keskiviikkona, tammikuuta 02, 2008

Talvi (ja uusi vuosi) on saapunut pohjolaan...

Vihdoin ja viimein saatiin näilläkin korkeuksilla maa valkoiseksi, ainakin väliaikaisesti. Pientä pakkastakin on riittänyt, joten onkin syytä kysyä, onko Sadetin jäätynyt.

Suora vastaus suoraan kysymykseen on, ettei toki. On vain tehty sellainen päätös, ettei tänä syksynä ole tarpeen kirjoittaa kahdesta asiasta. Toinen on niin sanottu joulukiire tai stressi ja toinen on... Nyt ei millään muistu mieleen, mikä se toinen asia oli.

Yksi palstanpitäjän vakioaihekin on syksyltä jäänyt kokonaan käsittelemättä, nimittäin BB. Tosin sen loppumisesta on jo tovi ja ratkaisukin jäi livenä näkemättä. Ei tosin harmittanut, sillä samaan aikaan tutustuin Loun ja Andyn kotimaan tarjoamiin elämyksiin. Täytyy tunnustaa että BB:tä tuli taas seurattua. Ei kuitenkaan suurella intohimolla ja innostuksella, vaan ainoastaan satunnaisina iltoina jälkilähetyksen parissa. Näin se pieni kyttääjä minussa sai koko tulevan vuoden kiintiön täyteen. Nyt voi taas antaa naapureiden ja muiden ihmisten antaa mennä ja tulla miten tykkäävät.

Ihan koemielessä, ilman mielenkiintoakin, kannattaa tehdä haku edellisen kappaleen keskeisellä sanalla SinunPutkeesi. Uskomatonta, miten joillakin aikaa ja intohimoa tehdä asioita. Itse en kyllä viitsisi. Pimeys vetää väsyneeksi. Olen jopa harkinnut kirkasvalolampun hankkimista. Olisikohan siitä jotakin hyötyä? Onneksi nyt mennään jo muutenkin vauhdilla valoa kohti.

Mainiota Uutta Vuotta 2008! Tulevana vuonna Sadetin roiskii taas uudella innolla ja innostuksella.

1 kommentti:

Marika kirjoitti...

Missä ne innostukselliset roiskeet, joita lupasit?