Tule jo joulustressi

Olen edelleen olemassa, vaikka taannoisen katkeran jääkiekkotappion en olekaan avautunut täällä. Joulukalenterista on avaamatta seitsemän luukkua, tänään oli vuorossa taas kerran poro. Siivottu on, jo jokunen aika sitten. Kynttilät ja koristeet ovat kohdillaan, enkä tunne minkäänlaista tarvetta tehdä mitään enempää. Jolulahjojen paketointi olisi mukavaa puuhaa, mutta kukaan ei ole toivonut mitään, joten ei ole mitään paketoitavaa.

Oikein rentoa ja mukavaa meininkiä siis. Olen odotellut sitä paljon puhuttua joulustressiä, mutta sitä ei kuulu. Saattaa tietenkin olla, etten erota sitä työstressistä. Viime aikoina olen kuitenkin erottanut työajan vapaa-ajasta, lukenut kaunokirjallisuutta, kötöstänyt joulukortteja (postitettu ajallaan!) ja kokeillut erinäisiä leipomuksia, joita pahaa-aavistamattomat vierailijat ja muut tutut ovat joutuneet testaamaan.

Projektinhallinnan käsikirjassa kohtasin itselleni uuden lempilauseen, jonka voin liittää kaikkeen tekemiseeni. "Tärkeämpää kuin tehdä asoita oikein, on tehdä oikeita asioita." - Peter Drucker. Eli yrittänyttä ei laiteta ja silleen. Itse itselleni tietenkin määrittelen, mitkä ovat oikeita asioita. Hallitsen oman elämäni projektia. Voidaanko elämää todella nimittää projektiksi? Luultavasti voidaan, sillä on sekä alku että loppu. Ja se vasta sisältääkin monta osaprojektia. Olen siis oman elämäni projektipäällikkö. Tätä huikaisevia mahdollisuuksia avaavaa pohdintaa on syytä jatkaa joskus paremmalla ajalla (ts. nyt en viitsi).

Tässä vaiheessa tuli riittävässä määrin osoitettua, että olen edeleen olemassa. Eräs viisas mies on kirjassaan kirjoittanut, että verkossa on sellainen meininki, että ellet kirjoita, lue ja kommentoi (tai jotain siihen suuntaan), niin et ole olemassa. Siksi siis kirjoitin ja jätin muut osat sinun huoleksesi.

Oppimistehtävä

Jokaisessa meissä asuu pieni opettaja. Minussa asuva sellainen, vaikka viikonloppu onkin, ryhtyi tänään töihin. Tuloksena oli oppimistehtävä fysiikasta kiinnostuneille.

Tarvikkeet:
- kokeilunhaluinen mieli
- tarjotin (sellainen, jossa on hieman reunoja) esim. koulun ruokalasta
- vettä
- pakastin
- Pantteri-karkki
- muistikirja ja kynä havaintojen kirjaamista varten.

Tehtävän kulku:
Kaada tarjottimelle mahdollisimman paljon vettä. Siirrä tarjotin pakastimeen tasaiselle alustalle. Varo läikyttämästä. Pidä tarjotinta pakastimessa noin kaksi tuntia. Tuon ajan voit käyttää vapaasti haluamallasi tavalla.

Ota tarjotin pakastimesta huoneenlämpöön (noin 21 astetta). Laske Pantteri irti tarjottimelle. Liikuta sitä nopeilla näpäytyksillä tarjottimen päästä toiseen. Jos sinulla on kaveri, tehkää sitä vuorotellen. Jatkakaa tätä 20 minuuttia. Sitten on aika siirtää tarjotin takaisin pakastimeen. Tällä kertaa tarjotinta pidetään pakastimessa tarkalleen 18 minuuttia. Tämän jälkeen näppis jatkuu 20 minuuttia ennen uutta jäähdytystä (18 minuuttia) ja viimeistä 20 minuuttia kestävää koetta.

Tehtävän aikana tulee tarkkailla pantterin kulkua alustalla. Kuinka aika vaikuttaa sen liikkeeseen? Väsyvätkö sormet? Muuttuuko alusta? Pohtikaa porukalla, mitkä tekijät vaikuttavat siihen, kuinka vaivattomasti musta lätkä on siirrettävissä tarjottimen päästä toiseen. Miettikää ratkaisuja olosuhteissa tapahtuneisiin muutoksiin. Mitä vaikutuksia olisi sillä, että koe siirrettäisiin ulkotiloihin? Entä mitkä ovat veden olomuodot? Millaisia ominaisuuksia vedellä on näissä olomuodoissa?

Mitä tästä kokeesta on opittavissa? Kannattaa pysyä kaukana Hakametsän jäähallista (+20 astetta), jos haluaa katsella jääkiekkoa.

Varokaa heikkoja jäitä!

Säätiedotuksia merenkulkijoille (Aknestik). Varokaa heikkoja jäitä (Yle). Alavilla mailla hallan vaara (säätiedotus). Jääurheilu on mielenkiintoista, mutta siihen näyttää liittyvän yksi vaativa muuttuja. Nimittäin se jää. Kaikki sivistyneet ihmiset tietävät mikä ja missä on Hakametsä. Siellä harrastetaan erinäisiä lajeja sillä valkoisella alustalla, mikä perinteisen käsityksen mukaan on kovaa ja liukasta. Muitakin variaatioita on nähty. Hakametsässä se valkoinen on tavanomaista pehmeämpää ja vähemmän liukasta, mutta kitka sen sijaan on oikein hyvä.

Yleisönosastokeskusteluista päätellen tamperelaisia huolestuttaa tällä haavaa erittäin paljon se, tuodaanko ulkoareenoille talveksi niitä joukkuekarkeloissa tarvittavia maaleja (ei siis seinä- vaan jääkiekkomaaleja). Kaupungin viisaat miehet päättivät, että peli on vaarallista, joten maalit jätetään talveksi varastoon. Kerran, kauan sitten, tapahtui nimittäin niin, että joku onneton ohikulkija sai kentän ohittaessaan kiekon varomattomaan päähänsä. (Samoin on käynyt Hakametsässäkin, mutta sieltä ei ole maaleja vielä poistettu).

Lopulta kaupungissa kokoontuva ylempi ryhmittymä päätti, että pelit saavat jatkua. Eihän täällä ole muuten tulevaisuudessa ainuttakaan Raimo Helmistä. Kuinkas sitten mailat laitetaan? Kahta kiakkojoukkuetta ei ainakaan tarvita.... Eksyin jo asiasta seitsemänteen, mutta laitetaanpa asiat taas tärkeysjärjestykseen. Ennekuin niitä maaleja kannattaa millekään kentälle tuoda, niin tarvitaan sitä kovaa ja valkoista. Juuri nyt tilanne näyttää sen suhteen aika heikolta. Tosin optimistit ovat laidat laittaneet kuntoon. Voisihan tuolla taklaamista harjoitella.

Eikä se jääkiekkokaan ole maailmaan merkittävin asia. Hikipallokauden avaus antaa odottaa itseään, se harmittaa.

Tunnustuksia

Minulla on morkkis. Siksi on ihan pakko tunnustaa. Olen erittäin vaikea ylipuhuttava yleensä ottaen mihin tahansa toimintaan. Tällä kertaa se meni suurin piirtein näin. Tekstiviesti saapui sunnuntaina puolen päivän aikaan: Olisko ideaa? Vastaukseni: Ootko tosissasi? No, tottakai.

Samalla selvisi vastaus perjantaiseen pohdintaan. Kyllä, oli siellä ruuhkaa. Siis siellä Lempäälässä. Tuli käytyä puolivahingossa ylimainostetussa kauppakeskuksessa siellä Helsingin moottoritien varressa. Morkkis johtuu siitä, että muutama päivä aikaisemmin vannoin pysyväni kaukana tuosta hullunmystä vähintään tammikuulle asti. Kuinka sitten kävikään. Avajaisista ehti mennä vain muutama päivä, niin johan löysin itseni tuosta teräslaatikosta. Näin hyvin päätökseni pitävät.

Oliko se sitten näkemisen arvoista? Joo, mutta ei tarvitse ihan heti mennä uudelleen (paitsi jos joku sattuu houkuttelemaan mukaansa). Shoppailumukavuutta lisäävän katon lisäksi siellä ei ole mitään niin ihmeellistä, että kannattaisi mennä Tampereen keskustaa edemmäs kalaan. Vinkiksi liikkuvalle poliisille: ehtiäkseen kyseisen matkan 12 minuutissa, on ajettava aika reilua ylinopeutta. Jotkut saattavat edelleen luulla, että mainoksiin on luottaminen.

Rakas Joulupukki...

En ole tänä(kään) vuonna ollut kovin kiltti, joten minulle ei taida olla paketteja tulossa. Toivottavasti tontut ovat kuitenkin Sinulle kertoneet, että eilen siivosin koko päivän. Siksi rohkenen esittää yhden joululahjatoivomuksen: lähettäisitkö meille kaikille tamperelaisille lunta. Mieluummin ennakkoon ja kerralla ison kasan, sitä kun Teillä siellä Korvatunturilla kuuluu olevan. On Sinunkin sitten mukavampi ajella jouluaattona sillä reelläsi, eikä Petterikään väsy, kun reki luistaa kunnolla.

Itse ajattelin hankkia itselleni joululahjaksi uuden tietokoneen. Muuten pyytäisin sitä Sinulta lahjaksi, mutta valitettavasti en luota tonttujesi ammattitaitoon sen kokoamisessa. On myös muistettava, että odottamalla vielä hetken, saa hieman paremman samalla rahalla...

Vasemman puoleiselle naapurilleni toivoisin joululahjaksi mahdollisimman monenlaisia vieroitustuotteita, jotta hän lopettaisi savustamiseni. Toiselle puolelle voisit käydä tuomassa tv-konsolin ja kasan ajanvietteeksi sopivia pelejä. Merkillä ja mallilla ei ole niin suurta merkitystä, kunhan sopivat varttuneemmalle väelle. Siellä on mielekäs tekeminen vähissä.

Ystäville ja tutuille voisit viedä minulta paljon terveisiä. Mielessä ovat, vaikka soittelut ja kirjoittelut ovat jääneet vähiin.

Hyvää joulun odotusta ja ensimmäistä adventtia!
Sanna

Viimeistä viedään

Vuoden 2006 viimeinen kuukausi on avattu. Viime jaksossa tapahtui seuraavaa: talvi tuli ja meni. Olen tykännyt toistella, että Suomen kesä on lyhyt ja vähäluminen. Mutta talvi se vasta lyhyt oli. Joulukuu alkoi lämpimissä merkeissä, aamusella mittari näytti jo +4 astetta celsiusta.

Kaikki puhuvat tänään vain yhdestä ainoasta asiasta. He miettivät, onkohan Helsingin moottoritiellä ruuhkaa. Tänään saattaa olla Tampereen keskustan kaupoissa rauhallista ja leppoisaa, koska kaikki ovat matkustaneet Lempäälään. Jos tekisin jouluostoksia, tekisin niitä ehkäpä juuri tänään. Sen sijaan menen mieluummin ajelulle. Kotiin ajattelin ehtiä kello 21 mennessä.

Kiire johtuu siitä, että tänään kello 21 tiedämme vastauksen koko ihmiskuntaa viimeiset 96 päivää vaivanneeseen kysymykseen. Kysymys ei kuitenkaan ole elämän tarkoituksesta, sillä tuohon kysymykseen on mietitty vastausta huomattavasti kauemmin. Vastaus ei myöskään ole 42.

Aivoero (siinä ei ole kirjoitusvirhettä)

"Naisten ja miesten aivoero on satua", otsikoi Aamulehti 25.11.2006. Samaan hengenvetoon se leimaa kaiken asiaan liittyvän nettikeskustelun suureksi pupuksi ja kuvittaa tarinaa piirroskuvalla aivoista. Väitteeille on löytynyt monta vahvistavaa argumenttia, joissa väitetään, ettei aivoilla ole eroa. Sanomalehden järjestämälle estraadille astelee mm. dosnetti Hannnu Lauerma Turun vankimielisairaalasta.

Psykologit voisivat tutustua tietokoneohjelmiin. Saman asian voi toteuttaa usealla eri tavalla ohjelmoimalla. Toiset toteutukset ovat tehokkaampia ja toiset muuten huonompia, vaika softa toimii. Päältäpäin eroa ei huomaa, varsinkin kun se koodi on kuorrutettu käyttöliittymällä.

"Osaavathan naiset keskittyä moneeen asiaa yhtäaikaa, mutta keskittymisen taso on matalalampi. Tiedä sitten johtuuko tuosta naisten huono ymmärrys teknisten laitteiden toiminnasta." (AL 25.11)

Olen lukenut joskus Gleitmaninin ja kumppaneiden teoksen Psychology. Sen lisäksi, että kirjassa selitetään kauniisti havainnolistaen aivojen (yksikössä, ottamatta kantaa sukupuoleen) rakenne, siinä on huomattavasti uhrattu sivuja älykkyydelle ja persoonallisuudelle. Tuosta teoksesta voi oppia ainakin sen, että myös muilla tekijöillä kuin aivojen rakenteella on vaikutusta "naiseuteen " ja "mieheyteen".

"Kaiken takana on aivokurkiainen. Se on naisilla suurempi, joten naisten aivopuoliskot voivat keskustella keskenään nopeammin kuin miesten." (AL 25.11). Selitys tosiseikalle olisi hyvä, mutta Aamulehdehden psykologi pystyy vakuuttamaan lukijan, ettei näin ole. Jossainhan eron on kuitenkin oltava. Naisen aivojen koodi on siis sellaista, että samaan aikaan pystytään suorittamaan useita aliohjelmia tehokkaasti. Optimointi on päivän sana.

Koska koneen rakenne on sama, naisen aivoissa on siis parempi softa. Kyseinen ohjelma on rakennettu ottaen huomioon tiettyjen elämän reaaliteettien ja lainalaisuuksien vaatimukset. Ikävä tosiasia on myös se, että käyttöliittymäkin on yleensä parempi. Naisen käyttöliittymäsuunnittelun on tehnyt designer, miehellä sen toteutti teknillisen yliopiston insinööri.

Maailma on renki

Lauri pelasti Sellaisen päivän illan. Juuri nyt en kykene analysoimaan asiaa sen paremmin. En ole edes alkujaan pohojalaane, mutta silti kolisee. Ja maailma on renki.

Sellainen päivä kruunaa Sellaisen viikon

Leena kirjoitti maanantaina Sellaisesta päivästä. Tänään sitten kohtasin sen. Kohtaaminen ei ollut mukava. Ikävintä on se, että se sattui juuri lauantaiksi. Jos aikoo kohdata Sellaisen päivän, suosittelen tekemään sen maanantaina tai jonakin muuna työpäivänä.

Tämä Sellainen päivä on vasta alussa. Se tuli kruunatakseen Sellaisen viikon (katso edellinen kommentti). Sellaiseen viikkoon kuuluu se, että useampi kuin yksi ihminen on jostakin kumman syystä saanut aiheen kysyä: oletko stressaantunut.

Tämä Sellainen päivä alkoi kahvipaketista, joka oli tyhjä. Myös leipäpussi oli poistunut. Tunnustan julkisesti olevani aamukahvista riippuvainen. Onneksi hätätilanne ei ollut vielä kovin paha, sillä olin joka tapauksessa menossa töihin tekemään kaikkia Sellaisen viikon aikana rästiin jääneitä asioita. Ajattelin juovani aamukahvit rattoisasti työpaikalla. Kahvikupin kuva silmissäni ajelin kaupungin läpi. Parkkeerattuani auton ryhdyin kaivamaan avaimia esille. Niitä ei löytynyt. Ei tietenkään, koska olin tarvinnut illalla samassa nipussa olevaa muistitikkua, joka siis oli kotona kiinni tietokoneessa.

Se siitä, odottakoot työasiat maanantaita. Ajelin kauppaan ostamaan kahvia. Siellä oli kummallinen väenpaljous. Hullut ihmiset, lähtevät vapaaehtoisesti kauppaan kello yhdeksältä lauantaiaamuna. Ilmeisesti on aika joululahjaostosten, vaikka lämpömittari näyttää +6 astetta. Sain kaipaamani kahvipaketin ja ajelin takaisin kotiin. Vasta k0lme tuntia pystyasennossa. Kohta voin herätä, kunhan kahvi on valmista.

(Lisätty myöhemmin: jäi kirjoittamatta, kuinka ko. reisuulla kauppaan muuttanut lintu roiskaisi ulosteensa noin viiden sentin päähän kädestäni. Tällainen tapaus kuuluu kuitenkin Tavalliseen päivään. Sellaiseen päivään olisi kuulunut se, että shit happens eli osuu ja uppoo.)

Ostetaan ja myydään

Kirpputorit ovat ihania paikkoja. Niin paljon tavaraa, jota joku ei tarvitse. Olen joskus joutunut pelastamaan kirjoja ja CD-levyjä joutumasta huonoihin koteihin. Aikomukseni ei nyt kuitenkaan ollut kirjoittaa kirpuista tai muista elukoista, vaan julkaista sekä osto- että myynti-ilmoitus.

Ostetaan
Hinnalla ei niin väliä:
- Kaksi tuntia jokaiseen yöhön.
- Yksi päivä jokaiseen viikkoon.
- Viikko jokaiseen kuukauteen.
- Yksi lisäkuukausi meneillään olevaan vuoteen (ja seuraavaankin kaiken varalta, jos jollakulla on ylimääräisiä).

Myydään
Ajanpuutteen vuoksi hyvään kotiin:
- Opiskelupaikka: lopputyötä ja paria raporttia vaille valmis.
- Harrastuksia: urheiluseuratoiminta ja lenkkikengät.
- Käyttöoikeus hevosenkokoiseen eläimeen.
- Vähän käytetty blogi.

PS: Sukset ajattelin vielä pitää, mutta tarvittaessa annan ne vaihdossa kuukauteen.

Kyllä Kummolaa nyt viiksettää

Harvoin sattuu sellaista, että uutinen Suomen jääkiekkomaajoukkueen uudesta päävalmentajasta jää toiseksi illan urheilu-uutisissa. Ei jääkiekkojoukkueelle sentään jatkuvasti uutta päämiestä nimitellä. Joka tapauksessa Suomi-Armenia -jalkapallomatsi meni tänään etusijalle Urkkaruudussa.

Oli muuten varsin jännitävä peli, joku saattaisi jopa sanoa, että uskomatonta ryssimistä, mutta tulos onneksi ratkaisee. 1-0 on yhtä hyvä tulos kuin 5-0, ainakin pisteiden näkökulmasta. Finnair Stadiumilla saattoi olla hieman viileä seurata peliä, mutta sää ei näyttänyt tv:stä tarkasteltuna yhtä lumiräntäiseltä kuin Tampereella.

Mistäpä Kiekko-Kummola olisi tuon arvannut, että samalle illalle sattuu muutakin uutisen aihetta, kun hän tiedottaa valmentajavalinnasta. Tämä ei kuitenkaan ole ainoa asia, joka häntä viiksettää. Se toinen on se, että typerät toimittajat olivat etukäteen arvanneet, kenet valitaan. Toimittajat kertoivat asiasta kaikelle kansalle jo hyvissä ajoin ja pilasivat näin Kalen yllärin. Valinta kohdistui siis kanadan leijona Doug Sheddeniin.

Katsomalla tiedotustilaisuutta Ylen www-sivuilta, pääset selville siitä, mitä tarkoitan sillä, että Kummolaa viiksettää: http://www.yle.fi/urheilu/mediasali/video/id56964.html.

Sukset jalkaan ja menox

Ärsyttäviä asioita osa 1 201 078: x-kirjain sanan lopussa. Mix kukaan viitisii mennä ulos ja hiihtään? Tänään pistin pipon päähäni, tietokoneen käsivarteeni ja sukset jalkoihini. Luisti mainiosti ja tuntui siltä, kuiin mitään kesää ei tässä välissä olisi ollutkaan. Edellisestä hiihtolenkistä ehti kuitenkin kulua seitsemän kuukautta ja kaksi viikkoa.

Pääni kaipaa sitä. Ei ehkä välttämättä pakkasen piiskaa keuhkoissa, vaan adrenaliinin (C9H13NO3) virtaa verisuonissa. On monta tapaa tappaa stressiä, hiihto on niistä eräs parhaista. Muistelen joskus lukeneeni, että adrenaliini on stessihormoni. Tästä herääkin mielenkiintoinen kysymys: miten hormoni, jota elimistö tuottaa stessitilanteessa, voi lievittää stressiä. Luultavasti luulen taas jotakin, mutta en tiedä. Täytynee ryhtyä opiskelemaan aihetta ja palata siihen myöhemmin.

Saluti di Italia!

Olen joutunut valtavan painostuksen kohteeksi. Minulta on pyydetty ja vaadittu (kukaan ei tietenkään tunnusta tätä) pientä matkaraporttia Italiasta. Tässä se tulee. Yleisön pyynnöstä:

Saluti di Italia!

Olen siis aikeissa kirjoittaa siitä, millaista oli Italiassa, tarkasti ottaen Venetsia-nimisessä paikassa (21.10-25.10.). Juttelin muutama päivä sitten mukavan italialaisen opiskelijapojan kanssa. Hän kertoi, ettei pidä Venetsiasta pätkääkään. Olen hänen kanssaan hieman toista mieltä, varmasti löytyy huonompiakin paikkoja matkailla. Lapsiperheille en kuitenkaan suosittele ennen kuin lapset ovat vähintään 14-15-vuotiaita.

Netissä on lukuisia palveluja, joissa matkailijat voivat kertoa matkoistaan ja esimerkiksi arvioida hotelleja. Ennen reissuja on tullut joskus vilkaistua Trip Advisor -palvelua. Osoitteesta löytyy kasapäin kauhutarinoita maailman hotelleista. Venetsialaisissa hotelleissa tuntui ennakkoon olevan paljon parantamisen varaa – pääasiassa ilmastoinnissa ja henkilökunnassa. Mielestäni on pääasia, että on hotellihuone. Se tarkoittaa sitä, että on illalla tai yöllä paikka, mihin itsensä voi asettaa vaakatasoon. Bonusta tietenkin on, jos paikka on suhteellisen miellyttävä. Tällä kertaa oli wc, tv ja minibaarikin, eikä ilmastointia kaivattu. Lisäpeittokin löytyi kaapista ihan tarpeeseen. Kylpyhuonekalusteiden suunnittelussa voisivat ottaa oppia suomalaisista ja pientä vinkkiä saattaisi olla myös ikkunoiden toteutukseen. Sitä en tiedä, mihin henkilökuntaa tarvitaan, kunhan joku keittää aamukahvit.

Venetsiassa on kaunista ja romanttista, kaikki sen tietävät tai vähintäänkin arvaavat. Lokakuussa siellä ei ole kylmä eikä kuuma. Nähtävyydet täytyy nähdä: Pyhän Markuksen tori ja kirkko sekä Huokausten silta. Kyllä Canal Grandella kelpaa seilata vaporetilla ja katsella lukuisia entisajan loistonsa kadottaneita palatseja. Muranon-saarella pääsee tutustumaan lasin ihmeelliseen maailmaan ja Buranolaiset hankkivat (ainakin joskus ennen) elantonsa pitsistä. Ruoka on hyvää ja viini edullista, joten mikä siinä sitten viettäessä turistielämää kyseisellä saarella. Toisin kuin usein luullaan, Venetsia ei ole uppoamassa, sillä sen vajoaminen lakkasi vuonna 1983. Kooltaan saari on perin pieni, noin New Yorkin Central Parkin kokoinen (pituus 5 km, leveys 2 km). Se on siis melko helposti ja nopeasti nähty. Turisteja siellä riittää. Kesällä meno on luultavasti aivan mahdotonta.

Jäikö reissusta ”lapsille kerrottavaa”, kuten joskus on tapana todeta? Viiden vuoden kuluttua muistan vielä sillat, kapeat kujat, kanavat ja pulut. Kymmenen vuoden kuluttua mielessä ovat kanavat ja pulut. Viidentoista vuoden päästä Venetsia tuo mieleen yhden asian, se on ”Acqua alta”.

Tarina lumisateesta

Ehdin jo juhlia lumisadetta ja esittää kainon toivomuksen siitä, että VR kykenisi kuljettamaan matkustajansa pienestä lumisateesta huolimatta. Toive oli turha ja taas näimme, kuinka yhteiskuntamme on haavoittuvainen. Kaikki vain pienen lumisateen tähden. Päivästä olisi voinut tulla täydellinen katastrofi.

Kirjoitettuani lumisateen ihanuudesta lähdin tarpomaan myräkän läpi kohti bussipysäkkiä matkatavaroitani raahaten. Määränpää ei ollut sen kauempana kuin Oulussa, jonne matka Tampereelta kestää yleensä kuitenkin kauemmin kuin Keski-Eurooppaan. Kahlattuani bussipysäkille ja seisottuani siellä palelemassa noin 40 minuttia, tulin siihen tulokseeen, että kumpikaan odotetuista busseista ei ole aikeissa saapua niin, että vielä rautatieasemalle ehtisin. Ajattelin, että Pendolino 47 kello 11 Tampereelta pohjoiseen ei odota, vaikka tuskin on aikataulussaan moisessa säässä.

Suunnittelin liftin ottamista, mutta ainuttakaan autoa ei näkynyt. Huolestuneena lähdin raahaamaan kamojani kohti kotipihaa aikomuksenani soittaa mittari hakemaan minut sieltä. Matkalla lähettelin yläkertaan pieniä toivomuksia siitä, että edes joku suhari olisi uskaltautunut liikenteeseen ja vielä sattuisi aikanaan vapaana olemaan.

Päästyäni pihaan saakka havaitsin naapurin kaivelevan autoaan esille lumikinoksista. Hetkeäkään epäröimättä tiedustelin, että mihinkähän suuntaan mahtaa olla matka. Upeaksi yllätyksekseni hän sattui olemaan matkalla rautatieaseman ohitse, joten sain kyydin perille asti.

Matka kesti tuskastuttavan kauan, koska kaistat olivat täynnä lunta ja ruuhkakin oli jonkinlainen. Tosin autojen määrä ei vetänyt vertoja "normaalille" arkiaamulle. Paasikiven-Kekkosen baana oli pohjoisen suuntaan varsin hyvin tukossa. Toinen kaista ainoastaan veti ja toisella oli siellä täällä lumihankeen juuttuneita autoja. Rekat olivat hyytyneet mäkiin ja koko Tampere näytti olevan uskomattomalla tavalla talvesta sekaisin - sillä negatiivisella tavalla.

Hitaasta matkanteosta huolimatta taitava kuskini puikkelehti aseman lähistölle ja ehdin asemahalliin 15 minuuttia ennen lähtöaikaa. Pientä ihmetystä aiheuttivat saapuvien ja lähtevien junien tyhjät taulut asemahallin seinällä. Taulussa käskettiin ainoastaan seurata kuulutuksia. No, kuulutukset annettiin pienellä, vaihtelevasti heiveröisellä tai piipittävällä äänellä, joista ei selvää saanut. Tämä aiheutti lievää närkästystä, mutta mielestämme kuulutukset koskivat lähinnä suuntaa etelään.

Pohjoisen junaa ei sis kuulunut. Kello 11.20 nappasin jonotuslapun ja odottelin parin, kolmenkymmenen asiakkaan jonon etenemistä. Tiskille päästyäni ystävällinen virkailija totesi, että "Pendoliinoa ei ole tulossa, kun annat lippusi, niin vaihdetaan se seuraavaan junaan. Sinne ei toisin ole istumapaikkoja tarjolla." Mitä sitä hunolla säällä italialaisilla vehkeillä ajamaan - jättävät vielä välille. Koska olin jättänyt tavarani työkaverilleni, eikä lippuni ollut käsillä, jouduin nappaamaan uuden jonotuslapun. Uuden jonottelun jälkeen pääsin vaihtamaan lippumme seuraavaan junaan, jonka lähtöaika oli jo kello 12. Mikä tuuri, ainoastaan tunti myöhemmin matkaan ja noin tunnin pitempi matka-aika.

Myös asemahallin näyttötaulut heräsivät henkiin ja kertoivat, että juna on myöhässä puoli tuntia. Hieman myöhemmin taululle arvottiin uuudet lukemat. Vain 22 minuuttia myöhässä. Keräsimme kipsumme ja kampsumme ja siirryimme kohti laituria. Päästyämme asematunneliin oli myöhästyminen arvottu jälleen uusiksi. Tällä kertaa 37 minuuttia. Aika kului kuitenkin nopeasti ja juna saapui suurin piirtein viimeisen arvonnan mukaisesti laituriin. Pääsimme liikenteeseen mukavasti.

Matkustajat olivat iloisia ja junassa soi lentävä kalakukko (ainakin melkein). Kyyti oli ensiluokkaista ja kuski formulatasoa, sillä Oluun päädyimme vain hivenen myöhässä. Tavalsimme matkan hotellille hiljaisuuden vallitessa ja kirpeän pakkassään nipistellessä korvia ja poskipäitä. Lunta oli merkittävästi vähemmän kuin Tampereella!

Tarina oli päättymässä erittäin onnellisesti, kunnes meille kerrottiin, että hotellihuoneemme katto vuotaa. Tässä vaiheessa emme jaksaneet ottaa asiasta stressiä ja hotellin tarjoama pieni hyvitys otettiin vastaan.

Lisää mielenkiintoisia matkatarinoita löytyty Aamulehden verkkosivuilta: http://www.aamulehti.fi/teema/myrsky/

Se on täällä tänään

Nyt se sitten tuli. Ilman suurempia odotelematta. Samassa paketissa tuli myös hiihtokeli.

Talvi yllätti autoilijat. Toisaalta, noin puoli metriä lunta aamulla yllättäisi kenet tahansa. Myös Aamulehden jakaja joutui tänään yllätetyksi. Tulevaisuus on taas askeleen lähempänä, sillä söin aamiaisen tietokoneen ääressä. Lehti löytyi verkosta.

Juhlikaamme marraskuun alkua! Samalla on syytä toivoa, että VR pystyy hoitamaan hommansa talvisäästä huolimatta.

Juuri äskettäin kirjoitin, että mihin hävisi syyskuu. Myöskään lokakuusta ei jäänyt erityisiä muistijälkiä.

Onni on olla tuntematon

Pitkä blogihiljaisuus on päättynyt. Asiaa olisi taas ollut, mutta bloggaamisriippuvuus ei ole yltynyt vielä sellaisiin mittasuhteisiin, että ulkomailla viitsisi asiasta tehden ryhtyä internet-kahvilaa etsimään. Postikorttien kirjoittaminen ja lähettäminen on turistikohteissa tehty huomaatavan helpoksi.

Väsyneenä, mutta virkistyneenä (kylmässä vedessä kahlailusta) ryhdyin paluumatkalla pohtimaan julkisuudenhenkilönä olemisen olemusta. Tämä siksi, että Frankfurtin lentokentällä onnistuin bongaamaan Sauli Niinistön. Jos itse olisin lukenut Helsinkiin matkaavan koneen lähtöä odotellessa ranskankielistä LeMonde-sanomalehteä puoliääneen, tuskin kukaan olisi kiinnittänyt asiaan sen kummempaa huomiota. Aika moni suomalainen taisi kuitenkin "bongata julkkiksen", koska unohtui tuijottamaan huulien liikettä. Olisi ollut mukava tietää, mitä kanssamatkustajien päissä liikkui, sillä nimenomaan ranskankielisen lehden lukeminen saksalaisella lentokentällä saatetaan tulkita kierosti. Samaan tapaan kierosti, kuin jos joku "lukisi" aamubussissa Tuntematonta sotilasta osoittaakeen olevansa erittäin kultivoitunut herrasmies. Vertaus vähän ontuu, mutta en keksi tähän hätään parempaa.

Jatko-osa bongaa julkkis -osastolla nähtiin eilen niinkin kulturellissa ja mielenkiintoisessa paikassa kuin Citymarket. Julkkiksetkin näemmä käyvät ruokaostoksilla. Tosin kyse oli niin marginaalisesta julkkiksesta, jonka kännykkäkameralla otetusta shoppailemassa-kuvasta ei Viikonpäivät lehtikään maksaisi lantin lanttia eikä sentin senttiä. Heikki Salo on siis tavis, vaikka musiikilliset ja riimilliset ansiot ovatkin vähintään loistavat. Jossain määrin Salo muistutti etäisesti BB:n Ollia. Hiustyylikin oli lähes identtinen.

Vain sellaiset julkkikset kelpaavat bongattavaksi, jotka tulevat luokse. Tilanteesta, jossa itse etsiytyy paikoille, joissa julkkikset liikkuvat, ei saa bongauspisteitä. Sehän olisi aivan sama asia kuin menisi eläintarhaan bongaamaan harvinaisia lintuja.

Kaikki (hauska) loppuu aikanaan

Nyt se sitten on ohi. Suunnituskausi 2006 on pistetty pakettiin. Mitä jäi käteen? Kahdet rikkinäiset ja haisevat suunnistustossut. Yllättäen kilpailumenestystä ei tullut, eikä nimeäkään näkynyt lehdessä iltarastien jäljiltä. Jos ja kun menestys jatkuu näin vaisuna, on varmasti syytä ryhtyä toimenpiteisiin. Jääkiekkojoukkueet vaihtavat valmentajaa pienemmästäkin syystä.

Tänään sai nauttia viimeisen kerran iltarasteilla nastareiden rapinasta kiveä vasten. Syksy on tuonut tullessaan tyhjän aukon viikonloppuihin. Enää ei olekaan selvää, että viikonloppu starttaa automatkalla keskelle ei mitään, jotta pääsee kiduttamaan itseään ilkeän ratamestarin rakentamiin ansoihin. Vain suunnistaessaan ihminen joutuu usein elämän peruskysymyksien äärelle: Mitä ihmettä minä täällä teen? Se toinen elämän (ja suunnistuksen) peruskysymys on tietenkin Missä ihmeessä minä olen?

Suunnistukseen perehtymättömät jaksavat ihmetellä, että miksi ihmeessa aikuiset ihmiset menevät ihan huvin (ja urheilun) vuoksi metsään rämpimään. He repivät vaatteensa ja säärensä saamattoman metsurin aikaansaamaan hakkuujätteeseen ja uivat kerran tai kaksi kesässä suomudassa. Kaiken lisäksi väitetään, että suunnistus on akateemisten ihmisten laji, koska siinä on käytettävä jalkojen lisäksi päätä.

Suunnistuksen paras osuus ei olekaan itse suoritus (eihän sitä kukaan näe siellä metsässä), kuten useimmissa muissa lajeissa, vaan lajin suola on jälkipelissä. Siinä oleelliset välineet ovat kartta ja tarina (täältä minä löysin itseni). Uudempi osa-alue on teknologia. Ensin tuli elektroninen leimausjärjestelmä (emit), joka lahjomattomasti paljastaa rastien välillä käytetyn ajan ja tietenkin myös kilpailijoiden käyttämän ajan. Internetin ihmemaassa suunnistaja poikkeaa väliaikojensa lisäksi tietenkin myös reittihärvelissä.

Viimeisin villitys on FRWD-urheilutietokone: pummin (suomeksi harhareitti, kadoksissa olevan rastin etsimiseen käytetty aika) täydellinen mittaaminen on nyt mahdollista. On turha väittää, että etsi rastia 10 minuuttia (hävitty aika), jos satelliittipaikantimen reitti näyttää sunnistajan koukanneen noin kymmenen metrin matkan.

Uuden iltarastikauden alkuun noin 174 päivää. Sitä odotellessa satsataan hikipallon MM-turnaukseen.

Kummallisia ajatuskulkuja

Perjantai kolmastoista päivä tuli ja meni. Se ei osoittautunut mitenkään erityiseksi ja päättyi erittäin mukavasti. Lähes koko eilisen päivän mieltäni vaivasi (tähän asiaan heräsin myös tänä aamuna) kysymys nitojan niiteistä. Tai ei edes niistä, vaan niihin liittyvistä luonnonvaroista.

Lukemastani artikkelista (katso 11.10.) puuttuu nimittäin kokonaan tieto siitä, onko kyseessä uusiutuvat vai uusiutumattomat luonnonvarat. Varsinaisen niittipaketin valmistamiseen tarvitaan tietenkin puuta (uusiutuva) ja koko hela valmistusprosessiin sähköä (uusiutuva). Sitten olemme tärkeän kysymyksen edessä: miten sähkö on saatu punnittua? Kummankaan näistä käyttäminen ei ole kovin epäeettistä.

Jos kyse on uusiutumattomista luonnonvaroista, silloin kyse on metallista. Prosessissa saattaa tietenkin kulua myös fossiilisia polttoaineita, mutta mistäpä sen tietäisi. Pakkaus ei suostu kertomaan, mistä metallista niitit on valmistettu. Tuoteseloste toteaa ainoastaan "het enige nietje dat tegelijkertijd voor permanente en tijdelijke hechting geschikt is. Voor tijdelijke hethting zie onderzijde van het doosje". Pahoittelen mahdollisia kirjoitusvirheitä, mutta hollanti ei kuulu kaikkein parhaiten hallitsemiini kieliin. Paikallisella murteella tuo kuitenkin tarkoittanee suurin piirtein, että kyseessä on ainoa nitojan niitti, joka mahdollistaa samaan aikaan sekä pysyvän että väliaikaisen kiinnityksen. Ohjeet väliaikaiseen kiinnitykseen löytyvät pakkauksen päältä. Tiesitkö muuten, että kyseessä on ruotsin sukulaiskieli?

Haa. Lensitkö lankaan? Kuvittelitko, että hollannin taitoni on aivan kohtuullista? Hollantilaiset ystävät ovat opettaneet, että Baabelin kala voi oikeasti joskus ratkaista elämän suuria kysymyksiä. Tänään oli elämäni ensimmäinen kerta, kun oikeasti tarvitsin sen palveluksia. Adamsin Baabelin kalassa on ideaa. Sellaisen kun kerran saisi korvaansa. Myös AltaVista saakoon kunniaa kyseisen palvelun nimeämisestä, siinä on idea jalostettu. Kun on yhteydessä hollantilaisten kanssa, se käy ajoittain galaksien välisestä kommunikaatiosta.

AltaVistasta (1995) muistin yhtäkkiä, millaista Internet-elämä oli ennen Googlea (1998). Miksi aina pitää mennä virran mukana? Jonakin päivänä minäkin vain lakkasin käyttämästä AltaVistaa ja ryhdyin vannomaan Googlen nimiin. Jonakin päivänä tulevaisuudessa kyseinen yritys liimaa jokaiseen hakuun hintalapun. Siinä sitten ihmetellään, kun kyseessä on webin ainoa (toimiva) hakukone, jota on suorastaan pakko käyttää. Koululaisten ja opiskelijoiden eriarvoisuus kasvaa: on niitä, joiden vanhemmat maksavat googlauksen ja niitä joilla ei ole siihen varaa. Varattomat eivät selviä koulutehtävistään kunnialla, saavat huonoja arvosanoja ja loppujen lopuksi syrjäytyvät yhteiskunnasta. Synkkää.

Hukatut minuutit - 15.

Bussi oli myöhässä.

Päivän paha

Paluu todellisuuteen aamulla kello 6.30: luin lehdestä, että noin sata grammaa painavan niittipaketin (siis niitä paperinitojaan laitettavia piikkejä) valmistamiseen tarvitaan noin 27 kiloa (!) luonnonvaroja. Taas yksi hyvä syy olla tulostamatta.

Metsätekniikkaa ja -teknologiaa

Nyt se on tehty. Olen ottanut jälleen yhden askeleen (tai aika monta, jos tarkkoja ollaan) kohti eläkeikää. Kävin elämäni ensimmäistä kertaa hiihtämässä ilman suksia. Siis pohjoismainen kävelylenkki, you know. Ensimmäiselle ulkoilulleen pääsivät Retki-merkkiset sauvat, jotka menneenä kesänä olivat palkintona Kokemäen Kova-Väki -nimisen suunnistusseuran kilpailuissa.

Rehvakkaasti tartuin sauvojen kahvoihin ja pyyhkäisin metsäpolulle. Eihän sitä ilkeä ihmisten ilmoilla viuhtoa menemään. Terhakas eteneminen vaatii keskittymistä. Vasen jalka - oikea käsi, oikea jalka, vasen käsi… Oli ihailtavaa seurata, kuinka jalat ja kädet tekivät saumatonta yhteistyötä. Mikähän lienee oikea tekniikka? Ulkoistin itseni ja tarkkailin tilannetta: sekä suorana, rivakasti ja kädet tasaisesti liikkuen eteen ja taakse. Metsäpolulle oli erehtynyt muitakin sauvojaan ulkoiluttavia. Vastaan raahusti kaksikin miespuolista sauvakävelijää. Ensimmäisellä olkapäät osuivat korviin. Liian pitkät sauvat, tulkitsin. Toinen kaveri piti toista kättään ylempänä ja toisen sauvan liike suuntautui vinoon. Tunnistin virheen, sillä hiihtäessäni sukset jalassa sorrun samanmoiseen tekniikkaan. Tänään kulki kuitenkin hienosti. Netistä piti vielä tarkistaa, että sattumalta sauvatkin olivat minulle sopivaa mittaa, 115 senttiä.

Koska tekniikka oli kohdallaan, saatoin päästää ajatukset harhailemaan. Havaitsin, että metsässä haisi. Olisin voinut kirjoittaa tuoksui, mutta en tiedä voiko mätänemisestä syntyvää hajua hyvällä tahdollakaan kutsua tuoksuksi. Yleensä pidän syksyn hajusta, joka enteilee talven tuloa. Hajun vuoksi ryhdyin pohtimaan, miltähän tuntuisi löytää metsästä ruumis. Juuri kyseisellä hetkellä kuljin pahasti heinittynyttä polkua suon reunassa, joten ajatus sinänsä ei tuntunut lainkaan mahdottomalta. Kännykkäkään ei tullut mukaan, joten onneksi mietteeni ei käynyt toteen. Ajatuskulun päätteeksi tulin siihen tulokseen, että minun on hankittava mp3-soitin. Musiikin kuuntelu pitää vilkkaan mielikuvituksen aisoissa ja riittävä rytke (elämässä pitää olla rokkia) vauhdin kunnollisena.

Sellainen suoritus ei ole mistään kotoisin, mitä ei ole mahdollista mitata. Nyky-yhteiskunnassa kaikesta on haettava tehoja. Siksi kaikkea on pystyttävä mittaamaan, myös vapaa-aikana. Sauvakävelyllä ylsi tänään sykekeskiarvoon 124, jonka tehokkuus oli noin 67%. (Hrmax 184), mikä on riittävä aerobiseen, kuntoa ylläpitävään tasoon. Kalorioita paloi vajaat 600. Nyt on nälkä. Yhdessä kalapuikossa on kaloreita noin 50, joten voin huoletta syödä niitä 12.

Seuraavalla kerralla keskityn yhä enemmän sauvakävelyteknologiaan.

Mittasuhteet (lue oikein!)

- Minusta eräs pahimpia juttuja on, että kun avaa paahtoleipäpussin, huomaa vain päätypalojen olevan jäljellä.
- Minusta eräs pahimpia juttuja on, kun ei ole enää mitään syötävää.
- Älä viitsi laittaa minun elämääni oikeisiin mittasuhteisiin... Se on todellla ärsyttävää.
(Aamulehti: Helmiä sioille 5.10.2006.)

X on maailman ärsyttävintä, on fraasi, jota olen viljellyt tällä viikolla erityisen paljon. Ehkä olenkin ollut joka kerta väärässä. On nimittäin maailman ärsyttävintä olla väärässä. Onneksi sitä sattuu meikäläiselle hyvin harvoin. Jatkuva vesisade on maailman ärsyttävintä. Toisaalta, ei ole ihme että sataa. Tätähän sitä on koko kesä pyydetty ja itketty. Siinä teille vettä, kyllä heinä taas kasvaa.

Aikaerorasitus (jet lag)

Minulla on juuri nyt pahanlaatuinen jet lag. Olen ollut muutaman päivän ajan äärimmäisen väsynyt, epäsosiaalinen ja epäinnovatiivinen. Tilanne näyttää pahalta. Huolestuttavinta tässä on se, etten ole käynyt lentelemässä Atlantin yllä. Poikkesin ainoastaan Oulussa, jossa yritin kyllä parhaani mukaan välttää kaikenlaista stressiä.

Mielestäni tottelin myös suomenkielisen Wikipedian ohjetta jet lagista selviämiseen: "Runsas liikunta ulkoilmassa auttaa aikaeroon sopeutumisessa. Heräämisen jälkeen onkin suositeltavaa käydä kävelyllä tai juoksulenkillä ulkoilmassa. Pitkien päiväunien nukkumista on vältettävä. Hotelliin ei saa jäädä, vaan on mentävä mukaan paikan elämään."

Aikaerorasituksesta täytyy olla kyse myös siitä syystä, että syyskuu hävisi jonnekin. On aika iso ero siinä, siirrytäänkö elokuusta suoraan lokakuuhun vai kuljetaanko syyskuun kautta. Voisipa todeta, etten ehtinyt edes kissaa sanoa. Ei ole ihme, että väsyttää. Lokakuu on täällä tänään, mutta ei onneksi sekään tullut jäädäkseen. Tulis jo lunta.

Autoton päivä

Eilen vietetty autoton päivä sai runsaasti huomiota medioissa. Päivän kunniaksi järjestettiin kilpailuja ja vallattiin katuja. On se niin hienoa, että ihminen voi tuntea olevansa jollakin tavalla erinomainen, kun jättää autonsa kotiin yhtenä päivänä vuodessa. Sen jälkeen vo surutta hurauttaa yksin autollansa muut noin 200 työpäivää edestakaisin.

Saman tien voidaan perustaa muitakin hyvän mielen päiviä. Tässä pari vastaavaa ideaa: Pysähdy suojatien eteen -päivä, Älä aja ylinopeutta -päivä ja Väistä oikealta tulevaa -päivä. Ilmaston ja ihmisten hyvinvoinnin kannalta huomattavasti parempi vaihtoehto olisikin Myy autosi -päivä. Tämän haastekampanjan voittanut työpaikka voisi jo jossain määrin väittää vaikuttavansa asioihin.

Mielenosoituksellisesti ja käytännön syihin vedoten ajelin eilen autolla ympäriinsä. Ja liikenteessä oli kyllä muitakin ihmisiä. Sen sijaan käytin bussia koko alkuviikon. Olen silti huono ihminen.

Elämä on TV:tä ihmeellisempää

Otsikko ei ole oma keksintö, sillä (lähes) kaikki asiat on jo keksitty aikaisemmin. Lainasin otsikon toteamuksen mediasta, tällä kertaa bisnes.fi –lehdestä. Elämä on tosiaan ihmeellistä. Sen mielenkiintoisimpiin hetkiin kuuluu se, kun aamuruuhkassa Kekkosentiellä näkee yhden poliisin, sitten näkee toisen ja kolmannenkin. Mielettömän jännäksi elämä muuttuu, kun yhtäkkiä kaikki liikennevalot heitetään vilkkumaan keltaista. Turvallisuuden tunne valtaa mielen. Onneksi meistä autoilijoista pidetään huolta poliisivoimin. Ihmiset myös kunnioittavat auktoriteettia niin paljon, että hidastavat ihan kaiken varalta auton nopeutta reilusti alle sallitun. Lisäksi on samalla syytä vaihtaa hetimiten oikeanpuoleiselle kaistalle, ettei vahingossa aja kaistojen välisellä korokkeella seisovan sedän varpaille.

Toisena päivänä elämä on niin ihmeellistä, että aamulla myöhästyy töistä, koska bussi ei tullut ajallaan ja bussin ikkunasta näkee risteyskolarin. Joku viisas on tutkinut, että ihminen kaipaa suurempaa elämänmuutosta viimeistään viiden vuoden välein. Toisille muutokset tulevat itsestään, toisten on ne tehtävä itse. Nyt on tullut se tilanne, että mitään muutosta ei tapahdu, vaikka kuinka toivoisi. Jotkut kutsuvat tämän tyyppistä ilmiötä 30- tai 40-kriisiksi tai 50-villitykseksi. Tähän asti muuutokset ovat tulleet minulle tilaamatta ja melkein mitään tekemättä. Muutokseksi lasketaan esimerkiksi asunnon, auton, alan tai ammatin vaihtaminen. Toiset aloittavat uuden (aikaa vievän) harrastuksen tai opinnot. Jotkut keräävät kamansa kassiin ja muuttavat ulkomaille. Ihailen kaikkien näiden ihmisten rohkeutta. Mitähän sitä keksisi? Auttaisiko kriisiin viikko tai pari maailmalla?

Otsikon teemaan palatakseni, millä tavalla elämä on muka TV:tä ihmeellisempää. Näin väittää BigBrother-ohjelman mainos alussa mainitussa aikakauslehdessä. Mainostaja ei taida olla katsonut CSI:tä tai edes Teho-osastoa. Mainos puhuu osaltaan kuitenkin totta, sillä eihän kukaan viitsi katsoa BB:tä. Kenen tahansa elämä on ihmeellisempää kuin elämä BB-talossa. On se muuten hyvä juttu, että Hena saatiin pihalle. Kukahan lähtee seuraavaksi? Ovatkohan alpakat peräisin Särkänniemestä?

Hengenpelastaja

Mikä on sellaista, jota jokaisella ihmisellä on sukupuoleen tai sosiaaliseen asemaan katsomatta? Kolmen pisteen vihje: se on elintärkeää jokaiselle. Kahden pisteen vihje: sitä on noin 4,5 litraa. Yhden pisteen vihje: se on punaista.

Tänään liityin hengenpelastajien suureen joukkoon ja luovutin verta elämäni ensimmäisen kerran. Annan jollekin jotakin elintärkeää ja silti se ei ole minulta varsinaisesti pois. Tai siis on, tänään minussa on 450ml vähemmän verta. Tuo tila ei kuitenkaan ole pysyvä, vaan saan kaiken takaisin ihan itsestään ja ilmaiseksi.

Suosittelen kaikille. Kokemus oli myönteinen ja jälkeenpäin fiilis on upea. Hengenpelastajaksi ryhtyminen ei ollut tätä suuremman tuskan takana, kunhan pääsin yli kriittisen kynnyksen. Siihen taas meni aikaa noin kymmenen vuotta. Älä enää odota vaan etsi sinäkin lähin luovutuspaikkasi: www.veripalvelu.fi.

Dracaena spiraal

"Sopii kaikkiin asuintiloihin. Pidettävä aina vedessä. Vaihda vesi säännöllisesti. Ei tarvitse lannoittaa. Helppohoitoinen, Irrota muovikotelo ja laita kukka maljakkoon, jossa on 5cm raikasta vettä. Vaihda vesi joka toinen viikko. Koriste. Ei nautittavaksi. Made in the Netherlands."

Kyseessä on siis unelmien kukkanen, joka ei ole muovia. Ulkomuodoltaan se muistuttaa lähinnä kukkakeppiä. Käyttöohje on sellainen, että mieskin voi sen ymmärtää. Tämän "kasvin" oletan myös olevan selleainen, ettei yksikään kukkienhoitaja ole sitä kykenevä hukuttamaan. Sopii perheeseemme kuin nakutettu.

Väittävät kasvin vaikuttavan myös tuuriin, onhan sen toinen nimi "Lucky Bamboo" eli Onnenbambu. Tätä vaikutusta en ole vielä havainnut, mutta hengissä se on selvinnyt jo jonkin aikaa eli sillä itsellään on selvästi tuuria. Hollantilaiset ovat mukavaa väkeä (olen tavannut monia) ja vaikkeivät todellisuudessa kopsuttelekaan puukengillä pitkin ja poikin, he ovat mainioita tekemään tikusta rahaa. Ehkä he ovat nyt kyllästyneet tulppaanipeltoihinsa ja vaihtaneet ne paremmin alavassa eli vetisessä maassa viihtyvään viljeltävään. Silti mieläni vaivaa kysymys siitä, miksi elävä kasvi on "made in". Aitoustodistuksesta tuo lausuma ei ainakaan käy.

Tikku tarttui mukaani elämäni ensimmäiseltä ostosreissulta eräästä maan suurimmasta huonekalukaupasta, jonka nimi kaikessa ruotsalaisuudessaan on joidenkin mielestä kirosana ja toisten mielestä synonyymi edullisille ja ihan hyville huonekaluille. Ottamatta näihin näkökulmiin kantaa, on syytä muistuttaa, että selviäminen hehtaarihallin kiertelystä alle kahden euron menetyksellä oli mielestäni upea suoritus. Reissua voidaan tietenkin myös pitää harjoitteluna tulevaisuutta silmälläpitäen. Aikovat nimittäin rakentaa ihan lähikulmille vastaavan liikkeen. Nyt olisikin kiireesti päästävä vanhoista ylimääräisistä huonekaluista eroon, jotta uudet mahtuvat sisälle...

Se on syksy nyt

Monet tarinat alkavat siitä eräästä kauniista aamusta. Menneellä viikolla juuri sellainen sattui kohdalle. Joku oli unohtanut jääkaapin oven yöllä auki ja aamulla olikin sitten hieman viileää. Auringon säteet siivilöityivät upeasti metsästä usvaiseen maisemaan. Jos olisin runoilija, olisin luultavasti avannut viinipullon ja antanut luovuudelle vallan. Koska en ole erityisen lahjakas sillä saralla, jatkoin siitä mihin olin jäänyt eli matkaani töihin.

Tänään on sitten syksy virallisesti korkattu. Syyskuun ensimmäinen päivä ja lupa vaihtaa sandaalit sukkiin ja kävelykenkiin. Sikäli harvinainen kesä, etteivät varpaat ole juuri kastuneet, eikä sukkia ole ollut ikävä. Sukatta 1. kesäkuuta - 31. elokuuta -kilpailussa sallitaan poikkeuksia ainoastaan urheilusuoritusten yhteydessä.

Tämän onnistuneen suorituksen jälkeen haastan kaikki tutut ja tuntemattomat kisaan mukaan. Seuraava kierros alkaa 1.6.2007. Tiedoksesi, että tuo päivä on perjantai, jos sillä on sinulle jotakin merkitystä. Muutaman viikon päästä onkin sitten töihin lähtiessä ja sieltä palatessa pimeää. Lohduttava ajatus. (Kirjoitin lohduttava, koska en halunnut masentaa itseäni tai sinua.)

Kiirettä tietoyhteiskunnassa

Päähäni on jämähtänyt fraasi "tietoyhteiskunnassa eläminen vaatii asukkailtaan monenlaisia taitoja". Totisinta totta tuo onkin. Tietoyhteiskunnasa eläminen vaatii erityisesti kykyä ottaa asioista selvää. Koulumaailmassa sille on annettu nimi itseohjautuvuus.

Tämän päivän Aamulehdessä joku (tietoyhteiskunnasta syrjäytynyt) kehtasi valittaa, että kukaan ei ollut tullut hänelle kertomaan työpaikan virkistyspäivästä, johon oli pitänyt ilmoittautua. Tuosta kyseisestä tilaisuudesta oli kerrottu ainoastaan (paperisessa) henkilöstölehdessä ja intranetissä. Ilmoittautuminenkin hoitui sähköisesti. Nyssekuskin ikään ehtineen ihmisen luulisi jo ymmärtäneen tietoyhteiskunnan perusperiaatteen: kukaan ei tule sinulle kertomaan maailman kaikkia enemmän tai vähemmän tärkeitä asioita, vaan sinun on otettava niistä ihan itse selvää eli itseohjauduttava. Tietoyhteiskunnassa tulee infoähky, jos muut kanssaeläjät jatkuvasti syöttävät sinulle tietoa. Itseohjautuvuus onkin tietoyhteiskuntalaisen paras lääke infoähkyyn. Kuten liikasyöminenkään, harva muukaan "liika" on hyväksi. "Ota selvää" totesi taannoinen rokkarikin, kun musiikinystävä intoutui tekemään liian helppoja kysymyksiä. Kysy, ellet tiedä -toteamus on siksi tällä päivämäärällä vaihdettu fraasiin "Googleta, ellet tiedä".

Tietoyhteiskunnassa eläminen vaatii siis erinäisiä taitoja. MOT. Yksi näistä taidoista on oman ajankäytön hallinta. Tietoyhteiskunnallisten kiireiden vuoksi bloggaamiseni on jäänyt vähille, vaikka sanottavaa olisikin ollut. En lupaa tehdä parannusta. Tietoyhteiskunta vie ihmistä kuin litran mittaa. Tietoyhteiskunta on muuten sellainen kansa, jolle tärkeää on informaatioteknologia tuotannossa ja taloudessa. Lisätietoa aiheesta kannattaa lukea Manuel Castellsin klassikkokirjasta Suomen tietoyhteiskuntamalli (sopivaa bussi-/junalukemista) tai katsoa kohdasta www.tietoyhteiskunta.fi. Jälkimmäisestä selviää, että tietoyhteiskunta on päätetty lakkauttaa.

Tuppeen koko sakki! - Tamperelaisten pahin puute on korjattavissa

Mie tulin Tampereelle junalla pohojosesta, napapiirin tuntumasta. Tampere on mukava paikka ellää ja olla, eikä tamperelaisissakaan ole kun yks pieni vika. Ei, ei se ole niitten hittaus, vaan paljon pahempi: kukkaan ei ossaa pelata tuppea. Mieluummin ne vääntää vaikka sököä.

Onneks tuo pieni puute on korjattavissa. Tarvitaan vaan tavallinen korttipakka ja kaks paria pellaajia. Tuppi on äly- ja taktiikkapeli, mutta pienellä harjotuksella etelän ihmisetkin voi oppia tuon mainion tukkikämppien ja savottojen perinnepelin.

Pelin korkein päämäärä on saada toinen pari tuppeen. Sitä vaikeempaa tupen saavuttaminen on, mitä parempia pellaajia on vastasa. Olennaista on huiputtaa vastustajaa pelityylillä niin, ettei samalla sahhaa silimään myös ommaa paria. Pelin aikana kortteihin liittyvä keskustelu on nimittäin anakarasti kielletty. Parille ei tule antaa minkäänlaisia peliohjeita.

Tuppi saattaa muistuttaa hieman englantilaista vistiä, josta on liika hienous karissut pois. Tupessa ei ole valttia eikä aina sooloakaan. Pelisä on sanastonsa, jonka oppiminen kuuluu ylleissivistykseen. Tuppi on myös nykyaikainen kilipailulaji, jossa ratkotaan Suomen mestaruudekki. Suomen tuppiliiton viralliset säännöt on vahvistettu 1992.

Tupen pelluu alakaa jaosta, joka on suoritettava erityisen tarkasti. Pakan kaikki kortit jaetaan yks kerrallaan myötäpäivään. Pellaajien on istuttava niin, että molemmilla puolilla istuu vastustaja.

Parit pyrkivät joko kerräämään kasoja, jolloin pelataan ramia tai välttelemään kasoja, jolloin peli on noloa. Yhellä kierroksella jokkainen lyö vuorollaan pöytään yhen kortin. Kasaan tullee aina neljä korttia, yks kultaki pellaajalta. Kasan saa kierroksella aina se pari, jonka pöydässä oleva kortti on korkein. Jaon jäläkeen pelityylin jokkainen valittee asettamalla mustan tai punasen kortin etteensä pöydälle nurippäin. Jakajasta seuraava näyttää korttinsa ensin. Mustalla tarkotettaan noloa ja punasella ramia. Mikäli joku pellaajista näyttää punasta eli ramaa, niin sitten mennään koko jako keräten kasoja. Ramissa ensimmäisen kortin lyö ramaajasta edellinen ja nolossa jakajasta seuraava. Rami on sikäli vaarallinen peli, että jos pari menettää eli häviää sen, vastustaja saa kaksinkertaiset pisteet. Kasan saanut pellaaja aloittaa aina seuraavan kierroksen.

Täsä pelisä tunnustettaan aina maata. Ässä on korkein kortti ja tietenkään suurinta korttia ei tarvitte lyödä, ja se saattaa olla typerääkin, jos kasa on kiinni eli jo tulosa omalle parille. Jos pellaaja ei ommaa kysyttyä maata, on hänen sakattava eli lyötävä joku muu kortti. Nolossa paras tilanne on, kun kädessä on vain muutamaa maata tai hyvin pienet kortit.

Tupen pistelasku kannattaa suorittaa paperille, jotta ikäviltä riitatilanteilta vältyttään. Seittemästä kasasta saa ramissa neljä pistettä ja jokkaisesta seuraavasta neljä lissää. Nolossa vastustaja saa pisteet. Koska kortteja on pakasa 52, on yhessä jaossa saatavana 13 kasaa eli suurin mahollinen pistemäärä on 28. Jos onnistuu viemään vastustajan ramin tyhjällä pöydällä eli vastapuoli ei saa yhtään kasaa, tulee pisteitä 56 ja toinen pari joutuu suoraan tuppeen eli häviää pelin. Varsinaisessa pelisä tuppeen tarvitaan 52 pistettä.

Jaon voittanut pari siis nousee ja on ylhäällä. Molemmilla pareilla ei voi olla pisteitä yhtäaikaa. Jos ylhäällä oleva pari saa seuraavassa jaossa alle seitsemän kasaa, se tippuu eli putoaa ja peli jatkuu nollatilanteesta.

Tupen perussanastoon kuuluvat siis seuraavat tärkeä käsitteet. Mennä tuppeen eli hävitä (vastustaja saa 52 pistettä). Rami/iso/punainen tarkoittaa sitä, että yritetään kerätä kasoja. Ramin vastakohta on siis nolo/pieni/musta. Sooloa harrastavat vain hyvin kokeneet pelaajat. Laistaminen tarkoittaa alta menemistä, vain maan tunnustaminen on tärkeää. Olla ylhäällä on sama kuin johtaa peliä, jolloin vastapuoli on pöydällä/alhaalla eli ilman pisteitä. Nälsyllä tarkoitetaan sitä että vastustaja ei saanut yhtään kasaa. Nälsyn tuppi taas on hirvittävä häpeä, jossa toinen pari vie oman ramin.

Nyt voitte ottaa kortit esille ja kerääntyä pöydän ympärille, vaikka kyllä lattiakin kelpaa. Varatkaa runsaasti aikaa, äläkääkä heilutelko jalakojanne merkiksi parillenne, siitä jää kuiteski kiinni.

---

Löysin oheisen tekstin viikonloppuna arkistojen aarteita siivotessa ja päätin tallettaa sen uuteen "varmaan paikkaan". Teksti on kirjoitettu varsin vapaamuotoisesti, ajatusten virtana vuonna 1995 sähkökirjoituskoneella. Kirjoitin tuolloin sääntöjä itselleni ylös, koska tupen taitajat olivat vähissä ja säännöt alkoivat unohtua. Nämä eivät ole viralliset säännöt, vaan ne, joilla olen oppinut pelaamaan. Tuppiliitolla ei näytä olevan nettisivuja ja muutenkin aiheeseen liittyvät www-sivut ovat vähissä: edes www.korttipelit.net ei tunne tupen sääntöjä. Alkujaan Oululainen Samuel Tervaskanto näyttää kuitenkin ohjelmoineen verkkotupen (testaamaan!).

Blogispämmi/ blog spam

Keksin - ainakin luulen keksineeni - juuri uuden nettitermin. Kirjoitin sen otsikkoon, mutta en tarkistanut googlesta, onko joku muukin keksinyt saman termin. Blogispämmi tulee tietenkin määritellä. Perinteinen blogispämmi on samanlaista kuin muukin kaikkialle tunkeva roskaposti. Joku kirjoittaa spämmiä blogisi kommentteihin. Spämmin asia ei kiinnosta sinua pätkääkään, se on mainos tai et ymmärrä siitä mitään (esim. espanjaa). Sitä on siis perinteinen blogispämmi. Lisää tietoa spämmistä löydät Wikipediasta kohdasta roskaposti: http://fi.wikipedia.org/wiki/Roskaposti.

Uudempi blogispämmi on kiertokirje, spämmi, jonka saa sähköpostiinsa. Luettuaan kyseisen viestin haluaa lähettää sen muillekin, mutta koska jossain määrin haluaa vastustaa kiertolaisia, kopioikin sen blogiinsa. Näin kuka tahansa kiinnostunut voi lukea sen. Tässä esimerkki (alkuperäinen lähde ei tiedossa).

Put in the Big Rocks First

One day an expert in time management was speaking to a group of business students and, to drive home a point, used an illustration those students will never forget. As he stood in front of the group of high powered overachievers he said, "Okay, time for a quiz." Then he pulled out a one-gallon, wide-mouthed Mason jar and set it on the table in front of him. Then he produced about a dozen fist-sized rocks and carefully placed them, one at a time, into the jar. When the jar was filled to the top and no more rocks would fit inside, he asked, "Is this jar full?"

Everyone in the class said, "Yes."

Then he said, "Really?" He reached under the table and pulled out a bucket of gravel. Then he dumped some gravel in and shook the jar causing pieces of gravel to work themselves down into the space between the big rocks. Then he asked the group once more, "Is the jar full?" By this time the class was on to him. "Probably not," one of them answered. "Good!" he replied. He reached under the table and brought out a bucket of sand. He started dumping the sand in the jar and it went into all of the spaces left between the rocks and the gravel. Once more he asked the question, "Is this jar full?"

"No!" the class shouted.

Once again he said, "Good." Then he grabbed a pitcher of water and began to pour it in until the jar was filled to the brim. Then he looked at the class and asked, "What is the point of this illustration?" One eager beaver raised his hand and said, "The point is, no matter how full your schedule is, if you try really hard you can always fit some more things in it!"

"No," the speaker replied, "That's not the point. The truth this illustration teaches us is: If you don't put the big rocks in first, you'll never get them in at all." What are the 'big rocks' in your life? Your children; Your loved ones; Your education; Your dreams; A worthy cause; Teaching or mentoring others; Doing things that you love; Time for yourself; Your health; Your significant other? Remember to put these BIG ROCKS in first or you'll never get them in at all. If you sweat the little stuff (the gravel, the sand) then you'll fill your life with little things you worry about that don't really matter, and you'll never have the real quality time you need to spend on the big, important stuff (the big rocks). So, tonight, or in the morning, when you are reflecting on this short story, ask yourself this question: What are the 'big rocks' in my life? Then, put those in your jar first.

Mestaruuksia kaikille

On se mukavaa, kun kaikki pääsevät osallisiksi mestaruuskilpailuista. On sitten kyseessä seuran, työpaikan, piirin, ammattiliiton, alueen, Suomen, Euroopan tai vaikkapa maailman mestaruuksista. Kolmeen viimeiseen ei tietenkään ihan jokatytöllä ja -pojalla ole asiaa muuten kuin katsomon puolelle. Onneksi television omistavat saattavat seurata kilpailuja omalta kotisohvalta.

Taisit arvata, että aikomukseni on kommentoida meneillään olevia EM-kilpailuja. Siihen minulla on täydellinen oikeus, sillä olenhan itse niin hyvä. Jos olisin ehtinyt lähteä (oli työesteitä) kisoihin, niin toki sieltä olisin seitsemän mitalia ottanut ja yhden niistä tietenkin seitsenottelusta.

Journalistit ja muut urheilukriitikot mielellään laskevat mitaleita ja haukkuvat epäonnistujia. Menen kuitenkin henkilökohtaisemmalle tasolle. Eilisen kilpailun perusteella kiinnostukseni kohteena on nainen, jossa ruumiillistuu sanonta siitä, että joku on pelkkiä jalkoja. Kyseessä on ruotsin lahja naisten korkeushypylle, nimittäin Kajsa Bergqvist. Viimevuotinen maailmanmestari Helsingistä joutui tyytymään pronssiseen mitaliin. Itse muistan Kaijsan erityisesti siitä päivästä, kun hänen akillesjänteensä napsahti poikki. Et kuitenkaan muista, minä vuonna ja missä kuussa tämä ikävä tapaturma sattui (korkeushyppy on siis varsin vaarallista). Silloin oli varsin aurinkoinen heinäkuun päivä ja vuosiluku oli 2004. Satuin olemaan tuohon aikaan Göteborgissa ja televisiotakin tuli katsottua.

Oj, oj, oj, ruotsalaiset uutisankkurit itkivät monta päivää ja iltaa. Suomessa ei kuitenkaan juuri nyt tarvitse itkeä. Eilisen illan ilonaiheena oli Jukka Keskisalon EM-kulta 3000m esteiltä. Suurimman osan mielestä mitalikin oli toivotaan, toivotaan -juttu. Ainoastaan kotisohvan uheilutietäjän usko kultaan oli horjumaton. Tänään sitten O-P Karjalainen lisäsi mitalisaldoa toisella hopealla, se ensimmäinen oli se odotettu Pitkämäen mitali.

Apropoo, sanovat jotkut. Onkohan tuo mitään oikeaa kieltä? Portugalissa näyttää olevan samankaltainen sana, joka tarkoittaa asiaankuuluvaa eli relevanttia. Pitkämäestä tulivat nimittäin mieleeni Helsingin yleisurheilun MM-kilpailut 2005. Nuo kisat pysyvät kansamme muistissa ihan muista syistä kuin Tommi Evilän pituushypyn yllätyspronssista. Silloin nimittäin satoi, toisin kuin tänä kesänä. Silloin kun itse olin paikalla, ei tietenkään satanut. Esteitä silloinkin ylitettiin (7.8.2005), Keskisalo jäi seitsemänneksi alkuerässä ajalla 8.25,14. EM-kisan kulta-aika oli muuten 8.24,89. Tarkkaasilmäinen saattaa myös havaita ettei kuvassa näy kyseessa olevaa henkilöä, vaikka kuinka yrittäisi tihrustaa. Juoksemassa ovat nimittäin naiset.

Kisoja on jäljellä enää muutama laji. Huomenna päästään kuninkuusmatkalle, kun Janne Holmén lähtee maratonille mitalihaaveissa. Holménin yllätyskultamitalista onkin jo vierähtänyt muutama vuosi. Perheen tietotoimiston mukaan tämä vahinko, joka ei tule toistumaan, tapahtui Munchenissä 2002. Toivotaan kuitenkin, että vahinkoja sattuu lisää. Toivottavasti Allilla (kuvassa) on jälleen kiinnostava parituntinen television ääressä. Yhtään maratoonaria se ei tiettävästi ole koskaan saanut kiinni, vaikka yritystä kyllä löytyy.

Mä teen meille nettisivut -ahdistus

Mikä on se kumma vietti, joka saa ihmisen lupaamaan, että voi tehdä jollekin nettisivut? Olen itsekin joutunut toisinaan "voisitko sä tehdä meille nettisivut" -pyytelyn kohteeksi. Taas on niskassa uusi risti, mikä ei olekaan ihan pieni nakki. Pitäsi tehdä nettisivuja, joilla tulee olemaan kymmeniä tuhansia lukijoita seuraavan parin vuoden aikana. Onneksi niitä sivuja ei tarvitse tehdä sanan perinteisessä merkityksessä, vaan mukana hommassa on liuta älykkäitä ihmisiä, jotka ymmärtävät nettisivuprojektin suuruuden ja vaativuuden. Varsinkin, jos tehdään kunnollisia sivuja, sellaisia joita joku joskus viitsii lukea. Itselläni ei ole koskaan ollut julkisia sivuja, joten olen kai paras tästä aiheesta kirjoittamaan. Www-sivuja olen kyllä vääntänyt, enkä silti väitä osaavani (enkä myöskään suostu tekemään meille tai teille niitä nettisivuja ilmaiseksi ja hyvää hyvyyttäni).

Palatakseni tuohon ahdistukseen. Vastaan kävelee jatkuvasti tilanteita, joissa ystävällinen henkilö, joka on omasta tietokoneestaan löytänyt FrontPagen tai vastaavan ohjelman, lupaa tehdä pikkufirmalle tai harrastusporukalle nettisivut. Kaikki pitävät asiaa erinomaisena ideana. Henkilöllä on lisäksi kaveri, joka on luvannut auttaa, jos tulee ongelmia. Kaveri on sentään tehnyt omat nettisivut työvoimatoimiston kurssilla vuonna 1997. Niillä sivuilla (joita ei ole kurssin jälkeen päivitetty) on taustakuvana mosaiikki ja teksti keskitettynä. Asiat on eroteltu toisistaan kivoilla animaatioilla, joissa autot ja eläimet syöksyvät näytön toisesta reunasta toiseen.

Näillä kahdella ei tietenkään ole pienintäkään aavistusta www-teknologioista, saati sitten muusta aiheeseen liittyvästä. Takapuoli edellä puuhun mennäkseen he aloittavat sivujen tekemisen konsanaan kuin ryhtyisivät asiakirjaa Wordillä kirjoittamaan. Mitä sitä turhia suunnittelemaan? (Tähän samaan ahdistuspiiriin voidaan liittää myös ne, jotka käyttävät edellä mainuttua ohjelmaa yritysesitteiden tekemiseen.)

Webin paras puoli tuntuu juuri nyt kaikkein pahimmalta. Avoimuus on sitä, että jokainen voi ja saa tehdä itselleen nettisivut. Ei tarvitse tietää mitään käytettävyydestä tai piitata standardeista... Onneksi niitä jokaisen tekemiä sivuja ei tarvitse jokaisen katsella. Vuosittain koulutetaan aika iso joukko väkeä tietotekniikan eri aloille, myös webbimaakareiksi. Antakaa mieluummin heille töitä. He osaavat kertoa, että sivujen www.xxxxxx.fi -osoite ei tule itsestään ja on kaiken lisäksi kaikkea muuta kuin ilmainen. Aiheesta saa muuten lisätietoa Viestintäviraston kotisivuilta.

Ammattilaisten käyttäminen www-sivujen tekemiseen ei tietenkään tule kysymykseen, koska se maksaa. Jos kyseessä on yritys, kannattaa kuitenkin miettiä tilannetta uudelleen. Miettimiseen voi käyttää markkinoinnin näkökulmaa tai vaikkapa vanhaa toteamusta "paha kello kauas kuuluu" tai netissä ehkä enemmän näkyy. Jos yrityksen www-sivut ovat retuperällä, hyvinkin kolmasosa potentiaalisista asiakkaista kääntyy pois jo nettisivuilta. Toivottavasti joskus tulee se päivä, kun suomalaiset pk-yrittäjät tämän tajuavat. Niille harrastusporukoille ei luultavasti ole mitään tehtävissä. Annetaan kaikkien kukkien kukkia, kunhan joku kitkisi edes rikkaruohot.

Triviaa

Ihmisen elämä ei ole ollenkaan tylsää, vaikka hän joskus pelaisikin Trivial Pursuitia kavereidensa kanssa. Kyseinen peli on parhaimmillaan ihan perinteisen laudan kanssa, vaikkei minulla muuten mitään uutta teknologiaa vastaan olekaan. Pelaamiseen tarvitaan myös mahdollisimman suuret joukkueet, jotta pelin sosiaalinen luonne tulee parhaiten esille (toisin sanoen: älä erehdy pelaamaan kahdestaan asuinkumppanisi kanssa).

Trivialia tuli siis pelattua. Joukkueellemme sattui peräti kaksi kysymystä, jotka liittyivät Titianiin. Toisessa kysymyksessä kysyttiin vuosisataa ja toisessa naisen tukan väriä taulussa, jossa nainen seisoo peilin edessä. Nyt siis tiedämme, että Titian on taiteilija. Muutamia Euroopan taidemuseoita kolunneena pystyin kaivamaan päästäni mielikuvan siitä, millaisia tauuja kyseinen kaveri on sutinut: hyvinmuodostuneita (=pyöreitä) naisia. Kyseessä on siis renessanssin ajan maalari. Renessansissin aika alkoi joskus 1300-luvlla ja valloitti Eurooppaa 1500-luvulla. Vuosisata olkoon siis 1500. Olisihan tuokin pitänyt muistaa, että Titianin naisilla oli punainen tukka, mutta eipä tullut pelissä mieleen.

Koska kaveri jäi vaivaamaan pelin jälkeen, piti katsoa pari faktaa hänestä. Titian eli Tizian eli Tiziano Vecellio oli Venetsialainen taiteilija, joka eli 1477-1576. Mutta missä itse olen noita naisia nähnyt? Kansallisgalleria Lontoossa väittää omistavansa ainoastaan yhden ainoan "Naisen kuvan" (Portrait of a Lady). Irlannin kansllisgalleriasta löytyy sen sijaan yksi suurimmista Italian ulkopuolisista kokoelmista Italialaisia maalauksia (mm. Fra Angelico, Mantegna ja Titian). Siksi nimi on tuttu. Www-sivulta ei kuitenkaan kokoelmaluetteloa löydy (Wikipedia tuntee kokoelman paremmin). Koska kyseisissä gallerioissa ei saa valokuvata, saa ulkoilmataideteos kelvata kuvitukseksi. Tiedätkö, kuka on kuvassa?

Mikä tappoi (suunnistus.) nettikeskustelun?

Useamman vuoden ajan on tullut seurattua suunnistus.net-verkkopalvelun Pesupaikka-keskustelua. Välillä asiallista ja välillä ihanan asiatonta mielipiteenvaihtoa suunnistusmaailman tapahtumista. Parhaina aikoina päivässä saattoi ilmaantua satoja viestejä.

Sampsa Lintunen ja varmaankin joku muukin on tehnyt valtavasti työtä palvelun kehittämiseksi ja parantamiseksi. Vimeisessä uudistuksessa, joka ei jäänyt pelkkään käyttöliittymän kohentamiseen, tuli webbikauppaa ja muuta kilkutinta. Suunnistusnetistä tuli lähes verkkolehti - uutiset ja artikkelit ovat enemmän toimitettuja ja siten myös erittäin mielenkiintoisia.

Samalla kuitenkin näyttää se kuuluisa Pesupaikka kuolleen. Vanha kansa sanoo, että mikäpä pahan tappaisi. Nyt kuitenkin näyttää niin käyneen. Ratkaisu näyttää yksinkertaiselta: kirjoittaaksesi sinun on kirjauduttava. Tuo näyttää olevan yleinen suuntaus kaikkialla, eikä vähiten siksi, että www-palvelujen ylläpitäjät kyllästyvät yksi toisensa jälkeen siivoamaan asiattomia viestejä ja mainoksia sivuiltaan. Ongelma lienee laajempi kuin suunnistus.netin kokoinen.

Kuoleeko perinteinen, vapaa verkkokeskustelu lopulta? Ovatko strukturoidut, hierarkiset keskustelut historiaa? Elokuun ensimmäisen päivän kunniaksi ryhdyn ennustajaksi: olemme siirymässä verkkoyhteisöllisyydestä verkkoitsenäisyyteen ja ehkä myös verkkoyksinäisyyteen, jossa jokainen keskustelee itsekseen omassa blogissaan, kuten allekirjoittanut.

Suosittelen Sinulle tänään luettavaksi Pekka Ihanaisen (www.ihanova.fi) verkkokirjaa (http://www.ihanova.fi/kirja/). Jos et taustakuvan takia jaksa lukea koko kirjaa, lue edes Verkkoyhteisöllisyys.

Lähde ulkomaille Vaasaan

Tamperelaiset humoristit tapaavat sanoa, että tule ulkomaille Teiskoon. Minusta tuossa ei ole mitään hauskaa tai sitten en vain tajua jutun ideaa, koska olen muualta muuttanut. Sen sijaan uusimman kokemuksen perusteella voisi sanoa, että lähde ulkomaille Vaasaan. Vaasassa tuli käytyä suunnistuskilpailuissa, jotka kaikeksi onneksi pidettiin pääosin suomeksi. Suomeksi suurin piirtein samassa määrin kuin Ruotsin suurin suunnistusviestitapahtuma 10-mila (sanotaan tiomila). Vaasassa tieopasteetkin puhuvat enimmäkseen ruotsia. Onneksi kyseinen kieli kuului pakollisiin oppiaineisiin koulussa. Muutenhan sitä pärjäisi ulkomailla aika huonosti.

Vaasan suunnistajat järjesti 29.7. mukavat pienet suunnistuskilpailut. Kivikkoa ei ollut tarjolla ollenkaan ja muutenkin kilpailumaastoa voidaan pitää kerrassaan hyvänä. Meillä Hämeessä on suunnistusmaastoja isolla alkukirjaimella. Kun näissä pusikoissa oppii suunnistamaan, osaa siitten todella suunnistaa. No, henkilökohtaisesti en ole vielä oppinut, enkä siksi päässyt palkinnoillekaan.

Tästä huolimatta piti kummastella sitä, millainen järisyttävä spektaakkeli palkintojen jaosta pitää joissakin suunnistuskilpailuissa järjestää. Ensin tietenkin odotellaan, että kaikki kilpailijat löytävät metsästä pois. Sitten katsotaan kellosta sopiva aika, joka on mielellään tasan tasan eikä yhtään ennen. Tällä välin ne, jotka eivät tule palkintoa saamaan, käyvät pesulla ja lähtevät kotiin. Kun palkintojen jako viimein tasan tasan alkaa, paikalla ovat palkintojen saajat ja surevat omaiset. Yksitellen jokainen kutsutaan valitsemaan palkintonsa. Vaasassa jokainen sai vielä harkita, mitä palkinnokseen haluaa. Keskimääräisessä suunnistuskilpailuissa on noin 30 kilpailusarjaa. Kun 10-vuotiaiden rastireitillä kaikki saavat palkinnon ja muissa sarjoissa kolme parasta, palkittavia on helposti reippaasti päälle sata. Jos jokainen miettii valintaansa 30 sekuntia, mikä on aika lyhyt aika rastireittiläisten keskuudessa, palkintojen jako kestää tunnin plus järjestelytauot päälle. Tässä vaiheessa on tulosten selviämisen jälkeen oltu paikalla noin 2,5 tuntia ja ajomatkaa jäljellä kolme tai neljä tuntia. Vielä kun palkinnokseen saa neljä litran purkkia marjamehua, niin kyllä hieman harmittaa (enemmän kuin ilostuttaa se, että pääsi palkinnoille).

Tosin tämähän oli vain teoreettinen pohdinta aiheesta suunnistuskilpailuiden palkintojenjako. Joskus myöhemmin kirjoitan aiheesta suunnistuskilpailuiden huonoimmat palkinnot ikinä.

Ensimmäinen roiskaisu

Miksi minä bloggaisin? Kuka viitsisi lukea blogiani? Viitsisinkö minä kirjoittaa blogia? Näiden kysymysten äärellä olen taistellut mielihaluani vastaan ja jättänyt siksi blogini avaamatta monista aikomuksistani huolimatta. Sen sijaan olen tyytynyt tähän päivään asti lukemaan muiden tekstejä.

Sinua ei varmaankaan kiinnosta, miksi blogini on sadetin. Kerron silti. Ajattelin sadettimen tavoin roiskia sinne tänne. Kirjoittelen niistä elämänalueista, jotka minua juuri sillä hetkellä sattuvat kiinnostamaan. Sittenhän näen mitä tästä syntyy.