Onni on olla tuntematon

Pitkä blogihiljaisuus on päättynyt. Asiaa olisi taas ollut, mutta bloggaamisriippuvuus ei ole yltynyt vielä sellaisiin mittasuhteisiin, että ulkomailla viitsisi asiasta tehden ryhtyä internet-kahvilaa etsimään. Postikorttien kirjoittaminen ja lähettäminen on turistikohteissa tehty huomaatavan helpoksi.

Väsyneenä, mutta virkistyneenä (kylmässä vedessä kahlailusta) ryhdyin paluumatkalla pohtimaan julkisuudenhenkilönä olemisen olemusta. Tämä siksi, että Frankfurtin lentokentällä onnistuin bongaamaan Sauli Niinistön. Jos itse olisin lukenut Helsinkiin matkaavan koneen lähtöä odotellessa ranskankielistä LeMonde-sanomalehteä puoliääneen, tuskin kukaan olisi kiinnittänyt asiaan sen kummempaa huomiota. Aika moni suomalainen taisi kuitenkin "bongata julkkiksen", koska unohtui tuijottamaan huulien liikettä. Olisi ollut mukava tietää, mitä kanssamatkustajien päissä liikkui, sillä nimenomaan ranskankielisen lehden lukeminen saksalaisella lentokentällä saatetaan tulkita kierosti. Samaan tapaan kierosti, kuin jos joku "lukisi" aamubussissa Tuntematonta sotilasta osoittaakeen olevansa erittäin kultivoitunut herrasmies. Vertaus vähän ontuu, mutta en keksi tähän hätään parempaa.

Jatko-osa bongaa julkkis -osastolla nähtiin eilen niinkin kulturellissa ja mielenkiintoisessa paikassa kuin Citymarket. Julkkiksetkin näemmä käyvät ruokaostoksilla. Tosin kyse oli niin marginaalisesta julkkiksesta, jonka kännykkäkameralla otetusta shoppailemassa-kuvasta ei Viikonpäivät lehtikään maksaisi lantin lanttia eikä sentin senttiä. Heikki Salo on siis tavis, vaikka musiikilliset ja riimilliset ansiot ovatkin vähintään loistavat. Jossain määrin Salo muistutti etäisesti BB:n Ollia. Hiustyylikin oli lähes identtinen.

Vain sellaiset julkkikset kelpaavat bongattavaksi, jotka tulevat luokse. Tilanteesta, jossa itse etsiytyy paikoille, joissa julkkikset liikkuvat, ei saa bongauspisteitä. Sehän olisi aivan sama asia kuin menisi eläintarhaan bongaamaan harvinaisia lintuja.

Kaikki (hauska) loppuu aikanaan

Nyt se sitten on ohi. Suunnituskausi 2006 on pistetty pakettiin. Mitä jäi käteen? Kahdet rikkinäiset ja haisevat suunnistustossut. Yllättäen kilpailumenestystä ei tullut, eikä nimeäkään näkynyt lehdessä iltarastien jäljiltä. Jos ja kun menestys jatkuu näin vaisuna, on varmasti syytä ryhtyä toimenpiteisiin. Jääkiekkojoukkueet vaihtavat valmentajaa pienemmästäkin syystä.

Tänään sai nauttia viimeisen kerran iltarasteilla nastareiden rapinasta kiveä vasten. Syksy on tuonut tullessaan tyhjän aukon viikonloppuihin. Enää ei olekaan selvää, että viikonloppu starttaa automatkalla keskelle ei mitään, jotta pääsee kiduttamaan itseään ilkeän ratamestarin rakentamiin ansoihin. Vain suunnistaessaan ihminen joutuu usein elämän peruskysymyksien äärelle: Mitä ihmettä minä täällä teen? Se toinen elämän (ja suunnistuksen) peruskysymys on tietenkin Missä ihmeessä minä olen?

Suunnistukseen perehtymättömät jaksavat ihmetellä, että miksi ihmeessa aikuiset ihmiset menevät ihan huvin (ja urheilun) vuoksi metsään rämpimään. He repivät vaatteensa ja säärensä saamattoman metsurin aikaansaamaan hakkuujätteeseen ja uivat kerran tai kaksi kesässä suomudassa. Kaiken lisäksi väitetään, että suunnistus on akateemisten ihmisten laji, koska siinä on käytettävä jalkojen lisäksi päätä.

Suunnistuksen paras osuus ei olekaan itse suoritus (eihän sitä kukaan näe siellä metsässä), kuten useimmissa muissa lajeissa, vaan lajin suola on jälkipelissä. Siinä oleelliset välineet ovat kartta ja tarina (täältä minä löysin itseni). Uudempi osa-alue on teknologia. Ensin tuli elektroninen leimausjärjestelmä (emit), joka lahjomattomasti paljastaa rastien välillä käytetyn ajan ja tietenkin myös kilpailijoiden käyttämän ajan. Internetin ihmemaassa suunnistaja poikkeaa väliaikojensa lisäksi tietenkin myös reittihärvelissä.

Viimeisin villitys on FRWD-urheilutietokone: pummin (suomeksi harhareitti, kadoksissa olevan rastin etsimiseen käytetty aika) täydellinen mittaaminen on nyt mahdollista. On turha väittää, että etsi rastia 10 minuuttia (hävitty aika), jos satelliittipaikantimen reitti näyttää sunnistajan koukanneen noin kymmenen metrin matkan.

Uuden iltarastikauden alkuun noin 174 päivää. Sitä odotellessa satsataan hikipallon MM-turnaukseen.

Kummallisia ajatuskulkuja

Perjantai kolmastoista päivä tuli ja meni. Se ei osoittautunut mitenkään erityiseksi ja päättyi erittäin mukavasti. Lähes koko eilisen päivän mieltäni vaivasi (tähän asiaan heräsin myös tänä aamuna) kysymys nitojan niiteistä. Tai ei edes niistä, vaan niihin liittyvistä luonnonvaroista.

Lukemastani artikkelista (katso 11.10.) puuttuu nimittäin kokonaan tieto siitä, onko kyseessä uusiutuvat vai uusiutumattomat luonnonvarat. Varsinaisen niittipaketin valmistamiseen tarvitaan tietenkin puuta (uusiutuva) ja koko hela valmistusprosessiin sähköä (uusiutuva). Sitten olemme tärkeän kysymyksen edessä: miten sähkö on saatu punnittua? Kummankaan näistä käyttäminen ei ole kovin epäeettistä.

Jos kyse on uusiutumattomista luonnonvaroista, silloin kyse on metallista. Prosessissa saattaa tietenkin kulua myös fossiilisia polttoaineita, mutta mistäpä sen tietäisi. Pakkaus ei suostu kertomaan, mistä metallista niitit on valmistettu. Tuoteseloste toteaa ainoastaan "het enige nietje dat tegelijkertijd voor permanente en tijdelijke hechting geschikt is. Voor tijdelijke hethting zie onderzijde van het doosje". Pahoittelen mahdollisia kirjoitusvirheitä, mutta hollanti ei kuulu kaikkein parhaiten hallitsemiini kieliin. Paikallisella murteella tuo kuitenkin tarkoittanee suurin piirtein, että kyseessä on ainoa nitojan niitti, joka mahdollistaa samaan aikaan sekä pysyvän että väliaikaisen kiinnityksen. Ohjeet väliaikaiseen kiinnitykseen löytyvät pakkauksen päältä. Tiesitkö muuten, että kyseessä on ruotsin sukulaiskieli?

Haa. Lensitkö lankaan? Kuvittelitko, että hollannin taitoni on aivan kohtuullista? Hollantilaiset ystävät ovat opettaneet, että Baabelin kala voi oikeasti joskus ratkaista elämän suuria kysymyksiä. Tänään oli elämäni ensimmäinen kerta, kun oikeasti tarvitsin sen palveluksia. Adamsin Baabelin kalassa on ideaa. Sellaisen kun kerran saisi korvaansa. Myös AltaVista saakoon kunniaa kyseisen palvelun nimeämisestä, siinä on idea jalostettu. Kun on yhteydessä hollantilaisten kanssa, se käy ajoittain galaksien välisestä kommunikaatiosta.

AltaVistasta (1995) muistin yhtäkkiä, millaista Internet-elämä oli ennen Googlea (1998). Miksi aina pitää mennä virran mukana? Jonakin päivänä minäkin vain lakkasin käyttämästä AltaVistaa ja ryhdyin vannomaan Googlen nimiin. Jonakin päivänä tulevaisuudessa kyseinen yritys liimaa jokaiseen hakuun hintalapun. Siinä sitten ihmetellään, kun kyseessä on webin ainoa (toimiva) hakukone, jota on suorastaan pakko käyttää. Koululaisten ja opiskelijoiden eriarvoisuus kasvaa: on niitä, joiden vanhemmat maksavat googlauksen ja niitä joilla ei ole siihen varaa. Varattomat eivät selviä koulutehtävistään kunnialla, saavat huonoja arvosanoja ja loppujen lopuksi syrjäytyvät yhteiskunnasta. Synkkää.

Hukatut minuutit - 15.

Bussi oli myöhässä.

Päivän paha

Paluu todellisuuteen aamulla kello 6.30: luin lehdestä, että noin sata grammaa painavan niittipaketin (siis niitä paperinitojaan laitettavia piikkejä) valmistamiseen tarvitaan noin 27 kiloa (!) luonnonvaroja. Taas yksi hyvä syy olla tulostamatta.

Metsätekniikkaa ja -teknologiaa

Nyt se on tehty. Olen ottanut jälleen yhden askeleen (tai aika monta, jos tarkkoja ollaan) kohti eläkeikää. Kävin elämäni ensimmäistä kertaa hiihtämässä ilman suksia. Siis pohjoismainen kävelylenkki, you know. Ensimmäiselle ulkoilulleen pääsivät Retki-merkkiset sauvat, jotka menneenä kesänä olivat palkintona Kokemäen Kova-Väki -nimisen suunnistusseuran kilpailuissa.

Rehvakkaasti tartuin sauvojen kahvoihin ja pyyhkäisin metsäpolulle. Eihän sitä ilkeä ihmisten ilmoilla viuhtoa menemään. Terhakas eteneminen vaatii keskittymistä. Vasen jalka - oikea käsi, oikea jalka, vasen käsi… Oli ihailtavaa seurata, kuinka jalat ja kädet tekivät saumatonta yhteistyötä. Mikähän lienee oikea tekniikka? Ulkoistin itseni ja tarkkailin tilannetta: sekä suorana, rivakasti ja kädet tasaisesti liikkuen eteen ja taakse. Metsäpolulle oli erehtynyt muitakin sauvojaan ulkoiluttavia. Vastaan raahusti kaksikin miespuolista sauvakävelijää. Ensimmäisellä olkapäät osuivat korviin. Liian pitkät sauvat, tulkitsin. Toinen kaveri piti toista kättään ylempänä ja toisen sauvan liike suuntautui vinoon. Tunnistin virheen, sillä hiihtäessäni sukset jalassa sorrun samanmoiseen tekniikkaan. Tänään kulki kuitenkin hienosti. Netistä piti vielä tarkistaa, että sattumalta sauvatkin olivat minulle sopivaa mittaa, 115 senttiä.

Koska tekniikka oli kohdallaan, saatoin päästää ajatukset harhailemaan. Havaitsin, että metsässä haisi. Olisin voinut kirjoittaa tuoksui, mutta en tiedä voiko mätänemisestä syntyvää hajua hyvällä tahdollakaan kutsua tuoksuksi. Yleensä pidän syksyn hajusta, joka enteilee talven tuloa. Hajun vuoksi ryhdyin pohtimaan, miltähän tuntuisi löytää metsästä ruumis. Juuri kyseisellä hetkellä kuljin pahasti heinittynyttä polkua suon reunassa, joten ajatus sinänsä ei tuntunut lainkaan mahdottomalta. Kännykkäkään ei tullut mukaan, joten onneksi mietteeni ei käynyt toteen. Ajatuskulun päätteeksi tulin siihen tulokseen, että minun on hankittava mp3-soitin. Musiikin kuuntelu pitää vilkkaan mielikuvituksen aisoissa ja riittävä rytke (elämässä pitää olla rokkia) vauhdin kunnollisena.

Sellainen suoritus ei ole mistään kotoisin, mitä ei ole mahdollista mitata. Nyky-yhteiskunnassa kaikesta on haettava tehoja. Siksi kaikkea on pystyttävä mittaamaan, myös vapaa-aikana. Sauvakävelyllä ylsi tänään sykekeskiarvoon 124, jonka tehokkuus oli noin 67%. (Hrmax 184), mikä on riittävä aerobiseen, kuntoa ylläpitävään tasoon. Kalorioita paloi vajaat 600. Nyt on nälkä. Yhdessä kalapuikossa on kaloreita noin 50, joten voin huoletta syödä niitä 12.

Seuraavalla kerralla keskityn yhä enemmän sauvakävelyteknologiaan.

Mittasuhteet (lue oikein!)

- Minusta eräs pahimpia juttuja on, että kun avaa paahtoleipäpussin, huomaa vain päätypalojen olevan jäljellä.
- Minusta eräs pahimpia juttuja on, kun ei ole enää mitään syötävää.
- Älä viitsi laittaa minun elämääni oikeisiin mittasuhteisiin... Se on todellla ärsyttävää.
(Aamulehti: Helmiä sioille 5.10.2006.)

X on maailman ärsyttävintä, on fraasi, jota olen viljellyt tällä viikolla erityisen paljon. Ehkä olenkin ollut joka kerta väärässä. On nimittäin maailman ärsyttävintä olla väärässä. Onneksi sitä sattuu meikäläiselle hyvin harvoin. Jatkuva vesisade on maailman ärsyttävintä. Toisaalta, ei ole ihme että sataa. Tätähän sitä on koko kesä pyydetty ja itketty. Siinä teille vettä, kyllä heinä taas kasvaa.

Aikaerorasitus (jet lag)

Minulla on juuri nyt pahanlaatuinen jet lag. Olen ollut muutaman päivän ajan äärimmäisen väsynyt, epäsosiaalinen ja epäinnovatiivinen. Tilanne näyttää pahalta. Huolestuttavinta tässä on se, etten ole käynyt lentelemässä Atlantin yllä. Poikkesin ainoastaan Oulussa, jossa yritin kyllä parhaani mukaan välttää kaikenlaista stressiä.

Mielestäni tottelin myös suomenkielisen Wikipedian ohjetta jet lagista selviämiseen: "Runsas liikunta ulkoilmassa auttaa aikaeroon sopeutumisessa. Heräämisen jälkeen onkin suositeltavaa käydä kävelyllä tai juoksulenkillä ulkoilmassa. Pitkien päiväunien nukkumista on vältettävä. Hotelliin ei saa jäädä, vaan on mentävä mukaan paikan elämään."

Aikaerorasituksesta täytyy olla kyse myös siitä syystä, että syyskuu hävisi jonnekin. On aika iso ero siinä, siirrytäänkö elokuusta suoraan lokakuuhun vai kuljetaanko syyskuun kautta. Voisipa todeta, etten ehtinyt edes kissaa sanoa. Ei ole ihme, että väsyttää. Lokakuu on täällä tänään, mutta ei onneksi sekään tullut jäädäkseen. Tulis jo lunta.