Mainoksen uhri

Blogini mainosti minulle, että jaa nyt kätevästi ja nopeasti (+ muita mainosadverbiaaleja) Google Docs & Spreadsheets dokumenttisi myös blogiisi. Koska olen niin vaikeasti ylipuhuttava, päätin heti kokeilla. Jaan matkamuistoni Ranskasta kaikkein luettavaksi.

Erityisesti matkalta jäi mieleen paikallinen mieshenkilö, joka opasti minua ystävällisesti metron käyttämisen saloihin. Eihän meillä täällä pikkukaupungissa sellaisiin vempeleisiin pääse tutustumaan. Tämä mukava mieshenkilö kysyi minulta paikallisella murteella, jotakin. (Kysymysmerkin päättelin hänen ilmeestään). Vastasin hänelle englanniksi, etten valitettavasti osaa ranskaa, mutta englantia voisimme puhua. Ystävällinen mies kertoi sen jälkeen, ettei hän valitettavasti osaa englantia, mutta hänen vaimonsa osaa hyvin englantia, sillä vaimo on töissä yliopistossa. Vaimosta, joka ei siis ollut paikalla, sain kuulla pitkän kuvauksen. Tämän jälkeen mies neuvoi, mihin metroon minun kannatta nousta ja missä vaihtaa päästäkseni tiettyyn paikkaan. Hyvästelimme metroni saapuessa ja hän toivotti mukavaa vierailua Pariisissa.

Mies ei puhunut englantia ja minä ymmärrän kaksi sanaa ranskaa. Miten tämä keskustelu oli mahdollinen? Minulle se on arvoitus.

Outous 5: Oman elämän projektit

Outouksien listaaminen on päässyt unohtumaan. Siitä ei siis ole kyse, etteikö minusta niitä löytyisi. Outous numero viisi liittyy läheisesti myös blogiini, jota voidaan katsella projektina, vaikka sillä ei ole loppua tiedossa. Jossakin projektin perusmääritelmässä mainitaan, että sellainen, ei-arkipäiväinen toiminta on projekti, jolla on selkeä aloitus ja lopetus. Projektilla täytyy olla myös päämäärä. Katsohan lisää asiheesta täältä.

Oman elämän projekteja on tietenkin kaikilla. Kohdallani ne tekee oudoksi se, että monet niistä ovat muuttuneet tai uhkaavat kovasti muuttua ikuisuusprojekteiksi. Niitä ovat esimerkiksi blogissani olevat draftit eli kesken jääneet kirjoitukset. Myös tämänhetkinen opiskelu uhkasi jäädä sellaiseksi projektiksi. Vaikuttakin siltä, että omat projektini tarvitsivat lisää väkeä. Puutarha-projektiin voisin palkata projektisuunnittelijan, Ikkunanpesu-projekti kaipaisi paria työmyyrää ja työhuoneeseen voisin ottaa arkistoassistentin.

Oman eleämän projekteja on varmasti kaikilla, mutta minulla on niitä selvästi liikaa. Bisnes vaikuttaa huonosti hoidetulta ja toimitusajat ovatkin venyneet merkittävästi. Opiskeluprojektin kohtalosta tiedotan muutaman viikon päästä tarkemmin. Tarjolla voi olla kahvia ja pakastekakkua, sillä olemme toistaiseksi lopettaneet Leipomus-projektien vastaanottamisen.

Nyt täytyy siirtyä toisen projektin kimppuun. Joitakin ikuisuusprojekteja voi muuten kutsua harrastuksiksi...

Mansikoita ja mustikoita

Ei ole vielä marja-aika, jos ajattelit minun kirjoittavan marjoista ja marjanpoiminnasta, vaikka tehdäänhän jälkimmäistä talvellakin ainakin jääkiekkokaukaloissa. Otsikko viittaa oma maa –osastoon ja sisältää myös henkilökohtaisen näkemyksen siitä, että mansikat ovat mustikoita parempia.

Mustikka on São Paolo. Sinne on Tampereelta matkaa noin 26 tuntia. Eli se on aika kaukana. Ilmaisjakelulehti Metro kirjoitti 10.5.2007 samasta paikasta otsikolla Vastakohtien sekoitus. On syytä olla ylpeä siitä, että kerrankin olen käynyt kaukaisessa paikasssa, jossa matkailusivun toimittajakin on poikennut. Lisäksi olen ihan samoilla linjoilla – vastakohtia kaupunki tarjosi runsaasti ihmetyksen aiheita pienelle pohjoisen tytölle.

Ennakkotieto (internet) kertoi, että on muutama asia, joita São Paolossa ei kannata tehdä. Yksi niistä on uskaltautua auton rattiin. Ei sitten tehnyt mieli pätkääkään yrittää. Kaupungissa, jossa on asukkaita noin 15 miljoonaa, tuntuu olevan yhtä paljon autoja. Tyhmä turisti myös hengailee pimeän aikaan (eli klo 18 jälkeen) tai muuhinkaan aikaan korut, kellot, kamerat ja kännykät kilisten kadulla. Hiukan tämä jälkimmäinen huolestutti siinä vaiheessa, kun paikalliset toimittivat muutaman jääkaapinkokoisen saattajan 15 minuutin kävelymatkan takia. Hotellimme sijaitsi sentään kaupungin turvallisella business-alueella.

Suomalaisia ja Brasilialaisia yhdistää kaksi asiaa. Kahvi ja urheilu. Keskustelu formuloista ja jalkapallosta sujui portugalia puhuvien kanssa erinomaisesti lähinnä elekielellä. Kimi Räikkönen on paikallisten asiantuntijoiden mukaan ihan hyvä kuski, mutta ajon jälkeen suu on liian supussa. Felipe Massa puhuu sentään portugalia! Suomi on ikävä kyllä hieman tuntematon jalkapallomaa Atlantin toisella puolella, mutta onneksi suomalainen blondikin tietää Pelén ja Ronaldinhon. .- Jees, jees, erittäin hyviä potukupalloilijoita… Kahvi erittäin hyvää suomalaiseen makuun. Etelä-Eurooppalaiset olivat sen suhteen huomattavasti nirsompia. Eivät ole tainneet saada kahvia Suomessa.

Musiikin saralla Suomea arvostetaan Brasiliassa. Melkoista ylpeydentunnetta aiheutti se, että paikallisella tv-juontajalla oli kameran edessä Nightwish-paita päällä. Eipä São Paoloa suotta kutsuta kunnollisen musiikin tyyssijaksi. Monet pitävät myös suomalaisesta Björkistä, minulle kerrottiin.

São Paolossa kaikki on suurta tai hyvin pientä. Siis vastakohtaista. Hassua on se, että keskiluokka asuu pilvenpiirtäjissä ja köyhät ”omakotitaloissa”. Ruoka on halpaa ja sitä saa riittävästi, vaikkei kieltä osaakaan. Ravintolassa toimii hyvin punnitse ja säästä –meininki. Voit vapaasti poimia lautasellesi mieluisat muonat ja parhaan osuuden eli pihvin saa suoraan paistinpannulta kohteliaasti osoittamalla. Brasiliaan ei kasvissyöjien kannata vaivautua ellei ole laihdutusaikeita. Sitten on vielä se suklaa(kakku)… Onneksi lentokoneeseen mennessä ei punnita matkustajia, olisi voinut paluumatkalla tulla lisämaksua.

Vastakohdista vielä muutama rivi. São Paolossa:
- Iltaisin on sysipimeää.
- Päivisin on kamalan kuuma.
- Vesi haisee järkyttävän pahalle.
- Vettä sataa saavista kaatamalla.
- Ilma on täynnä pakokaasuja.
- Talot ovat uskomattoman korkeita.
- Köyhät ovat järkyttävän köyhiä.
- Ruoka on mielettömän hyvää.
- Kerjäläisiä on tolkuttoman paljon.
- Pihvit ovat maailman parhaita.
- Ihmiset ovat äärimmäisen ystävällisiä (rötöstelijät eivät ole ihmisiä).

Matka meni erinomaisesti ja plussan puolelle jäätiin, sillä kokemusosasto karttui merkittävästi. Mitään ikävää tai kamalaa ei sattunut ja kaikki tuliaiskahvitkin tulivat Helsinki-Vantaalla samasta koneesta kuin itsekin. Mansikkaa olla kotona juomassa kahvia.