Mansikoita ja mustikoita

Ei ole vielä marja-aika, jos ajattelit minun kirjoittavan marjoista ja marjanpoiminnasta, vaikka tehdäänhän jälkimmäistä talvellakin ainakin jääkiekkokaukaloissa. Otsikko viittaa oma maa –osastoon ja sisältää myös henkilökohtaisen näkemyksen siitä, että mansikat ovat mustikoita parempia.

Mustikka on São Paolo. Sinne on Tampereelta matkaa noin 26 tuntia. Eli se on aika kaukana. Ilmaisjakelulehti Metro kirjoitti 10.5.2007 samasta paikasta otsikolla Vastakohtien sekoitus. On syytä olla ylpeä siitä, että kerrankin olen käynyt kaukaisessa paikasssa, jossa matkailusivun toimittajakin on poikennut. Lisäksi olen ihan samoilla linjoilla – vastakohtia kaupunki tarjosi runsaasti ihmetyksen aiheita pienelle pohjoisen tytölle.

Ennakkotieto (internet) kertoi, että on muutama asia, joita São Paolossa ei kannata tehdä. Yksi niistä on uskaltautua auton rattiin. Ei sitten tehnyt mieli pätkääkään yrittää. Kaupungissa, jossa on asukkaita noin 15 miljoonaa, tuntuu olevan yhtä paljon autoja. Tyhmä turisti myös hengailee pimeän aikaan (eli klo 18 jälkeen) tai muuhinkaan aikaan korut, kellot, kamerat ja kännykät kilisten kadulla. Hiukan tämä jälkimmäinen huolestutti siinä vaiheessa, kun paikalliset toimittivat muutaman jääkaapinkokoisen saattajan 15 minuutin kävelymatkan takia. Hotellimme sijaitsi sentään kaupungin turvallisella business-alueella.

Suomalaisia ja Brasilialaisia yhdistää kaksi asiaa. Kahvi ja urheilu. Keskustelu formuloista ja jalkapallosta sujui portugalia puhuvien kanssa erinomaisesti lähinnä elekielellä. Kimi Räikkönen on paikallisten asiantuntijoiden mukaan ihan hyvä kuski, mutta ajon jälkeen suu on liian supussa. Felipe Massa puhuu sentään portugalia! Suomi on ikävä kyllä hieman tuntematon jalkapallomaa Atlantin toisella puolella, mutta onneksi suomalainen blondikin tietää Pelén ja Ronaldinhon. .- Jees, jees, erittäin hyviä potukupalloilijoita… Kahvi erittäin hyvää suomalaiseen makuun. Etelä-Eurooppalaiset olivat sen suhteen huomattavasti nirsompia. Eivät ole tainneet saada kahvia Suomessa.

Musiikin saralla Suomea arvostetaan Brasiliassa. Melkoista ylpeydentunnetta aiheutti se, että paikallisella tv-juontajalla oli kameran edessä Nightwish-paita päällä. Eipä São Paoloa suotta kutsuta kunnollisen musiikin tyyssijaksi. Monet pitävät myös suomalaisesta Björkistä, minulle kerrottiin.

São Paolossa kaikki on suurta tai hyvin pientä. Siis vastakohtaista. Hassua on se, että keskiluokka asuu pilvenpiirtäjissä ja köyhät ”omakotitaloissa”. Ruoka on halpaa ja sitä saa riittävästi, vaikkei kieltä osaakaan. Ravintolassa toimii hyvin punnitse ja säästä –meininki. Voit vapaasti poimia lautasellesi mieluisat muonat ja parhaan osuuden eli pihvin saa suoraan paistinpannulta kohteliaasti osoittamalla. Brasiliaan ei kasvissyöjien kannata vaivautua ellei ole laihdutusaikeita. Sitten on vielä se suklaa(kakku)… Onneksi lentokoneeseen mennessä ei punnita matkustajia, olisi voinut paluumatkalla tulla lisämaksua.

Vastakohdista vielä muutama rivi. São Paolossa:
- Iltaisin on sysipimeää.
- Päivisin on kamalan kuuma.
- Vesi haisee järkyttävän pahalle.
- Vettä sataa saavista kaatamalla.
- Ilma on täynnä pakokaasuja.
- Talot ovat uskomattoman korkeita.
- Köyhät ovat järkyttävän köyhiä.
- Ruoka on mielettömän hyvää.
- Kerjäläisiä on tolkuttoman paljon.
- Pihvit ovat maailman parhaita.
- Ihmiset ovat äärimmäisen ystävällisiä (rötöstelijät eivät ole ihmisiä).

Matka meni erinomaisesti ja plussan puolelle jäätiin, sillä kokemusosasto karttui merkittävästi. Mitään ikävää tai kamalaa ei sattunut ja kaikki tuliaiskahvitkin tulivat Helsinki-Vantaalla samasta koneesta kuin itsekin. Mansikkaa olla kotona juomassa kahvia.