maeve Binchyn Talo Dublinissa. Kirja oli aluksi hyvä, mutta jälkimaku oli hmm.. Tarinasta ei meinannut millään tulla loppua. Kolmas valinta listalta on Mikael Niemen Nahkakolo, joka oli selvästi erilainen ja sellaisenaan varsin piristävä. Suurin piirtein kaikki muu oli täyttä roskaa. Nuo kolme mainittua taas ovat niin keskenään erilaista lukemista, että niistä voisi jokainen löytää jotakin.

Vuoden 2007 listalla on nyt kolmas kirja menossa. Kirja-alennusmyynti on parhaimmillaan, nähdään siellä. Lukeminen kannattaa aina.

Blogi eli tai vai oppimispäiväkirja

Mitä tänään koulussa opit, poika pellavapäinen, kyselee Pelle Miljoona biisissään. Oppimista koulussa kutsutaan formaaliksi oppimiseksi sen järjestetyn luonteen vuoksi. Sen vastakohta on informaali oppiminen. Yksinkertaisesti sanottuna jälkimmäinen tapahtuu muualla kuin muodollisen koulutuksen puitteissa eli arjessa.

Blogitkin on haluttu valjastaa formaalin koulutuksen käyttöön. Näin blogista tulee ensimmäisenä oppimispäiväkirja. Mikä erottaa oppimispäiväkirjan ja blogin toisistaan? Blogin lukeminen on vapaaehtoista, oppimispäiväkirjan kaiketi ei. Eihän opettaja voi antaa oppimispäiväkirjasta arviointia (se muodollinen osuus), ellei ole perehtynyt blogin sisältöön.

En kuitenkaan aikonut nyt saarnata blogien opetuskäytöstä, sen puolesta tai vastaan, sillä monet muut ovat tehneet sen jo huomattavasti fiksummin. Jos kiinnostaa, katso aiheesta esimerkiksi Jere Majavan blogista. Ajattelin kirjoittaa informaalista oppimisesta ja oikeastaan ainoastaan yhdestä ainoasta, tuoreesta oppimiskokemuksesta, sillä blogihan on mitä mainioin paikka jakaa arjen oppimiskokemuksia ja näin muut voidat oppia – eivät oman kantapäänsä kautta – vaan toisten ihmisten kantapäiden kautta.

Mitä tänään opin? Opin, että autoa ajaessa on syytä keskittyä siihen mitä tekee eikä syventyä liian intensiivisesti radiosta tulvivaan rokkiin tai johonkin muuhun liikenteen kannalta epäoleellisen, kuten kännykässä puhumiseen, mitä kukaan meistä ei tietenkään tee, koska se on kiellettyä.

Syvennyin siis radion kuunteluun odotellessani liikennevalon vaihtumista punaisesta vihreäksi. Olen formaalisti autokoulussa oppinut, ettei punaisella ajeta risteykseen, vaan se tehdään vihreällä valolla. Nyt sitten epäformaalisti opin, että auton vaihde on todella syytä vaihtaa risteyksessä neloselta ykköselle, jos aikoo päästä liikkeelle valon vaihduttua. Jos vaihdetta ei vaihda, niin auto yllättäen sammuu niille sijoilleen.

Onneksi pystyin pitämään pääni kylmänä ja ilman paniikin häivääkään käänsin virta-avaimesta, vaihdoin vaihteen ykköselle ja kaasutin äkkiä tieheni. Kyllä nolotti! En ole ”nainen ratissa”, jolle tällä tavalla sattuu yhtenään. Se oli kammottava kokemus kerta kaikkiaan. Onneksi aamuhetki oli kullanarvoinen. Liikenteessä oli varsin vähän väkeä verrattuna siihen, että oppimiskokemus olisi syntynyt Kekkosentiellä neljän aikaan iltapäivällä.

Poistuessani paikalta pohdin, että on varsin outoa, etteivät autotehtaat ole keksineet noin pahalle virheelle korjaustoimintoa. Olen nähnyt autojen sammuvan risteyksiin jatkuvasti, joten ongelma ei ole ainutlaatuinen. Jos kyse olisi ohjelmistosta, moinen käyttäjän aiheuttama virhe olisi karsittu aikoja sitten pois mahdollisten joukosta. Pienellä varmistuksella: ”Jos renkaat eivät pyöri, siirretään vaihde ykköselle” tai ”Jos renkaat eivät pyöri ja käyttäjä painaa kaasua, tarkistetaan että vaihde on ykkösellä. Jos totta, auto lähtee liikkeelle, jos false, siirretään vaihde ykköselle ja auto lähtee liikkeelle”.

Käyttäjä voisi tietenkin myös varautua omaan virheeseensä ja hankkia automaattivaihteisen auton. Kuka kuitenkaan oikeasti varautuu aina pahimpaan? Ehkä joku suuren luokan pessimisti tekee sen. Pessimistin elämä ei kuitenkaan ole mukavaa. Syytän mieluummin autotehdasta, sillä minussa ei tietenkään ole mitään vikaa.

Tervetuloa Uusi Vuosi 2007!

Se tuli sittenkin. Vuosi 2007 on nyt läsnä ihan kaikkialla. Ero eiliseen ei ole kovin huomattava. Ulkona on harmaata ja kaksi astetta lämmintä. Ei lunta. On maanantai 1.1.2007, lupaukset on tehty, mutta parempi olla kertomatta niitä eteenpäin. Eipähän tarvitse kenenkään tulla sanomaan, että minähän arvasin, ettet pysty siihen.

Kaikesta huolimatta tai juuri siksi:

Onnellista Uutta Vuotta!
Happy New Year!
Gott Nytt År!
Gelukkig Nieuw Jaar!
¡Feliz Año Nuevo!

Tule jo joulustressi

Olen edelleen olemassa, vaikka taannoisen katkeran jääkiekkotappion en olekaan avautunut täällä. Joulukalenterista on avaamatta seitsemän luukkua, tänään oli vuorossa taas kerran poro. Siivottu on, jo jokunen aika sitten. Kynttilät ja koristeet ovat kohdillaan, enkä tunne minkäänlaista tarvetta tehdä mitään enempää. Jolulahjojen paketointi olisi mukavaa puuhaa, mutta kukaan ei ole toivonut mitään, joten ei ole mitään paketoitavaa.

Oikein rentoa ja mukavaa meininkiä siis. Olen odotellut sitä paljon puhuttua joulustressiä, mutta sitä ei kuulu. Saattaa tietenkin olla, etten erota sitä työstressistä. Viime aikoina olen kuitenkin erottanut työajan vapaa-ajasta, lukenut kaunokirjallisuutta, kötöstänyt joulukortteja (postitettu ajallaan!) ja kokeillut erinäisiä leipomuksia, joita pahaa-aavistamattomat vierailijat ja muut tutut ovat joutuneet testaamaan.

Projektinhallinnan käsikirjassa kohtasin itselleni uuden lempilauseen, jonka voin liittää kaikkeen tekemiseeni. "Tärkeämpää kuin tehdä asoita oikein, on tehdä oikeita asioita." - Peter Drucker. Eli yrittänyttä ei laiteta ja silleen. Itse itselleni tietenkin määrittelen, mitkä ovat oikeita asioita. Hallitsen oman elämäni projektia. Voidaanko elämää todella nimittää projektiksi? Luultavasti voidaan, sillä on sekä alku että loppu. Ja se vasta sisältääkin monta osaprojektia. Olen siis oman elämäni projektipäällikkö. Tätä huikaisevia mahdollisuuksia avaavaa pohdintaa on syytä jatkaa joskus paremmalla ajalla (ts. nyt en viitsi).

Tässä vaiheessa tuli riittävässä määrin osoitettua, että olen edeleen olemassa. Eräs viisas mies on kirjassaan kirjoittanut, että verkossa on sellainen meininki, että ellet kirjoita, lue ja kommentoi (tai jotain siihen suuntaan), niin et ole olemassa. Siksi siis kirjoitin ja jätin muut osat sinun huoleksesi.

Oppimistehtävä

Jokaisessa meissä asuu pieni opettaja. Minussa asuva sellainen, vaikka viikonloppu onkin, ryhtyi tänään töihin. Tuloksena oli oppimistehtävä fysiikasta kiinnostuneille.

Tarvikkeet:
- kokeilunhaluinen mieli
- tarjotin (sellainen, jossa on hieman reunoja) esim. koulun ruokalasta
- vettä
- pakastin
- Pantteri-karkki
- muistikirja ja kynä havaintojen kirjaamista varten.

Tehtävän kulku:
Kaada tarjottimelle mahdollisimman paljon vettä. Siirrä tarjotin pakastimeen tasaiselle alustalle. Varo läikyttämästä. Pidä tarjotinta pakastimessa noin kaksi tuntia. Tuon ajan voit käyttää vapaasti haluamallasi tavalla.

Ota tarjotin pakastimesta huoneenlämpöön (noin 21 astetta). Laske Pantteri irti tarjottimelle. Liikuta sitä nopeilla näpäytyksillä tarjottimen päästä toiseen. Jos sinulla on kaveri, tehkää sitä vuorotellen. Jatkakaa tätä 20 minuuttia. Sitten on aika siirtää tarjotin takaisin pakastimeen. Tällä kertaa tarjotinta pidetään pakastimessa tarkalleen 18 minuuttia. Tämän jälkeen näppis jatkuu 20 minuuttia ennen uutta jäähdytystä (18 minuuttia) ja viimeistä 20 minuuttia kestävää koetta.

Tehtävän aikana tulee tarkkailla pantterin kulkua alustalla. Kuinka aika vaikuttaa sen liikkeeseen? Väsyvätkö sormet? Muuttuuko alusta? Pohtikaa porukalla, mitkä tekijät vaikuttavat siihen, kuinka vaivattomasti musta lätkä on siirrettävissä tarjottimen päästä toiseen. Miettikää ratkaisuja olosuhteissa tapahtuneisiin muutoksiin. Mitä vaikutuksia olisi sillä, että koe siirrettäisiin ulkotiloihin? Entä mitkä ovat veden olomuodot? Millaisia ominaisuuksia vedellä on näissä olomuodoissa?

Mitä tästä kokeesta on opittavissa? Kannattaa pysyä kaukana Hakametsän jäähallista (+20 astetta), jos haluaa katsella jääkiekkoa.

Varokaa heikkoja jäitä!

Säätiedotuksia merenkulkijoille (Aknestik). Varokaa heikkoja jäitä (Yle). Alavilla mailla hallan vaara (säätiedotus). Jääurheilu on mielenkiintoista, mutta siihen näyttää liittyvän yksi vaativa muuttuja. Nimittäin se jää. Kaikki sivistyneet ihmiset tietävät mikä ja missä on Hakametsä. Siellä harrastetaan erinäisiä lajeja sillä valkoisella alustalla, mikä perinteisen käsityksen mukaan on kovaa ja liukasta. Muitakin variaatioita on nähty. Hakametsässä se valkoinen on tavanomaista pehmeämpää ja vähemmän liukasta, mutta kitka sen sijaan on oikein hyvä.

Yleisönosastokeskusteluista päätellen tamperelaisia huolestuttaa tällä haavaa erittäin paljon se, tuodaanko ulkoareenoille talveksi niitä joukkuekarkeloissa tarvittavia maaleja (ei siis seinä- vaan jääkiekkomaaleja). Kaupungin viisaat miehet päättivät, että peli on vaarallista, joten maalit jätetään talveksi varastoon. Kerran, kauan sitten, tapahtui nimittäin niin, että joku onneton ohikulkija sai kentän ohittaessaan kiekon varomattomaan päähänsä. (Samoin on käynyt Hakametsässäkin, mutta sieltä ei ole maaleja vielä poistettu).

Lopulta kaupungissa kokoontuva ylempi ryhmittymä päätti, että pelit saavat jatkua. Eihän täällä ole muuten tulevaisuudessa ainuttakaan Raimo Helmistä. Kuinkas sitten mailat laitetaan? Kahta kiakkojoukkuetta ei ainakaan tarvita.... Eksyin jo asiasta seitsemänteen, mutta laitetaanpa asiat taas tärkeysjärjestykseen. Ennekuin niitä maaleja kannattaa millekään kentälle tuoda, niin tarvitaan sitä kovaa ja valkoista. Juuri nyt tilanne näyttää sen suhteen aika heikolta. Tosin optimistit ovat laidat laittaneet kuntoon. Voisihan tuolla taklaamista harjoitella.

Eikä se jääkiekkokaan ole maailmaan merkittävin asia. Hikipallokauden avaus antaa odottaa itseään, se harmittaa.

Tunnustuksia

Minulla on morkkis. Siksi on ihan pakko tunnustaa. Olen erittäin vaikea ylipuhuttava yleensä ottaen mihin tahansa toimintaan. Tällä kertaa se meni suurin piirtein näin. Tekstiviesti saapui sunnuntaina puolen päivän aikaan: Olisko ideaa? Vastaukseni: Ootko tosissasi? No, tottakai.

Samalla selvisi vastaus perjantaiseen pohdintaan. Kyllä, oli siellä ruuhkaa. Siis siellä Lempäälässä. Tuli käytyä puolivahingossa ylimainostetussa kauppakeskuksessa siellä Helsingin moottoritien varressa. Morkkis johtuu siitä, että muutama päivä aikaisemmin vannoin pysyväni kaukana tuosta hullunmystä vähintään tammikuulle asti. Kuinka sitten kävikään. Avajaisista ehti mennä vain muutama päivä, niin johan löysin itseni tuosta teräslaatikosta. Näin hyvin päätökseni pitävät.

Oliko se sitten näkemisen arvoista? Joo, mutta ei tarvitse ihan heti mennä uudelleen (paitsi jos joku sattuu houkuttelemaan mukaansa). Shoppailumukavuutta lisäävän katon lisäksi siellä ei ole mitään niin ihmeellistä, että kannattaisi mennä Tampereen keskustaa edemmäs kalaan. Vinkiksi liikkuvalle poliisille: ehtiäkseen kyseisen matkan 12 minuutissa, on ajettava aika reilua ylinopeutta. Jotkut saattavat edelleen luulla, että mainoksiin on luottaminen.

Rakas Joulupukki...

En ole tänä(kään) vuonna ollut kovin kiltti, joten minulle ei taida olla paketteja tulossa. Toivottavasti tontut ovat kuitenkin Sinulle kertoneet, että eilen siivosin koko päivän. Siksi rohkenen esittää yhden joululahjatoivomuksen: lähettäisitkö meille kaikille tamperelaisille lunta. Mieluummin ennakkoon ja kerralla ison kasan, sitä kun Teillä siellä Korvatunturilla kuuluu olevan. On Sinunkin sitten mukavampi ajella jouluaattona sillä reelläsi, eikä Petterikään väsy, kun reki luistaa kunnolla.

Itse ajattelin hankkia itselleni joululahjaksi uuden tietokoneen. Muuten pyytäisin sitä Sinulta lahjaksi, mutta valitettavasti en luota tonttujesi ammattitaitoon sen kokoamisessa. On myös muistettava, että odottamalla vielä hetken, saa hieman paremman samalla rahalla...

Vasemman puoleiselle naapurilleni toivoisin joululahjaksi mahdollisimman monenlaisia vieroitustuotteita, jotta hän lopettaisi savustamiseni. Toiselle puolelle voisit käydä tuomassa tv-konsolin ja kasan ajanvietteeksi sopivia pelejä. Merkillä ja mallilla ei ole niin suurta merkitystä, kunhan sopivat varttuneemmalle väelle. Siellä on mielekäs tekeminen vähissä.

Ystäville ja tutuille voisit viedä minulta paljon terveisiä. Mielessä ovat, vaikka soittelut ja kirjoittelut ovat jääneet vähiin.

Hyvää joulun odotusta ja ensimmäistä adventtia!
Sanna

Viimeistä viedään

Vuoden 2006 viimeinen kuukausi on avattu. Viime jaksossa tapahtui seuraavaa: talvi tuli ja meni. Olen tykännyt toistella, että Suomen kesä on lyhyt ja vähäluminen. Mutta talvi se vasta lyhyt oli. Joulukuu alkoi lämpimissä merkeissä, aamusella mittari näytti jo +4 astetta celsiusta.

Kaikki puhuvat tänään vain yhdestä ainoasta asiasta. He miettivät, onkohan Helsingin moottoritiellä ruuhkaa. Tänään saattaa olla Tampereen keskustan kaupoissa rauhallista ja leppoisaa, koska kaikki ovat matkustaneet Lempäälään. Jos tekisin jouluostoksia, tekisin niitä ehkäpä juuri tänään. Sen sijaan menen mieluummin ajelulle. Kotiin ajattelin ehtiä kello 21 mennessä.

Kiire johtuu siitä, että tänään kello 21 tiedämme vastauksen koko ihmiskuntaa viimeiset 96 päivää vaivanneeseen kysymykseen. Kysymys ei kuitenkaan ole elämän tarkoituksesta, sillä tuohon kysymykseen on mietitty vastausta huomattavasti kauemmin. Vastaus ei myöskään ole 42.

Aivoero (siinä ei ole kirjoitusvirhettä)

"Naisten ja miesten aivoero on satua", otsikoi Aamulehti 25.11.2006. Samaan hengenvetoon se leimaa kaiken asiaan liittyvän nettikeskustelun suureksi pupuksi ja kuvittaa tarinaa piirroskuvalla aivoista. Väitteeille on löytynyt monta vahvistavaa argumenttia, joissa väitetään, ettei aivoilla ole eroa. Sanomalehden järjestämälle estraadille astelee mm. dosnetti Hannnu Lauerma Turun vankimielisairaalasta.

Psykologit voisivat tutustua tietokoneohjelmiin. Saman asian voi toteuttaa usealla eri tavalla ohjelmoimalla. Toiset toteutukset ovat tehokkaampia ja toiset muuten huonompia, vaika softa toimii. Päältäpäin eroa ei huomaa, varsinkin kun se koodi on kuorrutettu käyttöliittymällä.

"Osaavathan naiset keskittyä moneeen asiaa yhtäaikaa, mutta keskittymisen taso on matalalampi. Tiedä sitten johtuuko tuosta naisten huono ymmärrys teknisten laitteiden toiminnasta." (AL 25.11)

Olen lukenut joskus Gleitmaninin ja kumppaneiden teoksen Psychology. Sen lisäksi, että kirjassa selitetään kauniisti havainnolistaen aivojen (yksikössä, ottamatta kantaa sukupuoleen) rakenne, siinä on huomattavasti uhrattu sivuja älykkyydelle ja persoonallisuudelle. Tuosta teoksesta voi oppia ainakin sen, että myös muilla tekijöillä kuin aivojen rakenteella on vaikutusta "naiseuteen " ja "mieheyteen".

"Kaiken takana on aivokurkiainen. Se on naisilla suurempi, joten naisten aivopuoliskot voivat keskustella keskenään nopeammin kuin miesten." (AL 25.11). Selitys tosiseikalle olisi hyvä, mutta Aamulehdehden psykologi pystyy vakuuttamaan lukijan, ettei näin ole. Jossainhan eron on kuitenkin oltava. Naisen aivojen koodi on siis sellaista, että samaan aikaan pystytään suorittamaan useita aliohjelmia tehokkaasti. Optimointi on päivän sana.

Koska koneen rakenne on sama, naisen aivoissa on siis parempi softa. Kyseinen ohjelma on rakennettu ottaen huomioon tiettyjen elämän reaaliteettien ja lainalaisuuksien vaatimukset. Ikävä tosiasia on myös se, että käyttöliittymäkin on yleensä parempi. Naisen käyttöliittymäsuunnittelun on tehnyt designer, miehellä sen toteutti teknillisen yliopiston insinööri.

Maailma on renki

Lauri pelasti Sellaisen päivän illan. Juuri nyt en kykene analysoimaan asiaa sen paremmin. En ole edes alkujaan pohojalaane, mutta silti kolisee. Ja maailma on renki.