Kiirettä tietoyhteiskunnassa

Päähäni on jämähtänyt fraasi "tietoyhteiskunnassa eläminen vaatii asukkailtaan monenlaisia taitoja". Totisinta totta tuo onkin. Tietoyhteiskunnasa eläminen vaatii erityisesti kykyä ottaa asioista selvää. Koulumaailmassa sille on annettu nimi itseohjautuvuus.

Tämän päivän Aamulehdessä joku (tietoyhteiskunnasta syrjäytynyt) kehtasi valittaa, että kukaan ei ollut tullut hänelle kertomaan työpaikan virkistyspäivästä, johon oli pitänyt ilmoittautua. Tuosta kyseisestä tilaisuudesta oli kerrottu ainoastaan (paperisessa) henkilöstölehdessä ja intranetissä. Ilmoittautuminenkin hoitui sähköisesti. Nyssekuskin ikään ehtineen ihmisen luulisi jo ymmärtäneen tietoyhteiskunnan perusperiaatteen: kukaan ei tule sinulle kertomaan maailman kaikkia enemmän tai vähemmän tärkeitä asioita, vaan sinun on otettava niistä ihan itse selvää eli itseohjauduttava. Tietoyhteiskunnassa tulee infoähky, jos muut kanssaeläjät jatkuvasti syöttävät sinulle tietoa. Itseohjautuvuus onkin tietoyhteiskuntalaisen paras lääke infoähkyyn. Kuten liikasyöminenkään, harva muukaan "liika" on hyväksi. "Ota selvää" totesi taannoinen rokkarikin, kun musiikinystävä intoutui tekemään liian helppoja kysymyksiä. Kysy, ellet tiedä -toteamus on siksi tällä päivämäärällä vaihdettu fraasiin "Googleta, ellet tiedä".

Tietoyhteiskunnassa eläminen vaatii siis erinäisiä taitoja. MOT. Yksi näistä taidoista on oman ajankäytön hallinta. Tietoyhteiskunnallisten kiireiden vuoksi bloggaamiseni on jäänyt vähille, vaikka sanottavaa olisikin ollut. En lupaa tehdä parannusta. Tietoyhteiskunta vie ihmistä kuin litran mittaa. Tietoyhteiskunta on muuten sellainen kansa, jolle tärkeää on informaatioteknologia tuotannossa ja taloudessa. Lisätietoa aiheesta kannattaa lukea Manuel Castellsin klassikkokirjasta Suomen tietoyhteiskuntamalli (sopivaa bussi-/junalukemista) tai katsoa kohdasta www.tietoyhteiskunta.fi. Jälkimmäisestä selviää, että tietoyhteiskunta on päätetty lakkauttaa.

Tuppeen koko sakki! - Tamperelaisten pahin puute on korjattavissa

Mie tulin Tampereelle junalla pohojosesta, napapiirin tuntumasta. Tampere on mukava paikka ellää ja olla, eikä tamperelaisissakaan ole kun yks pieni vika. Ei, ei se ole niitten hittaus, vaan paljon pahempi: kukkaan ei ossaa pelata tuppea. Mieluummin ne vääntää vaikka sököä.

Onneks tuo pieni puute on korjattavissa. Tarvitaan vaan tavallinen korttipakka ja kaks paria pellaajia. Tuppi on äly- ja taktiikkapeli, mutta pienellä harjotuksella etelän ihmisetkin voi oppia tuon mainion tukkikämppien ja savottojen perinnepelin.

Pelin korkein päämäärä on saada toinen pari tuppeen. Sitä vaikeempaa tupen saavuttaminen on, mitä parempia pellaajia on vastasa. Olennaista on huiputtaa vastustajaa pelityylillä niin, ettei samalla sahhaa silimään myös ommaa paria. Pelin aikana kortteihin liittyvä keskustelu on nimittäin anakarasti kielletty. Parille ei tule antaa minkäänlaisia peliohjeita.

Tuppi saattaa muistuttaa hieman englantilaista vistiä, josta on liika hienous karissut pois. Tupessa ei ole valttia eikä aina sooloakaan. Pelisä on sanastonsa, jonka oppiminen kuuluu ylleissivistykseen. Tuppi on myös nykyaikainen kilipailulaji, jossa ratkotaan Suomen mestaruudekki. Suomen tuppiliiton viralliset säännöt on vahvistettu 1992.

Tupen pelluu alakaa jaosta, joka on suoritettava erityisen tarkasti. Pakan kaikki kortit jaetaan yks kerrallaan myötäpäivään. Pellaajien on istuttava niin, että molemmilla puolilla istuu vastustaja.

Parit pyrkivät joko kerräämään kasoja, jolloin pelataan ramia tai välttelemään kasoja, jolloin peli on noloa. Yhellä kierroksella jokkainen lyö vuorollaan pöytään yhen kortin. Kasaan tullee aina neljä korttia, yks kultaki pellaajalta. Kasan saa kierroksella aina se pari, jonka pöydässä oleva kortti on korkein. Jaon jäläkeen pelityylin jokkainen valittee asettamalla mustan tai punasen kortin etteensä pöydälle nurippäin. Jakajasta seuraava näyttää korttinsa ensin. Mustalla tarkotettaan noloa ja punasella ramia. Mikäli joku pellaajista näyttää punasta eli ramaa, niin sitten mennään koko jako keräten kasoja. Ramissa ensimmäisen kortin lyö ramaajasta edellinen ja nolossa jakajasta seuraava. Rami on sikäli vaarallinen peli, että jos pari menettää eli häviää sen, vastustaja saa kaksinkertaiset pisteet. Kasan saanut pellaaja aloittaa aina seuraavan kierroksen.

Täsä pelisä tunnustettaan aina maata. Ässä on korkein kortti ja tietenkään suurinta korttia ei tarvitte lyödä, ja se saattaa olla typerääkin, jos kasa on kiinni eli jo tulosa omalle parille. Jos pellaaja ei ommaa kysyttyä maata, on hänen sakattava eli lyötävä joku muu kortti. Nolossa paras tilanne on, kun kädessä on vain muutamaa maata tai hyvin pienet kortit.

Tupen pistelasku kannattaa suorittaa paperille, jotta ikäviltä riitatilanteilta vältyttään. Seittemästä kasasta saa ramissa neljä pistettä ja jokkaisesta seuraavasta neljä lissää. Nolossa vastustaja saa pisteet. Koska kortteja on pakasa 52, on yhessä jaossa saatavana 13 kasaa eli suurin mahollinen pistemäärä on 28. Jos onnistuu viemään vastustajan ramin tyhjällä pöydällä eli vastapuoli ei saa yhtään kasaa, tulee pisteitä 56 ja toinen pari joutuu suoraan tuppeen eli häviää pelin. Varsinaisessa pelisä tuppeen tarvitaan 52 pistettä.

Jaon voittanut pari siis nousee ja on ylhäällä. Molemmilla pareilla ei voi olla pisteitä yhtäaikaa. Jos ylhäällä oleva pari saa seuraavassa jaossa alle seitsemän kasaa, se tippuu eli putoaa ja peli jatkuu nollatilanteesta.

Tupen perussanastoon kuuluvat siis seuraavat tärkeä käsitteet. Mennä tuppeen eli hävitä (vastustaja saa 52 pistettä). Rami/iso/punainen tarkoittaa sitä, että yritetään kerätä kasoja. Ramin vastakohta on siis nolo/pieni/musta. Sooloa harrastavat vain hyvin kokeneet pelaajat. Laistaminen tarkoittaa alta menemistä, vain maan tunnustaminen on tärkeää. Olla ylhäällä on sama kuin johtaa peliä, jolloin vastapuoli on pöydällä/alhaalla eli ilman pisteitä. Nälsyllä tarkoitetaan sitä että vastustaja ei saanut yhtään kasaa. Nälsyn tuppi taas on hirvittävä häpeä, jossa toinen pari vie oman ramin.

Nyt voitte ottaa kortit esille ja kerääntyä pöydän ympärille, vaikka kyllä lattiakin kelpaa. Varatkaa runsaasti aikaa, äläkääkä heilutelko jalakojanne merkiksi parillenne, siitä jää kuiteski kiinni.

---

Löysin oheisen tekstin viikonloppuna arkistojen aarteita siivotessa ja päätin tallettaa sen uuteen "varmaan paikkaan". Teksti on kirjoitettu varsin vapaamuotoisesti, ajatusten virtana vuonna 1995 sähkökirjoituskoneella. Kirjoitin tuolloin sääntöjä itselleni ylös, koska tupen taitajat olivat vähissä ja säännöt alkoivat unohtua. Nämä eivät ole viralliset säännöt, vaan ne, joilla olen oppinut pelaamaan. Tuppiliitolla ei näytä olevan nettisivuja ja muutenkin aiheeseen liittyvät www-sivut ovat vähissä: edes www.korttipelit.net ei tunne tupen sääntöjä. Alkujaan Oululainen Samuel Tervaskanto näyttää kuitenkin ohjelmoineen verkkotupen (testaamaan!).

Blogispämmi/ blog spam

Keksin - ainakin luulen keksineeni - juuri uuden nettitermin. Kirjoitin sen otsikkoon, mutta en tarkistanut googlesta, onko joku muukin keksinyt saman termin. Blogispämmi tulee tietenkin määritellä. Perinteinen blogispämmi on samanlaista kuin muukin kaikkialle tunkeva roskaposti. Joku kirjoittaa spämmiä blogisi kommentteihin. Spämmin asia ei kiinnosta sinua pätkääkään, se on mainos tai et ymmärrä siitä mitään (esim. espanjaa). Sitä on siis perinteinen blogispämmi. Lisää tietoa spämmistä löydät Wikipediasta kohdasta roskaposti: http://fi.wikipedia.org/wiki/Roskaposti.

Uudempi blogispämmi on kiertokirje, spämmi, jonka saa sähköpostiinsa. Luettuaan kyseisen viestin haluaa lähettää sen muillekin, mutta koska jossain määrin haluaa vastustaa kiertolaisia, kopioikin sen blogiinsa. Näin kuka tahansa kiinnostunut voi lukea sen. Tässä esimerkki (alkuperäinen lähde ei tiedossa).

Put in the Big Rocks First

One day an expert in time management was speaking to a group of business students and, to drive home a point, used an illustration those students will never forget. As he stood in front of the group of high powered overachievers he said, "Okay, time for a quiz." Then he pulled out a one-gallon, wide-mouthed Mason jar and set it on the table in front of him. Then he produced about a dozen fist-sized rocks and carefully placed them, one at a time, into the jar. When the jar was filled to the top and no more rocks would fit inside, he asked, "Is this jar full?"

Everyone in the class said, "Yes."

Then he said, "Really?" He reached under the table and pulled out a bucket of gravel. Then he dumped some gravel in and shook the jar causing pieces of gravel to work themselves down into the space between the big rocks. Then he asked the group once more, "Is the jar full?" By this time the class was on to him. "Probably not," one of them answered. "Good!" he replied. He reached under the table and brought out a bucket of sand. He started dumping the sand in the jar and it went into all of the spaces left between the rocks and the gravel. Once more he asked the question, "Is this jar full?"

"No!" the class shouted.

Once again he said, "Good." Then he grabbed a pitcher of water and began to pour it in until the jar was filled to the brim. Then he looked at the class and asked, "What is the point of this illustration?" One eager beaver raised his hand and said, "The point is, no matter how full your schedule is, if you try really hard you can always fit some more things in it!"

"No," the speaker replied, "That's not the point. The truth this illustration teaches us is: If you don't put the big rocks in first, you'll never get them in at all." What are the 'big rocks' in your life? Your children; Your loved ones; Your education; Your dreams; A worthy cause; Teaching or mentoring others; Doing things that you love; Time for yourself; Your health; Your significant other? Remember to put these BIG ROCKS in first or you'll never get them in at all. If you sweat the little stuff (the gravel, the sand) then you'll fill your life with little things you worry about that don't really matter, and you'll never have the real quality time you need to spend on the big, important stuff (the big rocks). So, tonight, or in the morning, when you are reflecting on this short story, ask yourself this question: What are the 'big rocks' in my life? Then, put those in your jar first.

Mestaruuksia kaikille

On se mukavaa, kun kaikki pääsevät osallisiksi mestaruuskilpailuista. On sitten kyseessä seuran, työpaikan, piirin, ammattiliiton, alueen, Suomen, Euroopan tai vaikkapa maailman mestaruuksista. Kolmeen viimeiseen ei tietenkään ihan jokatytöllä ja -pojalla ole asiaa muuten kuin katsomon puolelle. Onneksi television omistavat saattavat seurata kilpailuja omalta kotisohvalta.

Taisit arvata, että aikomukseni on kommentoida meneillään olevia EM-kilpailuja. Siihen minulla on täydellinen oikeus, sillä olenhan itse niin hyvä. Jos olisin ehtinyt lähteä (oli työesteitä) kisoihin, niin toki sieltä olisin seitsemän mitalia ottanut ja yhden niistä tietenkin seitsenottelusta.

Journalistit ja muut urheilukriitikot mielellään laskevat mitaleita ja haukkuvat epäonnistujia. Menen kuitenkin henkilökohtaisemmalle tasolle. Eilisen kilpailun perusteella kiinnostukseni kohteena on nainen, jossa ruumiillistuu sanonta siitä, että joku on pelkkiä jalkoja. Kyseessä on ruotsin lahja naisten korkeushypylle, nimittäin Kajsa Bergqvist. Viimevuotinen maailmanmestari Helsingistä joutui tyytymään pronssiseen mitaliin. Itse muistan Kaijsan erityisesti siitä päivästä, kun hänen akillesjänteensä napsahti poikki. Et kuitenkaan muista, minä vuonna ja missä kuussa tämä ikävä tapaturma sattui (korkeushyppy on siis varsin vaarallista). Silloin oli varsin aurinkoinen heinäkuun päivä ja vuosiluku oli 2004. Satuin olemaan tuohon aikaan Göteborgissa ja televisiotakin tuli katsottua.

Oj, oj, oj, ruotsalaiset uutisankkurit itkivät monta päivää ja iltaa. Suomessa ei kuitenkaan juuri nyt tarvitse itkeä. Eilisen illan ilonaiheena oli Jukka Keskisalon EM-kulta 3000m esteiltä. Suurimman osan mielestä mitalikin oli toivotaan, toivotaan -juttu. Ainoastaan kotisohvan uheilutietäjän usko kultaan oli horjumaton. Tänään sitten O-P Karjalainen lisäsi mitalisaldoa toisella hopealla, se ensimmäinen oli se odotettu Pitkämäen mitali.

Apropoo, sanovat jotkut. Onkohan tuo mitään oikeaa kieltä? Portugalissa näyttää olevan samankaltainen sana, joka tarkoittaa asiaankuuluvaa eli relevanttia. Pitkämäestä tulivat nimittäin mieleeni Helsingin yleisurheilun MM-kilpailut 2005. Nuo kisat pysyvät kansamme muistissa ihan muista syistä kuin Tommi Evilän pituushypyn yllätyspronssista. Silloin nimittäin satoi, toisin kuin tänä kesänä. Silloin kun itse olin paikalla, ei tietenkään satanut. Esteitä silloinkin ylitettiin (7.8.2005), Keskisalo jäi seitsemänneksi alkuerässä ajalla 8.25,14. EM-kisan kulta-aika oli muuten 8.24,89. Tarkkaasilmäinen saattaa myös havaita ettei kuvassa näy kyseessa olevaa henkilöä, vaikka kuinka yrittäisi tihrustaa. Juoksemassa ovat nimittäin naiset.

Kisoja on jäljellä enää muutama laji. Huomenna päästään kuninkuusmatkalle, kun Janne Holmén lähtee maratonille mitalihaaveissa. Holménin yllätyskultamitalista onkin jo vierähtänyt muutama vuosi. Perheen tietotoimiston mukaan tämä vahinko, joka ei tule toistumaan, tapahtui Munchenissä 2002. Toivotaan kuitenkin, että vahinkoja sattuu lisää. Toivottavasti Allilla (kuvassa) on jälleen kiinnostava parituntinen television ääressä. Yhtään maratoonaria se ei tiettävästi ole koskaan saanut kiinni, vaikka yritystä kyllä löytyy.

Mä teen meille nettisivut -ahdistus

Mikä on se kumma vietti, joka saa ihmisen lupaamaan, että voi tehdä jollekin nettisivut? Olen itsekin joutunut toisinaan "voisitko sä tehdä meille nettisivut" -pyytelyn kohteeksi. Taas on niskassa uusi risti, mikä ei olekaan ihan pieni nakki. Pitäsi tehdä nettisivuja, joilla tulee olemaan kymmeniä tuhansia lukijoita seuraavan parin vuoden aikana. Onneksi niitä sivuja ei tarvitse tehdä sanan perinteisessä merkityksessä, vaan mukana hommassa on liuta älykkäitä ihmisiä, jotka ymmärtävät nettisivuprojektin suuruuden ja vaativuuden. Varsinkin, jos tehdään kunnollisia sivuja, sellaisia joita joku joskus viitsii lukea. Itselläni ei ole koskaan ollut julkisia sivuja, joten olen kai paras tästä aiheesta kirjoittamaan. Www-sivuja olen kyllä vääntänyt, enkä silti väitä osaavani (enkä myöskään suostu tekemään meille tai teille niitä nettisivuja ilmaiseksi ja hyvää hyvyyttäni).

Palatakseni tuohon ahdistukseen. Vastaan kävelee jatkuvasti tilanteita, joissa ystävällinen henkilö, joka on omasta tietokoneestaan löytänyt FrontPagen tai vastaavan ohjelman, lupaa tehdä pikkufirmalle tai harrastusporukalle nettisivut. Kaikki pitävät asiaa erinomaisena ideana. Henkilöllä on lisäksi kaveri, joka on luvannut auttaa, jos tulee ongelmia. Kaveri on sentään tehnyt omat nettisivut työvoimatoimiston kurssilla vuonna 1997. Niillä sivuilla (joita ei ole kurssin jälkeen päivitetty) on taustakuvana mosaiikki ja teksti keskitettynä. Asiat on eroteltu toisistaan kivoilla animaatioilla, joissa autot ja eläimet syöksyvät näytön toisesta reunasta toiseen.

Näillä kahdella ei tietenkään ole pienintäkään aavistusta www-teknologioista, saati sitten muusta aiheeseen liittyvästä. Takapuoli edellä puuhun mennäkseen he aloittavat sivujen tekemisen konsanaan kuin ryhtyisivät asiakirjaa Wordillä kirjoittamaan. Mitä sitä turhia suunnittelemaan? (Tähän samaan ahdistuspiiriin voidaan liittää myös ne, jotka käyttävät edellä mainuttua ohjelmaa yritysesitteiden tekemiseen.)

Webin paras puoli tuntuu juuri nyt kaikkein pahimmalta. Avoimuus on sitä, että jokainen voi ja saa tehdä itselleen nettisivut. Ei tarvitse tietää mitään käytettävyydestä tai piitata standardeista... Onneksi niitä jokaisen tekemiä sivuja ei tarvitse jokaisen katsella. Vuosittain koulutetaan aika iso joukko väkeä tietotekniikan eri aloille, myös webbimaakareiksi. Antakaa mieluummin heille töitä. He osaavat kertoa, että sivujen www.xxxxxx.fi -osoite ei tule itsestään ja on kaiken lisäksi kaikkea muuta kuin ilmainen. Aiheesta saa muuten lisätietoa Viestintäviraston kotisivuilta.

Ammattilaisten käyttäminen www-sivujen tekemiseen ei tietenkään tule kysymykseen, koska se maksaa. Jos kyseessä on yritys, kannattaa kuitenkin miettiä tilannetta uudelleen. Miettimiseen voi käyttää markkinoinnin näkökulmaa tai vaikkapa vanhaa toteamusta "paha kello kauas kuuluu" tai netissä ehkä enemmän näkyy. Jos yrityksen www-sivut ovat retuperällä, hyvinkin kolmasosa potentiaalisista asiakkaista kääntyy pois jo nettisivuilta. Toivottavasti joskus tulee se päivä, kun suomalaiset pk-yrittäjät tämän tajuavat. Niille harrastusporukoille ei luultavasti ole mitään tehtävissä. Annetaan kaikkien kukkien kukkia, kunhan joku kitkisi edes rikkaruohot.

Triviaa

Ihmisen elämä ei ole ollenkaan tylsää, vaikka hän joskus pelaisikin Trivial Pursuitia kavereidensa kanssa. Kyseinen peli on parhaimmillaan ihan perinteisen laudan kanssa, vaikkei minulla muuten mitään uutta teknologiaa vastaan olekaan. Pelaamiseen tarvitaan myös mahdollisimman suuret joukkueet, jotta pelin sosiaalinen luonne tulee parhaiten esille (toisin sanoen: älä erehdy pelaamaan kahdestaan asuinkumppanisi kanssa).

Trivialia tuli siis pelattua. Joukkueellemme sattui peräti kaksi kysymystä, jotka liittyivät Titianiin. Toisessa kysymyksessä kysyttiin vuosisataa ja toisessa naisen tukan väriä taulussa, jossa nainen seisoo peilin edessä. Nyt siis tiedämme, että Titian on taiteilija. Muutamia Euroopan taidemuseoita kolunneena pystyin kaivamaan päästäni mielikuvan siitä, millaisia tauuja kyseinen kaveri on sutinut: hyvinmuodostuneita (=pyöreitä) naisia. Kyseessä on siis renessanssin ajan maalari. Renessansissin aika alkoi joskus 1300-luvlla ja valloitti Eurooppaa 1500-luvulla. Vuosisata olkoon siis 1500. Olisihan tuokin pitänyt muistaa, että Titianin naisilla oli punainen tukka, mutta eipä tullut pelissä mieleen.

Koska kaveri jäi vaivaamaan pelin jälkeen, piti katsoa pari faktaa hänestä. Titian eli Tizian eli Tiziano Vecellio oli Venetsialainen taiteilija, joka eli 1477-1576. Mutta missä itse olen noita naisia nähnyt? Kansallisgalleria Lontoossa väittää omistavansa ainoastaan yhden ainoan "Naisen kuvan" (Portrait of a Lady). Irlannin kansllisgalleriasta löytyy sen sijaan yksi suurimmista Italian ulkopuolisista kokoelmista Italialaisia maalauksia (mm. Fra Angelico, Mantegna ja Titian). Siksi nimi on tuttu. Www-sivulta ei kuitenkaan kokoelmaluetteloa löydy (Wikipedia tuntee kokoelman paremmin). Koska kyseisissä gallerioissa ei saa valokuvata, saa ulkoilmataideteos kelvata kuvitukseksi. Tiedätkö, kuka on kuvassa?

Mikä tappoi (suunnistus.) nettikeskustelun?

Useamman vuoden ajan on tullut seurattua suunnistus.net-verkkopalvelun Pesupaikka-keskustelua. Välillä asiallista ja välillä ihanan asiatonta mielipiteenvaihtoa suunnistusmaailman tapahtumista. Parhaina aikoina päivässä saattoi ilmaantua satoja viestejä.

Sampsa Lintunen ja varmaankin joku muukin on tehnyt valtavasti työtä palvelun kehittämiseksi ja parantamiseksi. Vimeisessä uudistuksessa, joka ei jäänyt pelkkään käyttöliittymän kohentamiseen, tuli webbikauppaa ja muuta kilkutinta. Suunnistusnetistä tuli lähes verkkolehti - uutiset ja artikkelit ovat enemmän toimitettuja ja siten myös erittäin mielenkiintoisia.

Samalla kuitenkin näyttää se kuuluisa Pesupaikka kuolleen. Vanha kansa sanoo, että mikäpä pahan tappaisi. Nyt kuitenkin näyttää niin käyneen. Ratkaisu näyttää yksinkertaiselta: kirjoittaaksesi sinun on kirjauduttava. Tuo näyttää olevan yleinen suuntaus kaikkialla, eikä vähiten siksi, että www-palvelujen ylläpitäjät kyllästyvät yksi toisensa jälkeen siivoamaan asiattomia viestejä ja mainoksia sivuiltaan. Ongelma lienee laajempi kuin suunnistus.netin kokoinen.

Kuoleeko perinteinen, vapaa verkkokeskustelu lopulta? Ovatko strukturoidut, hierarkiset keskustelut historiaa? Elokuun ensimmäisen päivän kunniaksi ryhdyn ennustajaksi: olemme siirymässä verkkoyhteisöllisyydestä verkkoitsenäisyyteen ja ehkä myös verkkoyksinäisyyteen, jossa jokainen keskustelee itsekseen omassa blogissaan, kuten allekirjoittanut.

Suosittelen Sinulle tänään luettavaksi Pekka Ihanaisen (www.ihanova.fi) verkkokirjaa (http://www.ihanova.fi/kirja/). Jos et taustakuvan takia jaksa lukea koko kirjaa, lue edes Verkkoyhteisöllisyys.