sunnuntaina, syyskuuta 10, 2006

Dracaena spiraal

"Sopii kaikkiin asuintiloihin. Pidettävä aina vedessä. Vaihda vesi säännöllisesti. Ei tarvitse lannoittaa. Helppohoitoinen, Irrota muovikotelo ja laita kukka maljakkoon, jossa on 5cm raikasta vettä. Vaihda vesi joka toinen viikko. Koriste. Ei nautittavaksi. Made in the Netherlands."

Kyseessä on siis unelmien kukkanen, joka ei ole muovia. Ulkomuodoltaan se muistuttaa lähinnä kukkakeppiä. Käyttöohje on sellainen, että mieskin voi sen ymmärtää. Tämän "kasvin" oletan myös olevan selleainen, ettei yksikään kukkienhoitaja ole sitä kykenevä hukuttamaan. Sopii perheeseemme kuin nakutettu.

Väittävät kasvin vaikuttavan myös tuuriin, onhan sen toinen nimi "Lucky Bamboo" eli Onnenbambu. Tätä vaikutusta en ole vielä havainnut, mutta hengissä se on selvinnyt jo jonkin aikaa eli sillä itsellään on selvästi tuuria. Hollantilaiset ovat mukavaa väkeä (olen tavannut monia) ja vaikkeivät todellisuudessa kopsuttelekaan puukengillä pitkin ja poikin, he ovat mainioita tekemään tikusta rahaa. Ehkä he ovat nyt kyllästyneet tulppaanipeltoihinsa ja vaihtaneet ne paremmin alavassa eli vetisessä maassa viihtyvään viljeltävään. Silti mieläni vaivaa kysymys siitä, miksi elävä kasvi on "made in". Aitoustodistuksesta tuo lausuma ei ainakaan käy.

Tikku tarttui mukaani elämäni ensimmäiseltä ostosreissulta eräästä maan suurimmasta huonekalukaupasta, jonka nimi kaikessa ruotsalaisuudessaan on joidenkin mielestä kirosana ja toisten mielestä synonyymi edullisille ja ihan hyville huonekaluille. Ottamatta näihin näkökulmiin kantaa, on syytä muistuttaa, että selviäminen hehtaarihallin kiertelystä alle kahden euron menetyksellä oli mielestäni upea suoritus. Reissua voidaan tietenkin myös pitää harjoitteluna tulevaisuutta silmälläpitäen. Aikovat nimittäin rakentaa ihan lähikulmille vastaavan liikkeen. Nyt olisikin kiireesti päästävä vanhoista ylimääräisistä huonekaluista eroon, jotta uudet mahtuvat sisälle...

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Istu ja pala! Ei ole spiraalibambunkaan ikuiseen elämään luottaminen. Henk. koht. olen onnistunut tappamaan 3 (kolme) kappaletta kyseisen lajityypin edustajia.

Marika kirjoitti...

Minun osani on valistaa jokaista "Lucky Bamboo" -huijauksen uhria. Tämä niin kutsuttu Onnen bambu ei siis ole oikea bambu vaan traakkipuu, Dracaena Sanderana.

Dracaena Sanderanan hoito-ohjeita ja muuta valistusta asiasta.

Marika kirjoitti...

Ja kommenttini hollantilaisista... Ovat varmasti kunnon kansaa, ja tahtoisin joskus vierailla Hollannissa. Hollannista ostaisin toki ainakin yhdet puukengät, niin kliseiseltä ja tyhmältä kuin se kuulostaakin.

Tiesitkö muuten, että Poliisi ei suosittele auton ajamista puukengät jalassa...