Kyttääjän kuulumisia

Olen ahkerasti kytännyt muutaman viikon ajan, kuinka alivuokralaisemme pärjäilevät. Kuten kirjaviisaus ennusti, poikaset kuoriutuivat 12-15.6. välillä. Viikossa hyvin hiljaisista vaaleanpunaisista karvapalloista kehittyi kovaäänisiä vaatimuksia esittäviä nokkaeläimiä, jotka päivä päivältä alkavat muistuttaa yhä enemmän vanhempiaan.

Tappioitakin on tullut. Dokumentin viidettä osaa on esitetty useita kertoja, kuten kesäisin on tapana uusintoja lähettää. Juhannusta ennen oli täydellinen tuho lähellä. Paksu ja tuuhea häntä vain vilkkui pensasaidasta, kun punaturkkinen pihankoristus oli päässyt yllättämään ruokaostoksilla olleet vanhemmat. Onneksi luuta sattui sopivasti käteeni ja sitten oravaa vietiin. Hetken ehti jo kuitenkin vaikuttaa siltä, että otus otti luovutusvoiton. Maassa makasi yksi kuolonuhri ja räksäpariskunta katosi jäljettömin koko loppupäiväksi. Lopulta he palasivat tarkistamaan poikueen tilanteen ja havaitsivat joukon nälkäisiä lapsia odottamassa. Siinä vaiheessa olinkin jo kyllästynyt "harjailemaan rappuja".

Ruokittu on ahkerasti. Pesueen ääni on voimistunut samaa vauhtia kasvun kanssa. Lähestyvän ruokakuljetuksen voi ennustaa sisälle asti kuuluvasta rääkynästä. Ajoittain porukalla on vaikeuksia sopia samaan kämppään, siellä heikommat eivät taida pärjätä. Onneksi Juhannuksen jälkeen on tullut myös vettä. Lihavia kastematoja tuntuu löytyvän viime viikkoa helpommin. Syöjiä on viidestä jäljellä kolme.

Naapureiden toimia kytätessä on tullut ajoittain mieleen, että räkättien käsitys ihmisten älykkyydestä ei ole erityisen hyvä. Jos lintu huomaa minun katselevan, se ei voi missään nimessä mennä pesäänsä, vaan hyppelee aidalla ja maassa muina lintuina. Jos käännän selkäni, pensasaita vain kahahtaa. Porukka on tullut jatkuvasti rohkeammaksi. Solvauksia esitetään vähemmän ja toisinaan he kyttäävät vastaan. Kameraa he ikävä kyllä vierastavat ja liian lähelle ammollaan olevia pikkunokkia en enää ole uskaltanut kännykkääni työntää.

Pariskunta on yrittänyt myös hiukan kasvattaa lapsiaan. Aina, kun menen lähelle, ne sulkevat nokkansa tiukasti ja yrittävät olla paikoillaan. Sen verran keskittymiskyvyttömiä nuo kuitenkin ovat, ettei se vielä oikein suju. Taitaa olla kohta lastenkin aika ryhtyä leipänsä itse hankkimaan.